torstai 27. joulukuuta 2012

Suklaa Pannacotta

Tämän ohjeen sain sly-pariltani. Ohje oli myös helppo tehdä.

Aivan ihana jälkiruoaksi. Maku oli todella hyvä... makea ;) Ohjeesta tulee hyvin 5 annosta, annoskoko on hyvä jälkiruoaksi.

1/2 vaniljatangon sisus + tanko
1/2 kanelitanko tai kokonainen pieni
1rkl jauhettua kardemummaa + neilikkaa
4dl kermaa
1dl maitoa
80g sokeria
2 liivatetta
100g suklaata rouhittuna

Laita kattilaan mausteet, kerma ja maito.
Sekoita ja lisää sokeri.
Kuumenna, anna kerran pulpahtaa ja anna seistä lämpimässä keittämättä noin 4min.
Laita liivatteet kylmään veteen (5min.) ja "rutista"
Ota vanilja -ja kanelitanko pois keitoksesta ja sulta joukkoon liivate.
Lisää joukkoon vähitellen suklaarouhe.
Sekoita sileäksi massaksi ja tarkista maku.
Jaa seos annosmaljoihin, peitä tuorekelmulla ja anna olla jääkaapissa ainakin 4h.
Koristele annos!

Manteli-suklaatäytekakku

Tein Jouluksi myös tämän kakun, ohje löytyy täältä.

Kakkuun käytin sly-parilta saamaani mantelijauhetta kakkupohjaan sekä suklaata ja rommivaniljasokeria täytteeseen.Koristeluun käytin myös suklaakuvioita, syötävää hopeaa kukkien alla sekä krokanttia reunoille ja pinnalle.

Kakku oli todella hyvän makuista.




Suklaasiirtokuva Luumuhyytelökakussa

Parini Joulukuun paketissa oli suklaasiirtoarkki. Olen aikaisemmin nähnyt niitä, mutta en ollut koskaan kokeillut sitä.
En tiedä mikä suklaa olisi parasta tähän hommaan. Kotona oli Pandan valkosuklaata ja Kotigastronomin tummaa kuorrutesuklaata.
Levitin sulan suklaan kuvion päälle. Valkosuklaan laitoin jääkaappiin jähmettymään, mutta kuorrutesuklaa kovettui saman tien kun sen laittoi kuvan päälle. Annoin sen kuitenkin kovettua rauhassa. Valkosuklaa oli sen verran pehmoista, että siitä sai muotilla otettua kuvioita, mutta kuorrutesuklaasta tehty oli sen verran kovaa, että se hajosi jos siitä yritti muotilla painaa.

Tein jouluksi luumuhyytelökakun ja olin jo aikaisemmin ajatellut, että laitan reunoille kuvioita tästä kuvioidusta suklaasta. Pinnalle laitoin pieniä suklaakuvioita sekä parini paketissa ollutta syötävää hopeaa, joka oli myös täysin uusi tuttavuus. Täytteeseen käytin parini lähettämää vaniljasokeria. Pidän vaniljasokerista todella paljon ja tässä vaniljasokerissa oli aivan kertakaikkisen ihana vaniljan tuoksu :)
En löytänyt mistään sellaista luumuhyytelökakun ohjetta mikä minulla oli ajatuksissa, joten koitin kehitellä omanlaisen ohjeen. Kakku olikin ihan hyvänmakuinen. Vähän mietin jos täytteeseen olisi laittanut sulatettua suklaata, mutta sen kokeilun jätin toiseen kertaan. Pinnalle voisi myös laittaa glögistä kiilteen, mutta minä en sitä nyt  laittanut.



Valkosuklaasta kokeiltu parini lähettämä suklaasiirtoarkki sekä palkinnoksi saamani lumiukkokuvat



 LUUMUHYYTELÖKAKKU

Pohja:
200g pipareita
75g margariinia sulatettuna
1tl kanelia
1tl kardemummaa

Täyte:
200g (1pss) kuivattuja luumuja
3dl glögijuomaa

Keitä luumut glögissä pehmeiksi edellisenä päivänä.

3dl kuohukermaa
250g maitorahkaa
3/4 - 1dl fariinisokeria
3/4 rkl aito vaniljasokeri
1/2 rkl kaneli / piparkakkumauste
4 liivatelehteä
1/2 dl glögijuomaa

 Hienonna piparit, lisää rasva ja mausteet joukkoon. Taputtele irtovuokapohjan reunoille.

