sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jätti Macaronsit ;)

Pitkästä aikaa kokeilin taas macaronseja. En ole niitä vielä koskaan saanut onnistumaan.... Nyt tein koepursotukset, ja koska niihin tuli huiput, sekoittelin vielä lisää. Joku pyöräytys taisi kuitenkin olla liikaa, koska taikina levisi ja osa oli onttoja sisältä.Ensi kerralla täytyy tehdä malliarkki leivinpaperin alle, että saa oikean kokoisia.

Täytteeksi laitoin valkosuklaatäytteen, joka oli sen verran kovaa, että sitä oli hankala laittaa pohjien väliin.

Kaikenkaikkiaan olivat hyvänmakuisia, mutta olisi kyllä ollut mukavaa, että olisivat olleet kauniitakin ;)

Mansikkamäellä on hyvät ohjeet täällä.


1 kommentti:

  1. Voisit tosiaan koettaa arkkisabluunaa :D !
    Mutta ihan oikeasti olet hyvin onnistunut ja saanut niistä alkuperäisten kaltaisia litteitä, jalallisia ja pyöreitä !
    Sanoisin, että hyvä, kun täyte oli jämäkkää - ei tullut yliannostusta täytteeseen, jota näkee miltei aina. - Leipomoillekin käy vahinkoja ja Macaronsille suunnitellut rasiat rikkovat pinnat järestäin liiallisen kakkusen korkeuden vuoksi :C

    Ja vielä....samalla reseptillä ei tule läheskään aina samanlaista jälkeä, joten ei kannata ainakaan pahoittaa mieltään :D !

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)