tiistai 31. heinäkuuta 2012

Helppo iltapalapiiras

Tämän piirakan valmistus on nopeaa :) Perinteinen pohja on kaikkein paras kinkkupiirakkaan, mutta jos tarvitsee pohjan nopeasti, tämä on siihen mainio! Pohjaan tuli maitoa, mutta laitoin kermaa noin 2,5dl ja 0,5dl vettä koska avattu purkki oli jääkaapissa. Käytin vuokaa 26x39cm.







Pohja:

3dl ruishiutaleita
3dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
3/4tl suolaa
3/4dl öljyä
2 munaa
3dl maitoa / kermaa


Täyte:

200g kinkkusuikaleita
1prk säilykepäärynöitä
3 munaa
3dl ruokakermaa
100g aura-juustoa
150g juustoraastetta
mustapippuria

Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Lisää joukkoon öljy, munat ja maito nopeasti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi.
Ripottele taikinan päälle kinkkusuikaleet ja päärynäviipaleet.
Sekoita keskenään kerma, munat ja juustot sekä rouhittu mustapippuri. Valuta seos täytteen päälle.
Paista 200-225 asteessa noin 20-30min.

Jogurttijäätelö

Kokeilin pitkästä aikaan jäätelöä / jäädykettä. Ohje on jostain tupperin lehtisestä joskus napattu. Ainesuhteisiin tein joitakin muutoksia.



200g mansikoita tai muita marjoja
1,5dl vispikermaa
5dl kreikkalaista jogurttia
1dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
70 - 100g maitosuklaata

Soseuta mansikat.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Vatkaa kreikkalainen jogurtti, tomusokeri ja vaniljasokeri.
Lisää marjat ja suklaa, sekoita tasaiseksi.
Kaada vuokaan ja laita pakastimeen, kunnes sisältö on jähmettynyt pehmisjäätelöksi tai anna jäätelön pakastua kokonaan.
Ota jäätelö pois pakastimesta noin puoli tuntia ennen tarjoilua.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Sitruunakakku


200g margariinia
2dl sokeria
3 munaa
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl aito vaniljasokeri
2tl sitruunajauhetta

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos taikinaan.
Paista 175 asteessa 50-60min.

Feta-Kasvispiiras

Tämä piirakka sopii hyvin kevyemmäksi syötäväksi salaatin kanssa. Ohjeessa oli bulgarian jogurtti hunaja, mutta en sitä kaupasta löytänyt, joten käytin maustamatonta jogurttia, johon laitoin pikkasen hunajaa joukkoon.


Pohja:
1dl vettä
15g hiivaa
1/4tl suolaa
25g voita sulatettuna
2,5dl vehnäjauhoja

Täyte:
400g kesäkurpitsaa
2rkl kuivattua tomaattia tai paprikaa (liota n. 10min.)
1rkl voita
150g Fetajuustoa

2,5dl maustamatonta jogurttia (2prk bulgaria jogurtti hunaja)
2tl hunajaa
3 munaa
3 tl liekki valkosipulimurskaa
1,5rkl oreganoa
0,5tl mustapippurirouhetta
1/4tl suolaa

Pinnalle:
Juustoraastetta

Vaivaa kohonnut taikina ja kauli piirasvuoan kokoiseksi (27cm)
Nosta taikina voideltuun vuokaan, levitä taikinaa myös reunoille.

Kuutioi kesäkurpitsa, paista voissa.
Laita piirakkapohjan päälle kesäkurpitsat, liotetut tomaatit/paprikat ja fetajuusto.
Sekoita jogurtti, hunaja, munat ja mausteet. Kaada täyte kasvisten päälle.

Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Paista 200 asteessa 30-40min.

Suklaamurupiparit


Näiden piparien ohje on Valion vanhasta kirjasesta lämpimiä leivontahetkiä piimälimpusta prinsessakakkuun. pipareista tuli aika reilun kokoisia, otin nokareet ruokalusikalla, pienempikin lusikka riittäisi... ;) Suklaana käytin ulkomailta ostamiani suklaahippuja.