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Laita liivatteet pehmenemään.
Sekoita rahka, luumusose ja sokerit sekä piparkakkumauste / kaneli.
Kuumenna glögijuoma ja sulata liivatteet siihen. Anna hetki jäähtyä.
Kaada liivateseos rahkaseoksen joukkoon.
Lisää viimeiseksi vatkattu kerma joukkoon.
Kaada täyte vuokaan hyytymään.
Anna hyytyä seuraavaan päivään.

Koristele kakku.
 



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

lauantai 22. joulukuuta 2012

Oma joululahja ;)

Confetin joulukalenterin luukusta paljastui -25% alennus, johon oli tietysti heti tartuttava ;) Uuden kodin sai 50cm kaulin ja 3 erilaista muottisettiä sekä pieni bambi-muotti!






Suolainen piirakka

Kinkkupiirakkaa iltapalaksi vielä ennen jouluruokia...




Pohja:
250g marg.
250g maitorahkaa
4,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Nypi rasva ja keskenään sekoitetut jauhot.
Lisää maitorahka ja sekoita tasaiseksi.
Anna olla kylmässä hetki.
Kauli leivinpaperilla vuoratun pellin päälle.

Pohjan päälle:
150g créme fraiche
200g juustoraastetta
2 kananmunaa

Sekoita keskenään ja levitä pohjan päälle.

Täyte:
300g kinkkusuikaleita
1pss aurajuustomurua
4kpl persikan puolikasta paloiteltuna

Päälle:
Juustoraastetta

Paista 200 asteessa 30min.

2. satsi Joululimppuja

Tein toisen satsin joululimppua muuten samalla ohjeella kuin tämä, mutta mausteiden määrää vähän muutin. Leipä oli todella hyvän makuinen. Nyt löytyi oma joululimpun ohje :)
Mausteita laitoin anista ja fenkolia 1,5tl molempia, pomeranssinkuorta 1tl ja neilikkaa 0,5tl.


perjantai 21. joulukuuta 2012

Yllätyspaketti

Sain sähköpostiviestin sly-emon tonttuapurilta joka ilmoitti että minulla on postipaketti postissa ja seurantakoodi pakettiin. Onneksi oli mies taas lähdössä keskustaan, niin sain paketin heti :)

Miten ihana sly minulla onkaan <3

Joulupaperin alta kääriytyi kaunis jouluinen laatikko täynnä ihania juttuja. Mukana oli joulukortti, jonka luin moneen kertaan hymy huulilla. Tuli kyllä niin iloinen ja hyvä mieli :)
Poika vieressä ihmetteli äidin pakettia ja huomasi heti suklaatikkarit ;)




Laatikossa oli:
Dunin jouluiset lautasliinat
Muffinssien koristereuna
Dr.Oetkerin krokantti
Karamelli & rommi vaniljasokeri (en ole tiennyt, että tälläisiäkin on )
6kpl suklaatikkareita
Irish coffee- suklaalevy
Kullan värisiä alustoja
Nalle-tonttu suklaa
Muistilappuja
Pikkupussi irtokarkkeja
Pikkupaketti
Pukki värityskuva. Poika halusi värittää sen heti!!!




 Pikkupaketista tuli 4kpl pensseleitä. Nämä tulevat kyllä tarpeeseen :)

Suuri KIITOS sly-parilleni aivan ihanasta yllätyksestä :)

Muffinssilahjapaketit

Parini lähettämässä paketissa oli ihanat muffinssivuoat ja sellofaanipusseja. Tytär halusi tehdä ystävilleen joulumuistamisiksi muffinsseja. Koristeeksi tuli parini lähettämiä kuusikoristeita. Muffinsseista tuli mielestäni todella kauniita. Lisäksi tytär teki valkosuklaisia jääsuklaita. Ne me laitoimme sellofaanipussiin ja kokonaisuutena pussi oli mielestäni erittäin kaunis :)





MUFFINSSIT 6kpl

1,5dl vehnäjauhoja
1/2dl kauralesettä
1tl leivinjauhetta
1/2dl hienoa sokeria
1/2dl fariinisokeria
1/2tl vaniljasokeria
1 muna
1/2dl maustamaton jogurtti
25g margariinia
2tl kaakaojauhetta

Sekoita kuivat aineet. Lisää muut aineet joukkoon.
Paista 175 asteessa 15-20min.


