Sain sly-pariltani ohjeen mustikkahilloon. Olen aikaisemminkin tehnyt mustikkahilloa ja se on mielestäni ihan parasta hilloa. Tämä ohje oli siitä erilainen, että siihen tuli myös kanelia. Ensin meinasin jättää kanelin pois, mutta laitoin kuitenkin kun se ohjeessa oli.
Minun piti myös leipoa jotain mihin olisin hilloa käyttänyt, mutta viime aika on mennyt huoneiden järjestelyyn. Ei ole ihan yksinkertainen homma kun neljä huonetta vaihtaa omistajaa talon sisällä. Nyt ollaan jo voiton puolella mutta odotan hartaasti että kaikki tavarat löytäisivät paikoilleen. Kaikki paikat on täynnä lasten tavaroita: leluja, kirjoja, vaatteita joille pitäisi löytää uusi omistaja.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Kolmen kerroksen hyytelökakku
Työkaveri täytti vuosia jota juhlistimme töissä ruokatunnilla hänen yllätyksekseen. Eihän juhla ole juhla ilman kakkua joten lupauduin tuomaan jotain. Kotona pähkäilin mitä se voisi olla, mielessä jotain helppoa. Päädyin kuitenkin tuohon kolmen kerroksen hyytelökakkuun, jota en ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Makuina oli maitosuklaa, valkosuklaa ja mansikka. Maut olivat kyllä onnistuneita :)
Riisirieska
Riisirieska on eidän perheen suosikki-iltapala. Viime aikoina on sitä tullut tehtyä aika harvoin.
Ohje löytyy myös täältä.
Ohje löytyy myös täältä.
perjantai 22. elokuuta 2014
Sly28 - Elokuun paketti
Lähdin pitkästä aikaa mukaan sly-rinkiin. Paketin kokoaminen mutta varsinkin oman saapuvan paketin odottaminen on jotain kutkuttavaa. Kun huomasin että oli tullut lähetystunnus saapuvasta paketista, paketti oli saatava heti :) Tytär oli onneksi vielä kylillä joten lähetystunnus hänelle ja onnekas sattuma oli, että postissa oli tuttu myyjä joka ei liikoja kysele vaikka paketin saaja oli eri...
Paketissa oli vaikka mitä.... Vietin syntymäpäiviä elokuun alussa. Olin jo koko syntymäpäivän unohtanut, mutta parilta oli lahja paketissa... juustokakut leivontakirja. Suuri kiitos!
Paketista löytyi:
Hillosokeri
Riisinuudeli
Sitruuna
Sokerimassa (päiväys syyskuussa, mutta ei onneksi mene miksikään)
Jääkaappimagneetti, aivan ihana :)
Mantelilastuja
Sitruunahappo
Kanelitankoja
Ohjeet sitruksiseen mustikkahilloon, appelsiinitäytteinen kääretorttuun sekä appelsiinihilloon.
Kiitos parilleni mahtavasta paketista :)

maanantai 4. elokuuta 2014
Rippijuhlakakut
Pohjana gluteeniton kakkupohja, täytteenä mansikka-jogurttimousse sekä suklaamousse.
Toiseen kakkuun minun piti kokeilla sokeripitsiä, mutta en uskaltanutkaan ottaa mitään riskiä, joten kokeilu jää myöhemmäksi. Pitsi olisi vain niin sopinut tähän kakkuun :)
Toiseen kakkuun minun piti kokeilla sokeripitsiä, mutta en uskaltanutkaan ottaa mitään riskiä, joten kokeilu jää myöhemmäksi. Pitsi olisi vain niin sopinut tähän kakkuun :)
Valkosuklaajuustokakku
Aivan ihana raikas kakku :) Vadelma-aika on nyt parhaimmillaan joten laitoin tuoreita vadelmia päälle. Laitoin kiilteen päälle, jotta vadelmat säilyvät parempina. Parempaa olisi toki ollut ilman kiillettä.
