Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät / Sämpylät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leivät / Sämpylät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Valkosipuli-rosmariini- siemennäkkileipä

Siemennäkkileipä on ihan ykkös-naposteltava. Herkkua sellaisenaan ja käy naposteltavaksi vaikka illan istujaisiin. Kokeilin nyt lisätä valkosipulin ja rosmariinin makuja ja toimii kyllä!


2dl maissijauhoja
1dl auringonkukan siemeniä
0,5dl seesaminsiemeniä
0,5dl kurpitsansiemeniä
1/4dl chiansiemeniä
1/4dl pellavansiemeniä
0,5dl valkosipulioliiviöljyä
2rkl kuivattua rosmariinia
2,5dl kiehuvaa vettä

Pinnalle:
Vuorisuola
Kuivattu rosmariini

Sekoita valkosipuliöljy ja rosmariini keskenään. Anna maustua muutama tunti.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy-rosmariiniseos ja kiehuva vesi.
Sekoita tasaiseksi.

Painele massa leivinpaperille tasaiseksi levyksi. Käytän itse kertakäyttöhanskoja jolloin taputteleminen käy näppärästi.

Ripottele pinnalle vuorisuolaa ja rosmariinia.

Paista 150 asteessa 10min. 
Ota pelti uunista ja paloittele paloiksi. Laita takaisin uuniin ja paista vielä 45-55min. 
Näkkileipä on valmis kun se tuntuu kovalle ja on tasaisen ruskea väriltään. Varo ettei se pääse palamaan reunoilta.

Voit myös olla paloittelematta leipää välissä, jolloin siitä voi taitella paloja kun se on kypsä.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Rieskat joululaatikosta

Mikäli pakastimesta löytyy vielä joululaatikoita, saa ne kätevästi upotettua sämpylä/leipätaikinaan tai vaikkapa tähän rieskaan. Käytin itse juureslaatikkoa, mutta pohjaksi käy mikä vain laatikko. Käytin myös taikinaan kaurapuuron lopun. Voit korvata kaurapuuron kaurahiutaleilla ja vedellä/maidolla.


250g juureslaatikkoa (käy myös porkkana/lanttu / bataattilaatikko)
2dl pehmeää kaurapuuroa (tai 1dl kaurahiutaleita ja 1dl nestettä)
1dl spelttijauhoja
2dl vehnäjauhoja
1dl juustoraastetta
1 kananmuna
0,5tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään
Jaa kahteen kasaan pellille
Taputtele rieskoiksi
Jaa taikinapyörällä sektoreiksi

Paista 250 asteessa 10-15min.



torstai 28. joulukuuta 2017

Sämpylät joululaatikoista

Mikäli kyllästyit joululaatikoihin, voi niistä tehdä vaikka sämpylöitä 😊 Itse käytin juureslaatikon lopun mutta ohjeeseen käy mikä laatikko vain. Mikäli pidät vaaleammista sämpylöistä, korvaa osa sämpyläjauhoista vehnäjauhoilla.


5dl maitoa
5dl juureslaatikkoa
50g hiivaa
5dl hiivaleipäjauhoja
5dl sämpyläjauhoja
2dl kauralesettä
0.5dl vehnäjauhoja
1.5tl suolaa
120g margariinia

Lämmitä maito ja laatikko kädenlämpöiseksi.
Liuota hiiva joukkoon. Lisää muut aineet. Vaivaa hitaalla nopeudella 6min. Tarkista taikinan paksuus ja lisää jauhoja jos tarvitsee. Vaivaa vielä keskinopeudella 4min.

Anna taikinan kohota. Leivo sämpylöiksi. Anna sämpylöiden kohota liinan alla.
Paista 225 asteessa noin 12min.

tiistai 24. lokakuuta 2017

Kurpitsasämpylät

4dl vettä
50g hiivaa
2rkl siirappi
2tl suolaa
400g kurpitsaa
8dl + 3dl sämpyläjauhoja
3dl vehnäjauhoja
0.5dl rypsiöljyä

Voiteluun:
Munaa / lakt.maito

Pinnalle:
Kurpitsansiemeniä

Kuutioi kurpitsa ja keitä kypsäksi. Soseuta.
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon siirappi, suola ja kurpitsakuutiot.

