tiistai 18. joulukuuta 2012

Valkosuklainen puolukkakakku

Pionilaakson sivuilla oli valkosuklaisen karpalokakun ohje. Käytin kakkuun puolukkajauhetta.

Tämän kakun teon muistaa taas pitkään.... Ei muuten, mutta olin puolukkajauheen hankkinut joulukuun alussa Prismasta ja kun olin jo aineet sekoittanut, vilkaisin puolukkajauheen parasta ennen päiväystä. Vähän aikaa raksutti ennen kuin tajusin, että se oli tämän vuoden huhtikuussa :/ Ensin meinasin sen käyttää, mutta en sitten uskaltanutkaan. Eihän kuivatavara miksikään mene, mutta sitten ajattelin että jos siellä on alkanut jotain eloa kuitenkin käymään, olihan siitä jo 8kk. Omalta paikkakunnalta ei kyseisiä tuotteita saa, joten taas ajo n.25km ja palauttamaan tuotetta (soitin kyllä ensin) No palautti ne rahat ja sain rainbow-kahvipaketin vaivan palkaksi....
Ostin uuden jauheen, jossa päiväystä riittää vuodelle 2014 ja niin pääsin kakun tekoon :)

Tein ohjeen nyt yksinkertaisena sydänvuokaan. Taikinan määrä oli suht sopiva vaikka vuoka on reiluhko, aavistuksen kakku oli matalahko. Ihan en ole vielä oppinut paistamaan noissa Iloleipurin pinnoitetuissa vuoissa, kakut tulevat niin tummiksi. Lämpötilaa pitäisi ilmeisesti laskea jonkun verran...

Ohje löytyy täältä!



1 kommentti:

  1. =D
    Sitä sattuu ja tapahtuu... Aikamoinen into päästä leipomaan...=)

    Toivotaan että kakku palkitsee vaivan. Meidän perheen mielestä se oli aivan "sairaan" hyvää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)