Näitä kakkuja tein kolme, mutta vain yhdestä tuli kuva. Tein vuosi sitten omille 40v. juhliin samaisella ohjeella kakun, ohje löytyy täältä.
Näitä kakkuja tein kolme, mutta vain yhdestä tuli kuva. Tein vuosi sitten omille 40v. juhliin samaisella ohjeella kakun, ohje löytyy täältä.
Sly 28
Lähdin pitkästä aikaa mukaan salainen leivontaystävä-rinkiin. Syntymäpäiväni osui alkavan kierroksen ensipäiville. Tyttären rippijuhlien vuoksi en ole vielä ehtinyt perehtymään uuteen kierrokseen, mutta onneksi olemme alkumetreillä.
Yllätys oli melkoinen kun heti 1.8. postilaatikossa oli kirjapaketti....Syntymäpäivähän osui 2.8. lauantaille. Lahja sly28- ringiltä. AIVAN mahti lahja ja totaalinen yllätys, tuhannet kiitokset! Sydäntä lämmitti kyllä kovasti, olin kirjakaupassa noin viikkoa aikaisemmin katsonut tätä kirjaa ja ajatellut että tuon ostan kun juhlista selvitään. KIITOS KIITOS KIITOS <3

Ristipiparit
Pohjat on tehty Mansikkamäen ohjeella. Täytteenä mansikkamarmeladia. Risti on marsipaania. Vanhemman tyttären rippijuhliin tein ristit sokerimassasta, nyt tein marsipaanista kun pelkäsin että sokerimassa kovettuu liikaa. Hyvin lämpimän ilman vuoksi ristit olivat hieman tahmaisia, mutta sitä ei onneksi syödessä huomannut... Ristit kiinnitimme suklaalla. Olisin käyttänyt valkosuklaata, mutta koska halusin että piparit ovat kokonaisuudessaan laktoosittomia, käytin laktoositonta maitosuklaata. Laktoosittomalla valkosuklaalla olisi kyllä kysyntää....
Vaniljavannikkeet
Rippijuhliin myös vannikkeita...
Vannikkeet
300g oivariinia
100g sokeria
1 muna
1tl leivinjauhetta
2tl vanilliiniskokeria
330g vehnäjauhoja
Vatkaa oivariini ja sokeri vaahdoksi
Lisää kananmuna vatkaten
sekoita kuivat aineet sekaisin ja lisää taikinaan
pursota ympyröitä pellille, tyllan halkaisija 10mm
paista 175 asteessa

Kukkakoristeita
Pitkään aikaan ei ole tullut tehtyä koristeita, mutta tyttären rippijuhlien lähestyessä piti taas yrittää muistella miten niitä kukkia taas tehtiinkään.
Kesän pikakakku
Mökille mennessä miettii aina jotain helppoa tarjottavaa. Valmiille kostutetulle torttupohjalle laitoin päärynä-kinuskirahkaa, mansikoita sekä kinuskikastiketta.
Fazerinakakku
Tein myös fazerinakakun. Tämä on taivaallisen hyvää ja juhlapäivänä ei kaloreita lasketa ;-)
Ohjeen olen laittanut johonkin niin varmaan paikkaan että sitä en nyt löytänyt. lisään kun löydän ohjeen....
Ohjeen olen laittanut johonkin niin varmaan paikkaan että sitä en nyt löytänyt. lisään kun löydän ohjeen....
Kirjakakku
Rakas ystävä sai uurastuksensa valmiiksi ja sitä pääsimme juhlistamaan toukokuussa.
Kakun teksti kertoo siitä, että kun perheenäiti työn ohella tekee lopputyötä, siihen tarvitaan koko perheen panos.
Täytteenä passionmousse ja muistaakseni suklaamousse....
Kakun teksti kertoo siitä, että kun perheenäiti työn ohella tekee lopputyötä, siihen tarvitaan koko perheen panos.
Täytteenä passionmousse ja muistaakseni suklaamousse....