Alusta sämpyläjauhot ja öljy taikinaan. Lisäsin myös vehnäjauhoja kun jäi hieman löysäksi.
Anna taikinan kohota noin tunti.

Pyörittele taikinasta sämpylöitä. Kohota.
Voitele maidolla tai kananmunalla. Ripottele pinnalle kurpitsansiemeniä.

Paista 225 asteessa noin 12min.

Ohje: Maku 4/2007

torstai 19. lokakuuta 2017

Hampurilaiset

Syksyn ja talven parhaita puolia on se kun voi laittaa pulled porkin muhimaan leivinuuniin ♡
Lopun lihan voi käyttää vaikka hampurilaisiin.
Coleslaw on herkkua itsetehtyjen hamppareiden välissä. Kaali unohtui kauppaan enkä sitä varten enää jaksanut lähteä hakemaan. Kokeilin tehdä porkkanacoleslawia johon laitoin porkkanaa ja omenaa. Voi että kun se olikin hyvää, taidan jatkossakin tehdä tätä versiota 😊

Laitan ohjeen tähän. Kotiväelle tehdessä ei juurikaan tule mausteita mittailtua ja ne on myös hieman makuasioita. Laita siis mausteita makusi mukaan 😊

4-5 pientä porkkanaa
1 omena (jos on iso omena, puolikas riittää)
n. 2rkl majoneesia
noin puoli prk kermaviiliä (oli hieman vähemmän)
Mustapippuria 4-5 kierrosta myllystä
Suolaa pari kierrosta myllystä
Sokeria ripaus
Sinappia pieni loraus, ehkä pari tl
Omenaviinietikka pieni loraus, ehkä tl

Raasta porkkanat ja omena. Lisää muut ainekset joukkoon ja anna maustua hetki kylmässä.



Sämpylät

5dl vettä
50g hiivaa
1tl suolaa
2tl sokeria
2dl kaurahiutaleita
10-12dl vehnäjauhoja
0.5dl öljyä

Voiteluun:
Laktoositon maito

Pinnalle:
Auringonkukan siemeniä / seesamin siemeniä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen.
Lisää muut aineet, suola vasta viimeisenä.
Vaivaa taikinaa 10min.
Kohota taikina kaksinkertaiseksi
Leivo taikinasta sämpylöitä. 
Anna kohota.
Voitele maidolla ja ripottele pinnalle siemeniä.
Paista 225 asteessa 10-12min.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Myslileipä uunipannulla

Pannuleivät ovat niin helppoja ja suht nopeita tehdä. Niissä harvoin epäonnistuu ja lopputuloksena on mehevä leipä :-) Sain ohjeen sly-paketissa ja ohje on peräisin leivotaan lehdestä 6/2017



50g hiivaa
6dl vettä
3dl grahamjauhoja
1,5dl öljyä
2tl suolaa
3rkl tummaa siirappia
1dl pellavansiemeniä
3dl makeuttamatonta mysliä, jossa kuivattuja hedelmiä (mulla taisi olla marjoja)
9-10dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja liuota kädenlämpöiseen veteen. Sekoita grahamjauhot, öljy, suola ja siirappi joukkoon ja anna seisoa noin 15min.

Sekoita mukaan pellavansiemenet ja mysli. Lisää vehnäjauhot vähän kerrallaan ja työstä kimmoisaksi taikinaksi (minulla aika löysä). Anna kohota liinan alla noin 40min.

Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa läpi. Kiva lukea nyt ohjeet =) Kaadoin taikinan uunipannulle ja taputtelin tasaiseksi.

Mutta jos siis vaivasit taikinan, kaada se nyt uunipannulle leivinpaperin päälle ja painele tasaiseksi.

Anna kohota noin 30min. 

Voitele taikina rikki vatkatulla munalla ja ripota päälle kaurahiutaleita tai mysliä.
Tein taikinapyörällä urat.

Paista uunin keskitasolla 25-30min.

Anna jäähtyä ja leikkaa annospaloiksi.


lauantai 16. syyskuuta 2017

Chorizo-juusto-oreganoleivät

Leivontafoorumilla on syyskuun haasteena uutisleivät. Ajattelin että kokeilen chorizo-makkaraa leivän täytteeksi. Chorizo-makkara antoi ihanaa mausteisuutta leipään.