JÄÄSUKLAAT 60kpl

250g valkosuklaata
125g kookosrasvaa
1/4dl tomusokeria

Sulata höyrykattilassa suklaa ja rasva. Sekoita tomusokeri joukkoon.
Jaa pieniin karamellivuokiin.
Laita jääkaappiin jähmettymään.

Joululimppu

Joulukuun ruokapirkassa oli näiden leipien ohje. Tuoreena suuhun tuli päällimmäisenä siirapin maku ;) Mutta seuraavana päivänä leipä on parhaimmillaan! Todella hyvän makuista.
Yhden leivän vein ystävälle ja yhden lapset veivät naapuriin ja yksi jäi kotiin maisteltavaksi.

Ohje löytyy täältä.




Naapurin leipä joulukääreessä :)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Piparikengät

Mansikkamäen ohjeella yritin tehdä nämä piparikengät. Heti kun ne näin, mieleen tuli kenkäkauppaa pyörittävä ystäväni <3  Homma oli kyllä helpommin sanottu kuin tehty :/ Pohjat sain ihan hyvin onnistumaan... mutta se päällinen! Kaikki hajosivat ja loppujen lopuksi muotoilin foliosta tuen, minkä päällä paistoin ne. Remmejä en lähtenyt enää kikkailemaan, tai yritin kyllä, mutta.....  Koroksi laitoin suosiolla kanelitangot! Lopputulokseen olin kuitenkin sen verran tyytyväinen, että joulukoriin nämä pakkasin :)





tiistai 18. joulukuuta 2012

Valkosuklainen puolukkakakku nro 2

Kokeilin tänään uudestaan samalla ohjeella kuin aikaisemminkin. Nyt laitoin alhaisemman lämmön uuniin. Paistoin kakkua 150-160 asteessa noin 55min.
Kakku onnistuikin paremmin, jäi vähän vaaleammaksi. 



Pojan hoitotädille viemme tämän kakun. Hänen lempiväri on vihreä, joten sly:ni paketista löytyneet vihreät sokerihelmet tulivat kuin tilauksesta :)

Sellofaanista en jaksanut lähteä väkertämään pussukkaa, joten käytin kinkkupussia ;)

Joulunmakuiset uuniomenat

Tänään kokeiluun pääsi sly:n parini lähettämä toinen ohje. Tämä ohje oli myös helppo valmistaa. Pidin niitä uunissa aavistuksen liian kauan, ja pääsivät halkeamaan.  Kokonaisuutena omenat olivat myös hyviä. Eivät olleet kovin makeita, täytteestä tuli mieleen mantelimassa joka sopi hyvin miedon omenan kanssa. Vatkattu kerma kruunasi ompun :)
Laitoin täytteeseen n. 3/4tl piparkakkumaustetta, mutta sitä olisi voinut olla hieman enemmän.
Ohje sopii hyvin raskaamman aterian  jälkiruoaksi. Kannattaa tosin valita pieniä omenia, nämä minun olivat aika isoja.

Pidän omenoista ja syksyisin tulee tehtyä omenapaistosta, mutta tämä on oikein hyvä vaihtoehto.
Kiitos parille ohjeesta :)




n. 700g (6kpl) omenia

50g mantelijauhetta
2rkl hunajaa
1tl sitruunamehua
1rkl kermaa
1rkl keltaisia rusinoita tai karpaloita pilkottuna
1rkl kylmää / kovaa voita jotta siitä saa lastuja

1/2dl kermaa tarjoiluun

Esilämmitä uuni 220 asteeseen

-Poista omenista siemenkota
-Sekoita aineksista tahna ja lisää jotain joulumaustetta. Tarkista maku!
-Täytä omenien kolot tahnalla ja jaa voilastut täytteen päälle.
-Käytä reunallista uunivuokaa, johon voi laittaa 1/2cm korkeudelle vettä.
-Paista omenia noin 20min. uunin keskitasolla.
-Vatkaa kerma vaahdoksi tarjoiluastiaan valmiiksi.
-Anna omenien jäähtyä hieman ennen tarjoilua.

