Tein piirakan kinuskikissan sydänvuokaan. Pohjaa oli ehkä hivenen liikaa ja täytettä jouduin tekemään kaksinkertaisen annoksen. Ohje on kotoisin Iloleipurin sivustolta, minä sain ohjeen sly-pariltani.
Pohja:
200g mariekeksejä
80g voita
Täyte:
250g kevyttä tuorejuustoa
0,5dl sokeria
1tl appelsiininkuorta raastettuna
1tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1dl kondensoitua maitoa
Pinnalle:
1rkl ruokosokeria
ripautin myös tomusokeria
Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Voitele piirasvuoka.
Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu voi. Sekoita tasaiseksi. Painele keksivoiseos vuoan pohjalle ja reunoille. Laita jääkaappiin asettumaan 20 minuutiksi ja paista noin 10min.
Sekoita tuorejuusto, sokeri, appelsiininkuori, vaniljasokeri, munat ja maito tasaiseksi. Kaada tuorejuustoseos keksipohjan päälle. Paista noin 20 minuuttia. Jäähdytä huoneenlämpöiseksi ja viilennä jääkaapissa noin 3 tuntia tai pakastimessa noin tunti.
Ripottele ruokosokeri piiraan päälle ja paista sitä vielä grillivastuksen alla noin 4-5 minuuttia tai kunnes sokeri sulaa. Anna jäähtyä noin 5minuuttia ja tarjoile.
Tää on ihan parasta, kun saa käydä blogissasi ja katsoa valmiiksi hiottu ohjeet, kun itse innostuu. Tää kuulosti "pakko leipoo" -ohjeelta.
VastaaPoistaAivan herkkua... perheenkin mielestä ♡
VastaaPoistaAivan herkkua... perheenkin mielestä ♡
VastaaPoista