Taikina 15kpl leipiä:
3dl maitoa, laktoositon
50g hiivaa
100g margariinia
1tl suolaa
600g rouheista sämpyläjauhoa
1,5dl emmental-juusto
1,5rkl oregano

Täyte:
Chorizo-makkara 250g
Emmental juustoraaste noin rkl/ leipä

Pinnalle:
Voiteluun maitoa
Emmental juustoraaste
Oregano



Kuumenna maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. Lisää suola, oregano ja juustoraaste. Lisää sämpyläjauhoja vähitellen vaivaten. Kun olet lisännyt reilut puolet jauhoista, lisää margariini. Lisää jauhoja sen verran että saat pehmeän taikinan.
Kohota taikina.
Vaivaa kohonnut taikina. Pyörittele pyöreiksi sämpylöiksi. Taputtele sämpylät litteiksi. Laita jokaisen sämpylän keskelle chorizomakkaran pala ja juustoraastetta. Nosta reunat ylös ja nipistä yhteen. Laita pellille saumaosa alaspäin. Anna kohota.
Voitele kohonneet sämpylät maidolla. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja oreganoa.

Paista 200 asteessa 10-15min.




lauantai 15. huhtikuuta 2017

Ruisleipäset

Tein pitkästä aikaa ruisleipää. En kyllä muista koska olen viimeksi tehnyt, siitä on monta monta vuotta aikaa. Olen joskus saanut juuren eräästä harjoittelupaikasta, mutta vuosien saatossa olen sen hävittänyt mikä nyt harmittaa. Kyseisessä paikassa ei enää leivota itse mitään mikä on harmi. Toki koko toimintakin on supistunut. Silloin oli aamuvuorolaisen tehtävä sytyttää isoon leivinuuniin tuli, että uuni lämpiää kun leipuri tuli töihin. Leipurin jäädessä eläkkeelle, siirtyi paikka ostoleipään. Vieläkin muistan kuinka ihania olivat porkkanasämpylät juuri leivinuunista tullessaan...

Leivo suomalaisia makuja - lehdessä oli ruisleipästen ohje jonka mukaan tein itse juuren. Pari vuorokautta tarvittiin juuren hapattamiseen eikä se vieläkään ollut liian hapanta. Aivan ihania ruisleipiä, enää ei kyllä tarvitse kaupasta ostaa =) Jopa meidän 9v. poika joka on tarkka syömästään leivästään, pyysi lisää....



45kpl

Taikinajuuri:
1dl hapanleipätaikinaa tai 3-4 hapanleipäviipaletta
1l vettä
1l ruisjauhoja

Ellei leivänjuurta ole omasta takaa, voi sen valmistaa hapanleipäpalasista liuottamalla ne haaleaan veteen.  (käytin aitoa ruislimpun viipaleita missä oli käytetty vain ruisjauhoja)

Liuota leivänpalat / taikinanjuuri haaleaan veteen. Lisää ruisjauhot voimakkaasti sekoittaen.
Hapata taikinaa huoneenlämmössä vuorokausi tai pari, kunnes taikina kuplii.
Sekoita juurta silloin tällöin.

Pari tuntia ennen varsinaista taikinan tekoa, juureen lisätään 2-3dl ruisjauhoja

Taikina:
50g hiivaa
1dl vettä
3tl suolaa
3dl vehnäjauhoja (voit jättää pois ja korvata ruisjauhoilla)
noin 1l ruisjauhoja  

Liuota hiiva lämpimään veteen ja sekoita se suolan kanssa juureen. Hiivan määrää voi vähentää, jos juuri kuplii voimakkaasti. 
Lisää vehnäjauhot taikinaan ja ruisjauhoja niin paljon että taikina alkaa natista.

Anna taikinan kohota noin kaksinkertaiseksi. Aikaa kuluu kahdesta tunnista eteenpäin, riippuen taikinan happamuudesta. 
Muista tässä vaiheessa ottaa pala taikinaa seuraavaa leipomiskertaa varten. Se säilyy pakastimessa tiiviissä muovirasiassa.

Leivo taikinasta tankoja. Leikkaa tangoista paloja ja pyörittele ne palloiksi.