200g voita
1,5dl sokeria
1,5dl fariinisokeria
2 munaa
6dl vehnäjauhoja
1tl soodaa
1tl leivinjauhetta
1tl suolaa
2dl suklaarouhetta

Vaahdota voi ja sokerit.
Lisää munat yksitellen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahtoon.
Annostele lusikalla nokareita leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa 10min.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Minttukrokanttisuklaakakku

Tämän kakun ohjeen löysin netistä, mutta en muista kenen sivuilta. Kakku oli hyvää ja helppo tehdä.
Paistoin kakun iloleipurivuoassa, jonka tällä kertaa voitelin, mutta meinasi siltikin tarttua kiinni...



150g voita
100g Marabou minttukrokanttisuklaata
3dl sokeria
4,5dl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
2tl leivinjauhetta
3rkl kaakaojauhetta
2dl maustamatonta jogurttia
3 munaa

Kuorrutus:
50g voita
100g minttukrokanttisuklaata

Pinnalle:
Suklaarouhe tms.

Sulata voi. Sulata joukkoon suklaa.
Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää voi-suklaaseos.
Vatkaa joukkoon jogurtti ja munat yksitellen.
Paista 175 asteessa noin 45min.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Masukakku

Pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan masukakkua serkun vauvakutsuille :)
Pohjana suklainen kääretorttupohja. Kakkulevyt kostutin miedolla raparperimehulla ja laitoin ohuen kerroksen raparperi-mansikkahilloa. Täytteenä mansikka-raparperirahkaa, kermaa ja mansikoita. Kuorrutus marsipaania. Marsipaanin alla voikreemi.
Vatsaosan kokosin 3l:n kulhoon ja rintoihin en tahtonut löytää sopivia kulhoja, mutta ne kokosin noin 4dl:n muro/puurokuppiin. Annoin hyytyä yön yli.



Pohjat:
2 kpl 4munan suklaista kääretorttulevyä

Kostutus:
laimennettu raparperimehu

Täyte:
5dl vispikermaa
500g mansikka-raparperirahkaa
7,5dl survottua mansikkaa
n. 1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
12 liivatelehteä

Voikreemi:
150g vähäsuolaista voita
1,5dl tomusokeria
1,5tl vaniljasokeria
1,5-2rkl vaniljaesanssia

Päällinen:
1,5-2 pötköä punaista marsipaania (á 250g)
vajaa 1/2 pötköä valkoista marsipaania (á 250g)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kinuskileivokset

Näihin leivoksiin löysin ohjeen dansukkerin ihanat reseptit juhliin-lehtisestä. Kahden kääretorttupohjan välissä raparperihilloketta ja kerma-rahkatäyte, pinnalla kinuskikuorrutus.
Olin alkukesästä keittänyt raparperihilloa hillosokerista, joten laitoin sitä. Lisäsin siihen vain vaniljasokeria.
Kinuskiin tuli tummaa muscovadosokeria, oli kivan makuinen. Keittoaika ohjeessa oli noin puoli tuntia, mutta minulla kiehui kyllä tunnin verran. Voi olla, että oli liian miedolla lämmöllä...
Pohjat paistoin vuoassa 26x39cm.




Leivo kaksi pohjaa

Yksi pohja:
 4 munaa
1,5dl siro sokeria
1dl vehnäjauhoja
2rkl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte:
3dl raparperihilloketta (ohje alla)
2dl kuohukermaa
1prk Sunnuntai vanilja rahkavalmistetta
1tl vaniljasokeria

Kinuskikuorrutus:
4dl kuohukermaa
3dl tummaa muscovadosokeria
15g margariinia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen.
Levitä taikina leivinpaperin päälle vuokaan.
Paista 225 asteessa uunin keskitasolla noin 7min.
Kumoa kypsä pohja leivinpaperin päälle.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon rahkavalmiste ja vaniljasokeri. Vatkaa tasaiseksi.

Nosta toinen torttulevy tarjottimelle leivinpaperin päälle. 
Levitä pohjalevylle raparperihilloke ja päälle kermaseos.
Nosta kansilevy täytteen päälle.
Laita kylmään maustumaan.

