2dl maissijauhoja
1dl auringonkukan siemeniä
0,5dl seesaminsiemeniä
0,5dl kurpitsansiemeniä
1/4dl chiansiemeniä
1/4dl pellavansiemeniä
0,5dl valkosipulioliiviöljyä
2rkl kuivattua rosmariinia
2,5dl kiehuvaa vettä
Pinnalle:
Vuorisuola
Kuivattu rosmariini
Sekoita valkosipuliöljy ja rosmariini keskenään. Anna maustua muutama tunti.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy-rosmariiniseos ja kiehuva vesi.
Sekoita tasaiseksi.
Painele massa leivinpaperille tasaiseksi levyksi. Käytän itse kertakäyttöhanskoja jolloin taputteleminen käy näppärästi.
Ripottele pinnalle vuorisuolaa ja rosmariinia.
Paista 150 asteessa 10min.
Ota pelti uunista ja paloittele paloiksi. Laita takaisin uuniin ja paista vielä 45-55min.
Näkkileipä on valmis kun se tuntuu kovalle ja on tasaisen ruskea väriltään. Varo ettei se pääse palamaan reunoilta.
Voit myös olla paloittelematta leipää välissä, jolloin siitä voi taitella paloja kun se on kypsä.
Ihana idea tuunata valkosipulilla ja rosmariinilla :)
VastaaPoistaHieman uusia makuja :)
Poista