keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Suklaakakku

Mitäpä sateella muutakaan tekemään kuin kakkua :) Pakastimessa oli pieni kakkupohja ja jääkaapissa valion uutta suklaakermaa, jota en ollut vielä kokeillut.
Kakun välissä lemon curdia ja suklaakermaa, päällinen suklaakermaa ja mariannerouhetta. Koriste kukkamassaa. Pursotuksiin ei kerma enää riittänyt, olisin halunnut nähdä miten käyttäytyy pursotettaessa, mutta varmasti ihan hyvin.
Suklaakerma oli aika voimakkaan makuinen, mutta tuon lemon curdin kanssa loistava yhdistelmä :)



tiistai 26. kesäkuuta 2012

Renshawn kukka- ja muotoilumassa

Confetti haki kesäkuun alussa halukkaita kokeilemaan uutta kukka -ja muotoilumassaa. Olin yksi onnellinen valittujen joukossa :) Eilen massa saapui postin mukana ja aloin heti kokeilemaan. Värjäsin osan massaa vihreäksi ja osan punaiseksi pastaväreillä.
Massa oli pehmeää ja sitä oli helppo kaulia. Massaa kuivuu todella nopeasti, joten sitä kannattaa kaulia vain pieni pala kerrallaan. Tein ensin lehdet ja kukkien valmistamisen aikana lehdet olivat jo aivan kuivia.
En tiedä onko omaa mielikuvitusta, mutta mielestäni nuo itse värjätyt massat kuivuivat nopeammin, kuin pelkkä valkoinen...
Kokeilin massaa myös yhteen silikonimuottiin. Täysin ei mielestäni siihen sovellu sen vuoksi että kuivuu niin nopeasti.
Ensi kertaa kokeilin gerberamuottia niin, että ohensin terälehtiä ja laitoin muutaman päällekkäin.
Koristeluun sain avuksi innokkaan 4-vuotiaan, joka halusi myös koristella kukkia. Sen vuoksi meidän kukista tuli kaikista erinäköiset ;)

Loppuun voin todeta, että massa on todella kätevää, jos tarvitsee koristeita nopeasti. Mielestäni massa sopii paremmin heille, joka on jo rutinoitunut koristeiden tekijä. Aloittelijalla menee sen verran aikaa näprätessä, joten kaulittu massa ehtii kuivua. Tätä massaa tulee varmasti käytettyä, kunhan opin paremmin koristeiden teon! Kokeilemisen arvoinen tuote =)






Pitihän meidän jotain myös leipoa, kun tuli uusia koristeitakin. Päätin leipoa helpon suklaakakun. Hankin eilen alennusmyynnistä Iloleipurin uuden vuoan. En vain tahdo muistaa, että näissä vuoissa riittää alhaisempi lämpötila. En myöskään korppujauhottanut vuokaa, koska ohjeissa sanottiin, että riittää pelkkä voitelu. No, kiinnihän se otti joten lopputuloksesta ei tullut niin kaunis :(


SUKLAAKAKKU

Pohja:
3 munaa
3dl sokeria
225g sulatettua margariinia
4,5dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
1,5rkl kaakaojauhetta
1,5dl vahvaa kahvia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää munavaahdon joukkoon vuorotellen rasva, kahvi ja kuivat aineet.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
Paista 180 asteessa noin. 45min.
Kumoa kakku.

Kuorrutus:
2rkl voisulaa
2-3rkl kahvia kylmänä
0,5rkl kaakaojauhetta
1rkl vaniljasokeria
n. 200g tomusokeria

Sulata voi. Lisää kahvi, kaakao, vaniljasokeri ja tomusokeria sen verran, että saat hyvän paksuisen kuorrutuksen.
Kaada kuorrutus kakun päälle.







4v. halusi tehdä kakusta oman näköisensä ja siitä piti myös ottaa kuva, joten se tähän viimeiseksi :)


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mansikkahyytelökakku

Juhannukseksi tein ensimmäisistä mansikoista hyytelökakkua. Ohje oli toukokuun 2011 ruokapirkassa, ei vain ole aikaisemmin tullut tehtyä. Pohjaksi tuli riisimuroja ja suklaata. Pohjaa täytyisi jotenkin kehittää, koska oli leikatessa tosi kovaa. Muuten kakku oli onnistunut ja hyvänmakuinen :) Tein kakun Lekuén hyytelökakkuvuokaan.


Pohja:
200g maitosuklaata
6dl riisimuroja

Täyte:
5 liivatelehteä
1 limetti (3rkl mehua)
0,5l mansikoita
300g vaniljajogurttia
1dl sokeria
2,5 dl flora vispi

Koristeluun:
Mansikoita ja taloussuklaata

Sulata suklaa. Sekoita sulatetun suklaan joukkoon riisimurot. 
Levitä seos vuoan pohjalle ja nosta vuoka kylmään.