Taputtele palloista suoraan leivinpaperille pieniä leipäsiä.

Anna kohota vähintään puoli tuntia.
Pistele pinta haarukalla.

Paista leipiä 250-275 asteessa uunin keskitasolla 10-15min. kunnes alkavat ruskettua pinnasta.

Leikkaa leipäset heti uunista ottamisen jälkeen saksilla keskeltä halki.
Säilytä leivät leikkauspuolet vastakkain kuivumisen välttämiseksi.




tiistai 21. maaliskuuta 2017

Siemensämpylät


2,5dl maitoa
25g hiivaa
1rkl hunajaa
1tl suolaa
1,5dl siemeniä (käytin auringonkukan ja kurpitsan)
1dl ruisjauhoja
6dl hiivaleipäjauhoja
0,5dl öljyä

Voiteluun maitoa
Pinnalle 2rkl siemeniä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva joukkoon. 
Sekoita joukkoon hunaja, suola ja siemenet. Lisää osa jauhoista, öljy ja loput jauhoista. 
Anna kohota 45minuuttia.

Pyörittele sämpylöiksi, aseta leivinpaperille. Anna kohota peitettynä 15minuuttia.

Voitele maidolla ja ripottele pinnalle siemeniä.
Paista 225 asteessa noin 12minuuttia.

Sämpylöitä, joissa siemenet narskuvat ihanasti =)

perjantai 6. tammikuuta 2017

Sämpylät joululaatikosta

Tuli vastaan Hannan ohje sämpylöihin joissa on käytetty porkkanalaatikkoa. Kokeilin ohjetta johon tein muutaman muutoksen. Käytin taikinaan joulun perunalaatikkoa. Sämpylöistä tuli todellakin tosi pehmeitä ja hyviä. Tässä muodossa maistuu joululaatikot meidän lapsillekin =)


5dl maitoa
4dl imellettyä perunalaatikkoa
50g hiivaa
1.5tl suolaa
8dl hiivaleipäjauhoja
2dl kauralesettä
Noin 5dl vehnäjauhoja
100g margariinia

Lämmitä maito ja perunalaatikko kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva joukkoon. Lisää jauhot ja margariini sulatettuna loppuvaiheessa.
Kohota taikina. Leivo sämpylöiksi. Kohota sämpylät ja paistaa 200-225 asteessa noin 10-12min.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Piimälimppu

Aivan ihana piimälimpun ohje, joka oli Kotilieden joulu-lehdessä jonka sain myös sly-pariltani. Leipiä tuli 3kpl ohjeesta. Tein pitkulaisia leipiä jotka sain mahtumaan yhdelle pellille. Leivät käskettiin ohjeen mukaan paistaa alatasolla. Minun uunini paistoi leivät pohjat aivan liian tummiksi.
Täytyy olla tarkempi ensi kerralla :-)

7,5dl piimää
50g hiivaa
1rkl suolaa
1,5tl fenkolia
1,5tl anista
0,5tl pomeranssinkuorta
1dl siirappia
noin 8dl ruisjauhoja
noin 8dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 1/4dl siirappia
1 1/4dl vettä

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi. Liuota hiiva sekaan. Lisää suola. Hienonna fenkoli ja anis huhmareessa. Lisää mausteet ja siirappi taikinaan.
2. Alusta jauhot taikinaan vähitellen, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Kohota taikina kaksinkertaiseksi leivinliinan alla.
3. Kaada taikina jauhotetulle työpöydälle ja jaa kolmeen osaan. leivo kolme limppua. Laita leivinpaperilla vuoratulle uunipellille, anna kohota leivinliinan alla.
4. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 30min.
5. Voitele kerran paistamisen aikana siirappi-vesiseoksella ja toisen kerran uunista ottamisen jälkeen.




lauantai 17. syyskuuta 2016

Mummo Ankan paahtoleipä

Sain pariltani myös tämän leivän ohjeen. Taikina oli todella helppo tehdä. Lopputulos oli pehmeä ja hyvä leipä. Tein ohjeen kaksinkertaisena. Tähän voisi laittaa vaikka leseitä joukkoon niin saa hieman kuituja mukaan, nyt käytin vain vehnäjauhoja 😊