Mittaa kerma ja sokeri pinnoitettuun kattilaan. Kiehauta.
Jatka keittämistä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen n. 30min.
Lisää keittämisen loppuvaiheessa margariini.
Kaada kinuski ohuena nauhana leivoslevyn päälle.
Kun kuorrutus on jäähtynyt, leikkaa levy annospaloiksi.


Raparperihilloke:
500g raparperin paloja
2,5dl hillosokeria
1tl vaniljasokeria

Mittaa raparperit ja sokeri kattilaan. Anna seoksen kiehua hiljalleen noin 10min. 
Mausta hieman jäähtynyt hilloke vaniljasokerilla.


Mansikkatorttu

Kokeilin Dansukkerin ohjelehtisestä marjatorttua, johon tuli hyydyttäväksi aineeksi hyytelösokeri multi. Ohje oli helppo ja hyytelösokeri multi oli mukava tuttavuus :) Oli siinä ja siinä, että oliko minun makuuni vähän liian makea. Kiilteeksi käytin laimeaa raparperimehua. Kiillettä oli aika paksulti, vähempikin voisi riittää.











10-12 annosta

Pohja:
15 digestivekeksiä
75g voita tai margariinia sulatettuna

Täyte:
200g ranskankermaa
1dl hyytelösokeri multi
250g maitorahkaa

Pinnalle:
0,5l marjoja
2dl hyvin laimeaa marjamehua
1dl hyytelösokeri multi

Hienonna keksit ja kaada sulatettu rasva joukkoon. Sekoita hyvin. Painele seos irtopohjavuokaan.

Sekoita puolet ranskankermasta ja hyytelösokeri multi kattilassa, kuumenna kiehuvaksi ja keitä puoli minuuttia. Ota kattila liedeltä ja sekoita loput ranskankermasta ja rahka joukkoon. Kaada seos keksipohjan päälle. Hyydytä jääkaapissa (annoin olla noin tunnin).

Laita marjat kakun pinnalle.

Sekoita mehu ja hyytelösokeri multi kattilassa, kuumenna kiehuvaksi ja keitä puoli minuuttia. Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia. Levitä hyytelöliemi lusikalla marjojen päälle ja anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti tai yön yli.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Snickersin makuiset suklaapalat

Otin Ideaparkista Lempäälän seudun kesälehden ja siellä oli snickers-patukan makuisten suklaapalojen ohje. Sitähän piti myös kokeilla :)

Tumman suklaan vaihdoin maitosuklaaseen, koska tummasta tulee yleensä minun makuuni liian voimakasta.
Ohje oli helppo, suklaan ja rasvan sulatin tupperin mikrokannussa, joka olikin todella kätevä :)
Piirakan paistoin iloleipurin vuoassa 23x33cm.
Pinta ja reunat alkoivat jo vähän kuivettua, mutta keskeltä piirakka jäi vähän kosteaksi. Suolapähkinät olivat jänskä makeassa piirakassa, mutta maku oli todella hyvä!



240g tummaa suklaata
240g voita
3 munaa
3 3/4dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
3tl leivinjauhetta
1,5dl suolamaapähkinöitä

Paloittele suklaa ja sulata voin kanssa vesihauteessa (tai mikrossa mikrokannussa)
Vatkaa munat ja sokeri, kääntele joukkoon suklaaseos.
Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoon, siivilöi jauhot pienissä erissä suklaamassaan ja sekoita nuolijalla.
Sekoita joukkoon lopuksi pähkinät.

Voitele vuoka ja levitä taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa 20-25min.
Anna kakun jäähtyä ennen kuin leikkaat annospaloiksi.

Pullakranssi


Pääsin taas kokeilemaan kranssin tekoa :)
Pikkuhiljaa alkaa luonnistumaan paremmin eikä alkupähkäilyssä mennyt enää kauheasti aikaa, että mikäs meni minkäkin alta ;)
Mantelilastuilla saa hieman näyttävyyttä enemmän.




