Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuta jutustelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muuta jutustelua. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Birminghamin kakkumessut

Marraskuussa oli Englannissa Birminghamissa kakkumessut Cake international. Lähdimme matkaan kahden ystävän kanssa. Päivät olivat tiiviit, koska yövyimme Birminghamissa vain kaksi yötä.  Saapumispäivänä suuntasimme monen mutkan takaa Sugar Shack myymälään. Sen ajan mitä sinne matkaamiseen meni aikaa, olisi voinut käyttää mukavamminkin =) mutta ellei olisi käynyt, olisi saattanut jäädä harmittamaan. Myymälästä tarttui monenlaista mukaan, joten ei se ihan turha reissu ollut. Yhden yön jälkeen suuntasimme lentolaukkujemme kanssa kohti messuja. Messuilla oli monenlaista nähtävää ja ihmeteltävää. Myynnissä oli monenlaisia tarvikkeita mitä ei meiltä Suomesta saa. Olisi niin kiva jos Suomessa järjestettäisi edes jonkin näköinen vastaava tapahtuma. Aloitimme kiertelyn myyntialueelta ja harmiksemme emme päässeet näyttelyalueelle kiertelemään. Tyydyimme siis vain katselemaan reunoilta. Tämä oli toinen kerta, kun kävin näillä messuilla. Ja lähtiessä tulee aina sellainen olo, että tulen uudestaan. Mutta se jää nähtäväksi :-)




Isoja marenkeja










10-12v. taidonnäytteitä


Näyttely / kilpailualue



tiistai 13. marraskuuta 2018

Blogi-ilta

Salossa on aivan ihana herkku -ja lahjatavarakauppa Murena. Pääsin avecina blogi-iltaan. Myös avecilla piti olla oma blogi. Kauppaan oli katettu ihana herkkupöytä ja hyllyt notkuivat kertakaikkisen ihania tuotteita.

Koodilla BLOGIJOULU saat -10% normaalihintaisista tuotteista 31.12.2018 asti www.herkkumurena.fi




















Ihanaa Joulun odotusta ❣

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus

Suomen juhannus on kyllä kaunis. Hieman kun olisi lämpimämpää niin olisi kyllä lottovoitto =)
Vietimme juhannuksen kotona ystävien kanssa. Naapurit ovat viereiselle pellolle koonneet kokkotarvikkeita jo tovin. Kokko on ollut samassa paikassa jo muutaman vuoden. Hieman oli näin naisen näkökannalta arveluttava paikka keskellä heinikkoa, vaikka joen vieressä. Vaaranmerkit oli olemassa mutta onneksi ei loppujen lopuksi käynyt mitään. Yöllä meidän miehet kävivät vielä tarkastamassa kokon ja siellä se vielä kyti ja syttyi uudestaan. HUI!
Yöllä kuvasin vielä omaa pihaa. Yötön yö on kyllä ihastuttava <3

Raparperilikööriä, mansikka-raparperikuohuvaa ja rose pommacia. Nam!

Sangria


Sain sly-pariltani Dan sukkerin ohjevihon. Vihossa oli ohje hedelmäsangriaan. Ihan kaikkia aineksia ei ollut kotona, ja koska omalla paikkakunnalla ei ole alkoa, en lähtenyt hakemaan mistään. Tein niistä aineksista mitä löysin. Jatkoin sangriaa spritellä ettei tule liian väkevää ja tämä olikin aivan ihastuttavaa vaikka väri ei välttämättä ole ihan perinteinen =)

1 pullo valkoviiniä
n. 2dl brandya (ei ollut, käytin pople sitrus-mangolikööriä)
3dl appelsiinitäysmehua (ei ollut, jätin pois)
1dl glukoosisiirappia
3,5dl hedelmiä viipaleina, käytin appelsiinia, sitruunaa ja kiiviä valmiiseen juomaan
1 kanelitanko (en laittanut)
4 tähtianista (ei löytynyt kaupastakaan, jätin pois)
2 oksaa tuoretta minttua

Sekoita viini, brandy, appelsiinimehu ja glukoosisiirappi suuressa astiassa. Lisää viipaloidut hedelmät, kanelitanko ja tähtianikset. Peitä ja anna maustua jääkaapissa yön yli.

Ennen tarjoilua täytä suuri boolimalja jäillä ja kaada juoma päälle. Sekoita mukaan mintunlehdet. 
Minä kaadoin juoman kahteen kannuun ja loput spriteä päälle niin että kannu tuli täyteen :-)


Kuvasin puolilta öin hieman omia kukkasia. Rikkaruohotkaan eivät pienessä hämärässä heti hyökkää silmille =)