7dl jauhoja
3.5dl lämmintä maitoa
1dl cheddar-raastetta
30g voita
2tl kuivahiivaa
1tl suolaa
2tl sokeria

Kaikki yleiskoneen kulhoon. Vaivaa noin 6min. Kun taikina on vaivaantunut, kaada leipävuokaan. Ripottele jauhoja päälle ja anna kohota noin 45min. liinan alla.
Paista 200-210 asteessa noin 30min.


sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Porkkanasämpylät

Sain sly-pariltani syyskuun paketissa herkku-leivontalehden. Lehdessä on paljon mukavia ohjeita. Aloitin porkkanasämpylöillä :-)

Sain ohjeesta noin 18kpl sämpylöitä ja sämpylät olivat tosi reiluja.

5dl maitoa
25g hiivaa
1rkl siirappia
1tl suolaa
4dl porkkanaraastetta
1dl vehnä tai kauraleseitä
10-12dl hiivaleipäjauhoja
50g voita sulatettuna

1. Kuori ja raasta porkkanat
2. Murenna hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Hämmentele ja anna hiuvan liueta kokonaan. Lisää suola, siirappi ja porkkanaraaste.
3. Lisää leseet ja jauhoja vähitellen ja alusta hyvin vaivaten taikinaksi. Lisää vaivaamisen lopuvaiheessa voisula. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa.
4. Vaivaa kohonnutta taikinaa hetki ja jaa se 16 osaan.
5. Pyörittele palat porkkanan mallisiksi sämpylöiksi. Anna kohota peitettynä lämpimässä noin 15min.
6. Voitele vedellä ja paista 225 asteessa noin 10min. 
7. Anna jäähtyä leivinliinan alla, jotta saat pehmeitä sämpylöitä.

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Bagelit






Liityin kesän alussa Myllyn parhaat leipäkouluun. Nyt on sähköposti pullollaan ihania leipäohjeita joita ei ole tullut tehtyä. No, pikkuhiljaa täytyy yrittää niitä kokeilla. Lauantai on ollut meillä yleensä se päivä jolloin iltapalaksi on jotain kivaa. Bageleista aloitin tämän leipäkoulun, se oli myös ensimmäinen ohje mikä postiluukkuun lämähti =) Eikä ainakaan yhtään huono. Lopputulos oli loistava <3 vaikka itse sanonkin. Hyvin näytti myös lapsille maistuvan paitsi krantuimmalle 8-vuotiaalle... Kuvia muokkailen kännykän valokuvakollaasi-ohjelmalla. Pitäisi etsiä parempi, koska se jättää nuo ärsyttävät mustat reunat kuviin jotka pitäisi vielä muistaa käydä muokkaamassa pois...

Ohje löytyy täältä: https://www.myllynparas.fi/reseptit/bagelit

Täytteeksi laitoin ruohosipulituorejuustoa, jääsalaattia, broilerleikettä, kurkkua, tomaattia ja punasipulia

#leipäkoulu #myllynparas








 










































                                                  

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vaalea maalaisleipä

Pitkästä aikaa tein leipää. Tämän taikinan voi tehdä edellisenä päivänä jääkaappiin ja leipoa seuraavana päivänä. Minulla ei ollut kuin vähän hiivaleipäjauhoja joten laitoin taikinaan ruis-, speltti,- ja vehnäjauhoja jatkoksi.


VAALEA MAALAISLEIPÄ (2kpl)

25g hiivaa
6dl kylmää vettä
1rkl suolaa
noin 1,5l hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva ensin vesitilkkaan ja lisää loppu vesi
Alusta jauhoja vähitellen taikinaan. Vaivaa taikinaa hyvin, 5min. koneella.
Kohota taikinaa ainakin kolme tuntia huoneenlämmössä tai yön yli jääkaapissa.
Kumoa se sitten jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa uudelleen kimmoisaksi.
Jaa taikina kahtia ja leivo leiviksi  ja nosta pellille kohoamaan noin tunniksi.

Pane leivät uuniin 275 asteen lämpöön 5-10minuutiksi.
Alenna lämpö sen jälkeen 175 asteeseen ja jatka paistamista 45-60minuuttia.