Lusikkaleivät

250g voita
2,5dl sokeria
1rkl vanilliinisokeria
2tl leivinjauhetta
5-6dl vehnäjauhoja

Täyte: vadelma-mansikkamarmeladi

Pinnalle: siro- sokeri

Sulata voi ja anna ruskistua hiljalleen kauniin ruskeaksi. Lisää sokeri. Laita kattila kylmään veteen ja sekoita kunnes seos jäähtyy.
Lisää vaniljasokeri ja leivinjauhe-vehnäjauhoseos.
Muotoile taikinasta lusikan pesässä soikeita kakkuja.
Paista 175 asteessa n. 10min.

Levitä jäähtyneelle lusikkaleivälle hilloa ja paina toinen päälle.
Kierittele sokerissa.




tiistai 10. heinäkuuta 2012

Juustoiset muffinit

Iltapalaksi tein näitä muffinsseja. Vähän muutin ohjetta, jätin oliivit pois ja korvasin piimän kermaviilillä ja maidolla. Tuoretta basilikaa ei minulla myöskään ollut. Ohje on valion lehtisestä joskus otettu.


5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
150g mustaleimaraastetta
1dl kivettömiä oliiveja
0,5dl aurinkokuivattua tomaattia
0.5dl tuoretta basilikaa
1/4tl mustapippuria
1/4tl suolaa
2 munaa
3dl rasvaton piimä

Sekoita kuivat aineet, mustaleimaraaste, hienonnetut oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja basilika keskenään.
Lisää mustapippuri, suola, munat ja piimä joukkoon.
Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi. 
Lusikoi taikina voideltuihin pieniin amerikanmuffinivuokiin.
Paista 175 asteessa uunin keskiosassa 20-25min.
Tarjoa jäähtyneinä

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Suklaakakku

Mitäpä sateella muutakaan tekemään kuin kakkua :) Pakastimessa oli pieni kakkupohja ja jääkaapissa valion uutta suklaakermaa, jota en ollut vielä kokeillut.
Kakun välissä lemon curdia ja suklaakermaa, päällinen suklaakermaa ja mariannerouhetta. Koriste kukkamassaa. Pursotuksiin ei kerma enää riittänyt, olisin halunnut nähdä miten käyttäytyy pursotettaessa, mutta varmasti ihan hyvin.
Suklaakerma oli aika voimakkaan makuinen, mutta tuon lemon curdin kanssa loistava yhdistelmä :)



tiistai 26. kesäkuuta 2012

Renshawn kukka- ja muotoilumassa

Confetti haki kesäkuun alussa halukkaita kokeilemaan uutta kukka -ja muotoilumassaa. Olin yksi onnellinen valittujen joukossa :) Eilen massa saapui postin mukana ja aloin heti kokeilemaan. Värjäsin osan massaa vihreäksi ja osan punaiseksi pastaväreillä.
Massa oli pehmeää ja sitä oli helppo kaulia. Massaa kuivuu todella nopeasti, joten sitä kannattaa kaulia vain pieni pala kerrallaan. Tein ensin lehdet ja kukkien valmistamisen aikana lehdet olivat jo aivan kuivia.
En tiedä onko omaa mielikuvitusta, mutta mielestäni nuo itse värjätyt massat kuivuivat nopeammin, kuin pelkkä valkoinen...
Kokeilin massaa myös yhteen silikonimuottiin. Täysin ei mielestäni siihen sovellu sen vuoksi että kuivuu niin nopeasti.
Ensi kertaa kokeilin gerberamuottia niin, että ohensin terälehtiä ja laitoin muutaman päällekkäin.
Koristeluun sain avuksi innokkaan 4-vuotiaan, joka halusi myös koristella kukkia. Sen vuoksi meidän kukista tuli kaikista erinäköiset ;)

Loppuun voin todeta, että massa on todella kätevää, jos tarvitsee koristeita nopeasti. Mielestäni massa sopii paremmin heille, joka on jo rutinoitunut koristeiden tekijä. Aloittelijalla menee sen verran aikaa näprätessä, joten kaulittu massa ehtii kuivua. Tätä massaa tulee varmasti käytettyä, kunhan opin paremmin koristeiden teon! Kokeilemisen arvoinen tuote =)