Valkosuklainen puolukkakakku

Pionilaakson sivuilla oli valkosuklaisen karpalokakun ohje. Käytin kakkuun puolukkajauhetta.

Tämän kakun teon muistaa taas pitkään.... Ei muuten, mutta olin puolukkajauheen hankkinut joulukuun alussa Prismasta ja kun olin jo aineet sekoittanut, vilkaisin puolukkajauheen parasta ennen päiväystä. Vähän aikaa raksutti ennen kuin tajusin, että se oli tämän vuoden huhtikuussa :/ Ensin meinasin sen käyttää, mutta en sitten uskaltanutkaan. Eihän kuivatavara miksikään mene, mutta sitten ajattelin että jos siellä on alkanut jotain eloa kuitenkin käymään, olihan siitä jo 8kk. Omalta paikkakunnalta ei kyseisiä tuotteita saa, joten taas ajo n.25km ja palauttamaan tuotetta (soitin kyllä ensin) No palautti ne rahat ja sain rainbow-kahvipaketin vaivan palkaksi....
Ostin uuden jauheen, jossa päiväystä riittää vuodelle 2014 ja niin pääsin kakun tekoon :)

Tein ohjeen nyt yksinkertaisena sydänvuokaan. Taikinan määrä oli suht sopiva vaikka vuoka on reiluhko, aavistuksen kakku oli matalahko. Ihan en ole vielä oppinut paistamaan noissa Iloleipurin pinnoitetuissa vuoissa, kakut tulevat niin tummiksi. Lämpötilaa pitäisi ilmeisesti laskea jonkun verran...

Ohje löytyy täältä!



Kanelinen Mousse

Parini lähettämässä paketissa oli kanelisen moussen ohje, jota illalla tein. Tähteä en osannutkaan pursottaa, joten tehtailin jonkun näköisiä sydämiä. Nallesuklaita en raaskinut käyttää kuin muutaman ;)
Mousse oli oikein hyvänmakuinen. Jauheen joukossa oli suklaahippuja, lopputulos oli hyvin suklainen ;) En tiedä onko jauheissa eroja, mutta suussa maistui lievä karvasmantelin aromi vaikka jauheessa ei sitä mainittu. Maku paranee ja tasoittuu, kun tekee moussen hyvissä ajoin.
Ohje on hyvin helppo ja nopea valmistaa :)


200 ml kylmää maitoa
100 ml kylmää kermaa
1tl jauhettua kanelia
1 pss suklaavaahtojauhetta

Sekoita maito, kerma ja kaneli. Sekoita suklaavaahtojauhe joukkoon. Vatkaa nopeasti noin 3min. tanakaksi vaahdoksi.
Laita pursotuspussiin iso tylla ja täytä moussella.
Puserra annoslautaselle isohko tähti, sen päälle hieman pienempi ja vielä kolmaskin.
Koristele.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Sly 21 / Paketti nro 2

Emolta tuli sähköpostia, että paketti olisi noudettavissa. Kiitos uusien puhelimien, viesteihin pääsee heti käsiksi :D Äkkiä lähetystunnus ylös ja soitto miehelle (joka oli onneksi liikenteessä) että käypäs postissa. Pienen paikkakunnan onni ja ilo, että posti on Valintatalon yhteydessä joka palvelee myös sunnuntaisin :)

Olemme sopineet, että aikuisten kesken emme vaihda lahjoja... Mutta minulle tuli kyllä Jouluaatto!!!! Voi sitä tavaran määrää, mikä paketista ilmaantui, sitä riitti ja riitti....  Olin niin onnellinen, että lähdin rinkiin mukaan  <3


Paketissa oli:

Dr.Oetker kulta & hopea muffinssivuokia
Pieniä nallesuklaita
3 kpl Milkan pukkisuklaita (pieni mies ei olisi millään malttanut odottaa kuvaamista...)
Angry birds- kahvia, olen hieman aamuareä, mutta jos tämä auttaisi ;)
Punainen 3dl:n mitta (aivan ihanan värinen)
Valkoinen kuusenmallinen kynttilä, todella kaunis!
200g suklaata
100g mantelijauhetta
150g kultainen rusinapussi
Koristehilettä
Vihreitä Städterin sokerihelmiä
Dr.Oetkerin vaniljasokeria
Hopean väristä syötävää paperia (ymmärsinkö oikein?)
Kultaisia kakkupapereita
Koristeellisia sellofaanipusseja, 2 erilaista pakettia
Suklaasiirtoarkki
Lumiukko-piparimuotti

+

Ohjeet suklaa-pannacottaan, kaneliseen mousseen sekä joulunmakuisiin uuniomeniin ja vinkkejä koristeluun!