Jalkapiparit
Kovin on täällä ollut hiljaiseloa.... Ei ole vain jotenkin ollut aikaa, mutta jospa se tästä taas....
Näitä jalkapipareita pääsin tekemään muistaakseni toukokuussa...
Aika paljon kaipaa vielä harjoitusta. Haluaisin että nuo reunaviivat eivät näkyisi noin selvästi....
Näitä jalkapipareita pääsin tekemään muistaakseni toukokuussa...
Aika paljon kaipaa vielä harjoitusta. Haluaisin että nuo reunaviivat eivät näkyisi noin selvästi....
lauantai 3. toukokuuta 2014
Tyttären syntymäpäivät
Tyttären syntymäpäiviä vietettiin pääsiäisenä ja hieman tuli leivottuakin :)
Ensimmäistä kertaa tuli kokeiltua ruusupursotustakin.
Jos haluaa nopeaa suolaista tarjottavaa, on ruissipsit ja tuorejuusto oiva valinta.... ja niihin tulee himo ;)
Ensimmäistä kertaa tuli kokeiltua ruusupursotustakin.
Jos haluaa nopeaa suolaista tarjottavaa, on ruissipsit ja tuorejuusto oiva valinta.... ja niihin tulee himo ;)
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Jujutsu-kakku
Pienelle harrastajalle kakkua. Täytteenä vaalean kakkupohjan välissä mustikkahillo ja kermavaahto. Päällinen vaahtokarkin makuista sokerimassaa.
Tuo väritys ei vain tahdo onnistua. Täytyisi varmaan kokeilla millaista olisi värittää jauheilla. Punaisen värin kanssa ei myöskään oikein onnistunut. Itsellä ei ollutkaan punaista pastaväriä ja prismastakin puuttui juuri tuo punainen :/ Tuubista löytyi jonkun näköistä punaista mutta eihän se ihan sama ollut...

maanantai 24. maaliskuuta 2014
Logokakku
Kaakaokakkupohjan välissä suklaamousse & sitruunamousse. Kuva maalattu sokerimassalle. Värittäminen vaatii vielä harjoittelua. Minua häiritsee nuo väriraidat. Haluaisin tasaisemman tuloksen. Wiltonin keltainen väri oli myös todellinen pettymys. Purkin päällä oli keltainen lappu, mutta todellisuudessa se olikin oranssia. Logon oranssin värin pitäisi siis olla keltainen. Muuten onnistui mielestäni kyllä oikein hyvin.
Pääsiäiskakku
Töihin vein kahvibullaksi tälläisen pääsiäiskakun. Täytteenä kaakaokakkupohjan välissä pätkismousse & vaniljamousse. Päällinen Sallisen oranssi sokerimassa.
Pikapizza
Tämä oli helppo ja nopea pizza. Pohjana on ( Vaasan ? ) rieskaa. Neljä rieskapalaa oli juuri uunipellin kokoinen. Pohjalle ketsuppia, paistettua jauhelihaa, aurajuustoa, persikkaa ja juustoraastetta. Oli aika hyvää :)
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Omenamoussekakku
Elämä on tällä hetkellä jotenkin hirveän kiireistä, joten leipomukset ovat jääneet aika vähälle.
Välillä tulee kyllä jotain tehtyäkin. Open cafen sivuilta olen joskus ottanut tämän hyytelökakun ohjeen ja kerran sitä sitten kokeilin. Minä tein sen hieman pienempään vuokaan, koska minun kakustani tuli niin korkea etten siihen enää saanut kiillettä mahtumaan. Minä pidän kirpeähköstä joten tämä oli kyllä makuuni :)
Ohje löytyy täältä.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014
Tossukakku
Ensi kertaa kokeilin tossukakkua. Kakun piti esittää nappista, mutta metsään meni.
Täytteenä kermavaahto ja mustikkahillo :)
Täytteenä kermavaahto ja mustikkahillo :)
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Joulukuussa tehtyjä leivonnaisia
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)