Pitihän meidän jotain myös leipoa, kun tuli uusia koristeitakin. Päätin leipoa helpon suklaakakun. Hankin eilen alennusmyynnistä Iloleipurin uuden vuoan. En vain tahdo muistaa, että näissä vuoissa riittää alhaisempi lämpötila. En myöskään korppujauhottanut vuokaa, koska ohjeissa sanottiin, että riittää pelkkä voitelu. No, kiinnihän se otti joten lopputuloksesta ei tullut niin kaunis :(


SUKLAAKAKKU

Pohja:
3 munaa
3dl sokeria
225g sulatettua margariinia
4,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
1,5rkl kaakaojauhetta
1,5dl vahvaa kahvia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää munavaahdon joukkoon vuorotellen rasva, kahvi ja kuivat aineet.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
Paista 180 asteessa noin. 45min.
Kumoa kakku.

Kuorrutus:
2rkl voisulaa
2-3rkl kahvia kylmänä
0,5rkl kaakaojauhetta
1rkl vaniljasokeria
n. 200g tomusokeria

Sulata voi. Lisää kahvi, kaakao, vaniljasokeri ja tomusokeria sen verran, että saat hyvän paksuisen kuorrutuksen.
Kaada kuorrutus kakun päälle.







4v. halusi tehdä kakusta oman näköisensä ja siitä piti myös ottaa kuva, joten se tähän viimeiseksi :)


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mansikkahyytelökakku

Juhannukseksi tein ensimmäisistä mansikoista hyytelökakkua. Ohje oli toukokuun 2011 ruokapirkassa, ei vain ole aikaisemmin tullut tehtyä. Pohjaksi tuli riisimuroja ja suklaata. Pohjaa täytyisi jotenkin kehittää, koska oli leikatessa tosi kovaa. Muuten kakku oli onnistunut ja hyvänmakuinen :) Tein kakun Lekuén hyytelökakkuvuokaan.


Pohja:
200g maitosuklaata
6dl riisimuroja

Täyte:
5 liivatelehteä
1 limetti (3rkl mehua)
0,5l mansikoita
300g vaniljajogurttia
1dl sokeria
2,5 dl flora vispi

Koristeluun:
Mansikoita ja taloussuklaata

Sulata suklaa. Sekoita sulatetun suklaan joukkoon riisimurot. 
Levitä seos vuoan pohjalle ja nosta vuoka kylmään.

Laita liivatelehdet kylmään veteen.
Purista limetistä mehu. Soseuta mansikat.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Kuumenna limetin mehu ja sulata liivatelehdet.
Lisää jogurtin joukkoon mansikkasose, sokeri ja liivate-mehuseos.
Sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon varovasti sekoittaen ja kaada seos riisimuropohjalle.

Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä kylmässä vähintään kolme tuntia.


Raparperikeikauskakku



Vuokaan:
50g margariinia
1dl fariinisokeria
5dl raparperia paloina

Taikina:
150g margariinia
2dl sokeria
2 munaa
1tl vanilliinisokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Mittaa tasapohjaisen kakkuvuoan pohjalle margariini ja fariinisokeri. 
Kuumenna vuokaa 175 asteisessa uunissa muutama minuutti, niin että rasva ja sokeri sulavat.

Leikkaa raparperi viipaleiksi ja levitä vuoan pohjalle.

Vaahdota rasva ja sokeri.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää seos taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Levitä taikina raparperien päälle vuokaan.

Paista 175 asteessa alatasolla noin 40-50min.

Tarjoa vaahdotetun vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa :)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Raikas raparperipiirakka

Tämä on minun suosikki raparperipiirakka. Ohje on parempi 50cm levyiselle pellille.




Pohja:
3 kananmunaa
2dl sokeria
1dl voisulaa
1,5dl maitoa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää muut aineet joukkoon, leivinjauhe vehnäjauhoihin sekoitettuna.  Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle.

Pinnalle:
raparperia
sokeria

Paista 200 asteessa noin 15min.

Kuorrutus:
2dl kevytkermaa
1dl maitoa
2rkl perunajauhoja
2rkl voita
2tl vaniljasokeria

Laita kaikki ainekset yhtä aikaa kattilaan, vispataan kunnes seos sakenee. (Ei keitetä)
Kaada kypsän kakun päälle.