Jäähdytä leivät ilman leivinliinaa, jolloin pinta säilyy rapeana.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Loppiaisen leipomispäivä - Leivinuunissa tehtyä

Loppiaisena paukkui ulkona kova pakkanen. Perheessä on ollut jo syksyllä puhetta karjalanpiirakoiden tekemisestä. Se on ollut mukamas niin vaivalloista ja on odottanut oikeaa hetkeä. Loppiaisena se hetki koitti. Isäntä lämmitti uunin ja me tyttären kanssa aloimme leipomispuuhiin. Riisipuuroa tein parin litran annoksen. Minä pulikoin pohjat ja tytär halusi rypyttää. Yhteistyöllä saimme nopeasti piirakat tehtyä ja pääsimme nauttimaan lämpöisistä herkuista. Pitäisi useamminkin tehdä, varsinkin näin talvisaikaan :-)
Koska uuni oli lämmin, tein vielä leipätaikinankin. Oli mukava leipomispäivä, joita pitäisi olla useamminkin....






maanantai 17. elokuuta 2015

Porkkanaiset rinkelit / Sly 32

Sain pariltani näiden rinkeleiden ohjeen. Itsellä on taas ollut kaikenlaista hommaa enkä ole ehtinyt näitä kokeilemaan. Toinen tyttäristä oli vielä tänään lomalla ja koska ei ollut pikkuveljenkään vahtimista, oli hyvä aika leipomiselle ;) Niinpä tuoreet ihanat pehmoiset rinkelit odottivat kauniisti koriin laitettuna työstä palaavia vanhempia <3

2,5dl maitoa
1/2tl suolaa
1rkl sokeria
25g hiivaa
1 porkkana
5,5-6dl sämpyläjauhoja
1/2dl juokseva margariini

Sekoita kädenlämpöiseen maitoon suola, sokeri ja hiiva. Raasta porkkana hienoksi raasteeksi. Lisää taikinaan. Lisää jauhot ja oivariini.
Alusta taikina. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Peitä liinalla. Anna kohota.
Tee taikinasta tanko jauhotetulla pöydällä. Jaa 20 osaan.
Leivo paloista pienehköjä pyöreitä sämpylöitä. Kohota hyvin.
Tee kohonneiden sämpylöiden keskelle jauhotetuilla sormilla reikä. Venytä se isommaksi niin että sämpylän keskelle muodostuu n. 3cm reikä. Laita takaisin pellille.
Paista uunin keskiosassa 225asteessa n. 12min.

Huom! Taikina on vähäsuolainen. Halutessasi voit käyttää suolaa 1tl.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Helmirieskat


5dl helmi-perunasuurimopuuroa
1dl kaurahiutaleita
1dl ruisjauhoja
1dl vehnäjauhoja
2 munaa
1tl suolaa

Keitä puuro pakkauksen ohjeen mukaan.
Sekoita jäähtyneen puuron joukkoon muut aineet.
Taputtele taikinasta jauhotetuin käsin kaksi ohutta rieskaa uunipellille leivinpaperin päälle.
Paista uunissa 225-asteessa noin 15min.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Peltileipä

Leivän ohje oli jauhopussin kyljessä, laitoin taas niitä aineita, joita kaapissa sattui olemaan. Olen aikaisemminkin tehnyt samalla ohjeella. Ohje löytyy täältä!


lauantai 4. toukokuuta 2013

Kuituiset sämpyläruudut

Nalle- kuitupuuroseospaketin takana oli ohje sämpyläruutuihin. Ruudut oli nopea ja helppo valmistaa... ja myös hyviä ja pehmeitä.


5dl vettä
3dl kuitupuuroseosta
1ps kuivahiivaa
1rkl hunajaa
1tl suolaa
1/2dl rypsiöljyä (laitoin juoksevaa margariinia)
5dl täysjyvävehnäjauhoja (laitoin 3dl speltti-hiivaleipäjauhoja + 2dl vehnäjauhoja)

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen kuitupuurohiutaleet joihin on kuivahiiva sekoitettu.
Lisää hunaja, suola, öljy ja jauhot.
Sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle väähän jauhoja ja taputtele taikina tasaiseksi levyksi (noin 30x35cm).

Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 40min.

Tee taikinapyörällä urat ja paista 225 asteessa 15-20 min.