maanantai 1. huhtikuuta 2013

Sitruuna-juustokakku

Pääsiäiseksi kokeilin myös tälläistä hyytelökakkua. Niinkuin nimikin kertoo, kakku oli aika sitruunainen :) Eli jos ei pidä sitruunasta, ei kannata kokeilla ;)
Vaihdoin sitruunatuorejuuston appelsiinituorejuustoon, koska olen vähän pettynyt tuon sitruunatuorejuuston makuun. Hyvin toimi appelsiinin maullakin.

Pohja:
175g kaurakeksejä tai sitruuna-limekeksi
1dl juoksevaa margariinia

Täyte:
2,5dl vispautuvaa vaniljakastiketta
400g sitruunatuorejuustoa
1/2-1dl tomusokeria
1 sitruunan (6rkl) mehu
4 liivatetta
1/2dl appelsiinimehua

Kiille:
1,5dl appelsiinimehua
3 liivatetta

Jauha keksit. Sekoita margariini joukkoon.
Taputtele irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatteet likoamaan.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.
Sekoita tuorejuusto, sitruunamehu ja sokerit.
Kuumenna appelsiinimehu, liota liivatteet siihen. Anna hetki jäähtyä ja kaada tuorejuuston joukkoon.
Sekoita viimeiseksi vaniljakastike joukkoon.
Tarkista maku.
Kaada keksipohjan päälle vuokaan.
Laita hyytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Laita kiilteen liivatteet likoamaan noin 5minuutiksi
Kuumenna appelsiinimehu. Sulata liivatteet mehuun. Anna jäähtyä.
Kaada kiille vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.

3 kommenttia:

  1. Aivan ihania nämä sinun pääsiäiskakkusi! Ihan herahti vesi kielelle jo pelkkiä kuvia katsellessa! :)

    Suussasulavaa rakkautta

    VastaaPoista
  2. Vihdoin ehdin tänne tutustumaan! Aivan ihania leipomuksia sulla täällä! Ja kassikakku OLI hyvääää, kiitos vain. Sulta voi ilmeisesti tilata kakkuja..? Täytyy laittaa korvan taakse :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kaunis!
    Ja kiitokset vielä tätäkin kautta sly22 muistamisesta.
    Ihanaa kevättä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)