Kiitos parilleni aivan mahtavasta paketista ja oikein hyvää ja rauhallista Joulua  :)

Tähtipullat

Tähtipullat kuuluvat myös meidän Joulunajan leivonnaisiin :)


Suklaakakku

Kokeilin tähän suklaakakkuun uutta Iloleipurin sydänvuokaa. Vuoka  vaikutti sen verran reilulta, että tein ohjeen kaksinkertaisena. Sain sydänkakun lisäksi yhden pienemmän kakun. Ohje on joskus ollut Pirkassa. Kuorrutuksen kanssa oli vähän ongelmia.... mielestäni se oli ensin liian löysää ja lisäsin tomusokeria, no sitten se olikin liian paksua, jolloin lisäsin kahvia... Lopputulos oli mitä oli... Ohjeen tomusokerimäärä on juuri sopiva :D



 SUKLAAKAKKU (1 kakku)
200g margariinia
2dl sokeria
3 munaa
150g tummaa suklaata
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
0,5dl kaakaojauhetta
2tl vanilliinisokeria
1,5tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
3rkl kuumaa, vahvaa kahvia
1,5rkl margariinia
1,5rkl kaakaojauhetta
1tl vanilliinisokeria
2 1/4dl tomusokeria

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten.
Paloittele suklaa karkeaksi rouheeksi ja lisää taikinaan.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.

Paista 175 asteessa n. 55min.

Sulata rasva kuumaan kahviin. Sekoita joukkoon kaakaojauhe, vanilliini -ja tomusokeri.
Kaada kuorrutus kakun päälle.
Koristele heti.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Royal - kääretorttu / Jouluhalko

Sly-rinkiläisille tarjoutui hieno mahdollisuus valmistaa Royal-suklaista kääretorttua Vesa Parviaisen ohjeen pohjalta. Suklaat ja ohjeen saimme Royalilta. Heti kun näin ohjeen päätin että minun kääretortusta tulee jouluhalko. Täytteessä on maitosuklaata ja kuorrutuksessa tummaa suklaata. Itse en ole hirveästi tumman suklaan ystävä, mutta tämä Royalin tumma suklaa oli ihan käsittämättömän hyvää! Jouluhalko on mitä mainioin ja ihana esim. Joulupöytään :)

perjantai 14. joulukuuta 2012

Sly 21 Porkkanapalkinto

Posti toi tällä viikolla palkinnon, joka ilmeisestikin on porkkanapalkinto. En tiennyt, että palkinnon saa jo heti... jotenkin kuvittelin, että ringin lopussa katsotaan joka kuun voittajat. Oli todella mukava yllätys :) Kiitos!

Eli palkinnoksi sain Pullahiiren makeat kakut kirjan. Tämä kirja minulta jo löytyykin, mutta pistän vanhan kiertoon. Tässä uudessa on Pullahiiri- Tarun "omistuskirjoitus", ja siksi sillä on tunnearvoa :)




Säilykepurkkien Jouluasu :)

Olen syksyn mittaan tehnyt erilaisia säilykkeitä ja hilloja. Minusta on ihanaa koota näin Joulunaikaan lahjakoreja ja ujuttaa näitä sinne!




Miss SLY cupcake 2012

Sly- ringissä oli leikkimielinen kuppikakku- missikisat, johon piti tietenkin osallistua :)
Olin jo aikaisemmin tehnyt ihan erilaisen kuppikakun, mutta idea joulumuorista ja ukosta tuli yks kaks ;)  Sijoitus oli toinen perintöprinsessa :) Suuri kiitos kaikille äänestäjille!



Postissa tuli tänään palkinto, joka sisälsi cake-lehden (aivan ihana lehti <3 ), suklaakuvasiirtoarkit ja jouluiset suklaamuotit!



Nämä kuppikakut olin tehnyt aikaisemmin ajatellen, että osallistun niillä kisaan...