tiistai 4. huhtikuuta 2017

Jogurtti-tuorejuustomousse Mirror glaze- kuorrutteella

Sain leivontafoorumilta kannustuspalkinnoksi ihanan Siliconmartin hyytelövuoan. Kokeilin vuokaan jogurtti-tuorejuustohyytelöä ja mirror glaze- kuorrutteen. Olen tuohon kuorrutteeseen etsinyt ohjeita jo valmiiksi mutta en ole vielä tätä ennen sitä kokeillut. Sain hyytelön hieman huonosti vuoasta ulos joten pinnasta tuli hieman epätasainen. Pieni rasvasuihkaus ei varmaan olisi pahitteeksi. Mirror glaze-kuorrutus on kakkumonsterin sivuilta. Laitoin pohjaksi kuivattua mansikkarouhetta. Keksimurua ajattelin ensin, niin että olisi tullut hyytelökakku mutta päädyin mansikkarouheeseen.


Jogurtti-tuorejuustomousse

2dl vispikermaa
2dl bulgarian jogurttia
180g maustamatonta tuorejuustoa
2tl vaniljasokeria
2rkl sitruunamehua
1dl sokeria 
4 liivatelehteä

Laita liivatteet pehmenemään
Vatkaa kerma vaahdoksi
Sekoita jogurtti ja tuorejuusto ja sokerit
Kuumenna sitruunamehu ja sulata liivatelehdet mehuun
Kaada liivateseos tuorejuustoseoksen joukkoon ja sekoita tasaiseksi
Lisää viimeiseksi kermavaahto

Kaada massa vuokaan. Laita pinnalle reilusti kuivattua mansikkarouhetta. Voit myös laittaa keksimurua missä on hieman sulatettua rasvaa joukossa. Täyte riitti sydänvuokaan ja kahteen jälkiruokakulhoon.

Laita hyytelö jääkaappiin hyytymään noin 4 tunniksi ja kumoa. Sen jälkeen laita pakkaseen 2-4 tunniksi. (Hyydytin hyytelöä yön yli ja kumosin aamulla. Sen jälkeen laitoin sen pakastimeen 3-4tunniksi)


Mirror glaze eli peilikuorrutus

15-20cm kakkuun

85g kermaa
20ml vettä
15g glukoosisiirappia
12g rypsiöljyä
130g valkosuklaata
30-40g candy melts nappeja tai valkosuklaata
1tl liivatejauhetta
1rkl vettä
elintarvikeväriä

1. Sekoita liivatejauhe ja 1rkl vettä lasissa, jätä turpoamaan.
2. Laita kerma, vesi ja glukoosi kattilaan. Kiehauta mutta älä keitä.
3. Lisää joukkoon turvonnut liivate, sekoita.
4. Sulata valkosuklaa ja candy melts
5. Lisää kuuma kermaseos suklaan joukkoon koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes seos on tasaista.
6. Lisää lopuksi öljy ja väriaine.
Jäähdytä kuorrute 30 asteiseksi

Kuorruttaminen:

Kuorrutettavan pinnan tulee olla umpijäinen.
Laita kakku uuniritilän päälle jonka alla on astia mihin kuorrute valuu.
Valuta kuorrute kakun päälle ja reunoille.  Kuorrute jähmettyy muutamassa sekunnissa kakun pinnalle. 






1 kommentti:

  1. Ihanan näköinen <3 Minullakin to do listalla tuo glac
    ze muttei ole tullut vielä tilaisuutta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)