Laita liivatelehdet kylmään veteen.
Purista limetistä mehu. Soseuta mansikat.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Kuumenna limetin mehu ja sulata liivatelehdet.
Lisää jogurtin joukkoon mansikkasose, sokeri ja liivate-mehuseos.
Sekoita lopuksi kermavaahto joukkoon varovasti sekoittaen ja kaada seos riisimuropohjalle.

Peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä kylmässä vähintään kolme tuntia.


Raparperikeikauskakku



Vuokaan:
50g margariinia
1dl fariinisokeria
5dl raparperia paloina

Taikina:
150g margariinia
2dl sokeria
2 munaa
1tl vanilliinisokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Mittaa tasapohjaisen kakkuvuoan pohjalle margariini ja fariinisokeri. 
Kuumenna vuokaa 175 asteisessa uunissa muutama minuutti, niin että rasva ja sokeri sulavat.

Leikkaa raparperi viipaleiksi ja levitä vuoan pohjalle.

Vaahdota rasva ja sokeri.
Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää seos taikinaan ja sekoita nopeasti tasaiseksi.

Levitä taikina raparperien päälle vuokaan.

Paista 175 asteessa alatasolla noin 40-50min.

Tarjoa vaahdotetun vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa :)

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Raikas raparperipiirakka

Tämä on minun suosikki raparperipiirakka. Ohje on parempi 50cm levyiselle pellille.




Pohja:
3 kananmunaa
2dl sokeria
1dl voisulaa
1,5dl maitoa
4,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää muut aineet joukkoon, leivinjauhe vehnäjauhoihin sekoitettuna.  Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle.

Pinnalle:
raparperia
sokeria

Paista 200 asteessa noin 15min.

Kuorrutus:
2dl kevytkermaa
1dl maitoa
2rkl perunajauhoja
2rkl voita
2tl vaniljasokeria

Laita kaikki ainekset yhtä aikaa kattilaan, vispataan kunnes seos sakenee. (Ei keitetä)
Kaada kypsän kakun päälle.

Huom! Vaniljasokerin olen lisännyt ohjeesta poiketen vasta valmiin kiisselin joukkoon :)

Pullakranssi

En ole pitkoa tehnyt moneen vuoteen, ja alkoi jo tuskan hiki kohota.... Alkukankeuksien jälkeen olin kuitenkin lopputulokseen aika tyytyväinen :)



torstai 14. kesäkuuta 2012

Vaniljavannikkeet

Pitkästä aikaa tein vaniljavannikkeita. Taikina on ollut yleensä niin jäykkää etten ole saanut sitä kunnolla pursotettua, joten kokeilut on jäänyt....
Nyt käytin oivariinia ja se olikin hyvä valinta. Taikina oli pehmeää ja hyvä pursottaa.
Käytin 10mm tyllaa.



VANILJAVANNIKKEET noin 40kpl

300g voita / oivariinia
100g sokeria
1 kananmuna
1tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
330g vehnäjauhoja

Valmista murotaikina

Paista 175 asteessa 7-10min.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Raparperi-rahkapiirakka

Nyt on raparperiaika parhaimmillaan. Rahkaa oli jääkaapissa, joten päätin tehdä tälläisen piirakan. Piimää ei ollut, mutta korvasin sen kermaviilillä. Pohjasta tuli ehkä vähän löysempi, mutta toimi hyvin.



Pohja:
8dl vehnäjauhoja
3dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl soodaa
2tl vaniljasokeria
250g sulatettua rasvaa
1 kananmuna
2dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään.
Lisää joukkoon rasva.
Jaa taikina kahteen osaan, lisää toisen joukkoon muna ja piimä.
Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja tasoita.

Pinnalle: Rahkaseos & raparperia

Rahkaseos:
500g maitorahkaa
2dl sokeria
2 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
n. 1rkl sitruunamehua

Sekoita kaikki ainekset, levitä uunipannulle taikinan päälle.

Ripottele rahkaseoksen päälle viipaloidut raparperit ja raparperien päälle murumainen puolikas taikinaseos.

Paista 175 asteessa noin 35-45min.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Ylioppilaskakut

Tein ylioppilasjuhliin kaksi täytekakkua. Täytteenä mansikkamousse, päällinen marsipaania ja marsipaanin alla voikreemi.


Pohja:
6 munan vaalea kakkupohja

Täyte:
4dl flora vispi
4dl maitorahka
6dl mansikkasurvos
6 liivatetta
sokeri
vaniljasokeri

Voikreemi:
150g voita
1,5dl tomusokeria
1,5tl vaniljasokeria
1-1,5rkl appelsiinimehua tai maitoa

Kuorrutus:
500g valkoista marsipaania
150g mustaa marsipaania