Huom! Vaniljasokerin olen lisännyt ohjeesta poiketen vasta valmiin kiisselin joukkoon :)

Pullakranssi

En ole pitkoa tehnyt moneen vuoteen, ja alkoi jo tuskan hiki kohota.... Alkukankeuksien jälkeen olin kuitenkin lopputulokseen aika tyytyväinen :)



torstai 14. kesäkuuta 2012

Vaniljavannikkeet

Pitkästä aikaa tein vaniljavannikkeita. Taikina on ollut yleensä niin jäykkää etten ole saanut sitä kunnolla pursotettua, joten kokeilut on jäänyt....
Nyt käytin oivariinia ja se olikin hyvä valinta. Taikina oli pehmeää ja hyvä pursottaa.
Käytin 10mm tyllaa.



VANILJAVANNIKKEET noin 40kpl

300g voita / oivariinia
100g sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
330g vehnäjauhoja

Valmista murotaikina

Paista 175 asteessa 7-10min.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Raparperi-rahkapiirakka

Nyt on raparperiaika parhaimmillaan. Rahkaa oli jääkaapissa, joten päätin tehdä tälläisen piirakan. Piimää ei ollut, mutta korvasin sen kermaviilillä. Pohjasta tuli ehkä vähän löysempi, mutta toimi hyvin.



Pohja:
8dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl soodaa
2tl vaniljasokeria
250g sulatettua rasvaa
1 kananmuna
2dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon rasva.
Jaa taikina kahteen osaan, lisää toisen joukkoon muna ja piimä.
Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja tasoita.

Pinnalle: Rahkaseos & raparperia

Rahkaseos:
500g maitorahkaa
2dl sokeria
2 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
n. 1rkl sitruunamehua

Sekoita kaikki ainekset, levitä uunipannulle taikinan päälle.

Ripottele rahkaseoksen päälle viipaloidut raparperit ja raparperien päälle murumainen puolikas taikinaseos.

Paista 175 asteessa noin 35-45min.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ylioppilaskakut

Tein ylioppilasjuhliin kaksi täytekakkua. Täytteenä mansikkamousse, päällinen marsipaania ja marsipaanin alla voikreemi.


Pohja:
6 munan vaalea kakkupohja

Täyte:
4dl flora vispi
4dl maitorahka
6dl mansikkasurvos
6 liivatetta
sokeri
vaniljasokeri

Voikreemi:
150g voita
1,5dl tomusokeria
1,5tl vaniljasokeria
1-1,5rkl appelsiinimehua tai maitoa

Kuorrutus:
500g valkoista marsipaania
150g mustaa marsipaania

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kukkakakku - harjoitus

Kuorrutus vaniljanmakuista sokerimassaa, täytteenä pätkismousse :)
Koristeiden sijoittelussa on vielä aika paljon harjoiteltavaa!


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Herrasväenleivät




Angry birds

Pääsin toisen kerran kokeilemaan Angry birds- kakkua :)
Täytteenä marianne & päärynämousse. Nokka ja valkoiset osat sokerimassaa, muut marsipaania. Kuorrutuksen alla sokerikreemi.



lauantai 5. toukokuuta 2012

Juustokakku

Todella hyvää juustokakkua. Vähän jäi matalaksi, täyte kannattaisi tehdä kaksinkertaisena. Tein kakun irtopohjavuoassa.


JUUSTOKAKKU


Pohja:
3dl gluteeniton digestivekeksi murennettuna (= 1 pkt)
1dl voisulaa
1dl sokeria

Sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle.


Täyte:
200g maustamaton tuorejuusto
2 kananmunaa
1,5dl kuohukermaa
1dl sokeria
1,5tl vanilliinisokeria

Sekoita tehosekoittimessa. Kaada keksimurujen päälle. Paista 180 asteessa 20-40min, kunnes on hyytynyt ja saanut väriä.

Pinnalle:
1dl smetanaa
1rkl sokeria

Sekoita sokeri smetanan joukkoon ja kaada lämpimän pohjan päälle.
Anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään-