keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Bebe-leivos

Pitkästä aikaa kokeilin tehdä bebe-leivoksia. Nämä eivät ole olleet minun suosikki leivoksia makeutensa takia. Vaikka kyllähän ne aika hyviä on =)



15kpl

Pohjat:

100g voita
1dl sokeria
1 kananmuna
2,5dl vehnäjauhoja

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri
Lisää kananmuna hyvin vatkaten
Lisää jauhot, ensin puolet ja sekoita tasaiseksi. Sitten loput ja sekoita tasaiseksi.
Voitele bebe-vuoat / muffinssipelti
Painele taikina pohjalle ja reunoille

Paista 175asteessa 12-15min.

Irroita pian paiston jälkeen vuoista ettei pohjat tartu kiinni vuokiin.
Suihkutin itse vuokasprayta ja pohjat lähtivät kuin unelma :-)


Täyte:
1dl kermaa
1dl maitoa
3/4dl sokeria
2 keltuaista
1,5rkl perunajauhoja
2tl vaniljasokeria

200g voita

Laita kattilaan kerma, maito, keltuaiset, sokeri ja perunajauho.
Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes kiisseli paksuuntuu.
Ota pois liedeltä ja lisää vaniljasokeri.
Anna kiisselin jäähtyä.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi vaahdoksi. Lisää vaniljakiisseli pienissä erissä joukkoon hyvin vatkaten.

Täytä pohjat täytteellä. Tasoita pinta hyvin.
Laita jääkaappiin ainakin muutamaksi tunniksi, että täyte kylmenee ja jähmettyy.



Kuorrutus:
3dl tomusokeria
2rkl vettä/mehua
väriainetta

Sekoita tomusokeri, neste ja väriaine tasaiseksi. Nostele kuorrutusta lusikalla beben päälle. Tasoita palettiveitsellä tasaiseksi.
Koristele haluamallasi tavalla ennen kuin kuorrutus jähmettyy.

Nosta jääkaappiin ja tarjoile kun pinta on jähmettynyt.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Rieskat joululaatikosta

Mikäli pakastimesta löytyy vielä joululaatikoita, saa ne kätevästi upotettua sämpylä/leipätaikinaan tai vaikkapa tähän rieskaan. Käytin itse juureslaatikkoa, mutta pohjaksi käy mikä vain laatikko. Käytin myös taikinaan kaurapuuron lopun. Voit korvata kaurapuuron kaurahiutaleilla ja vedellä/maidolla.


250g juureslaatikkoa (käy myös porkkana/lanttu / bataattilaatikko)
2dl pehmeää kaurapuuroa (tai 1dl kaurahiutaleita ja 1dl nestettä)
1dl spelttijauhoja
2dl vehnäjauhoja
1dl juustoraastetta
1 kananmuna
0,5tl suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään
Jaa kahteen kasaan pellille
Taputtele rieskoiksi
Jaa taikinapyörällä sektoreiksi

Paista 250 asteessa 10-15min.



maanantai 15. tammikuuta 2018

lauantai 13. tammikuuta 2018

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Karpalo- tuorejuustokakku

Uudeksi vuodeksi tein Karpalo-tuorejuustokakun. Melkein samalla ohjeella kuin puolukkakakun, mutta marjaa on hieman vähemmän ja liivatteet sulatin jouluiseen fresita-kuohuviiniin.


20cm vuoka

Pohja:
100g piparkakun makuisia dominoita
20g voita sulatettuna

Täyte:
2dl vispikermaa
150g karpaloa soseena
150g turkkilainen jogurtti
175g maustamaton tuorejuusto
4 liivatetta (käytän tukusta saatavia, kaupan liivatteita voi laittaa 5)
0,5dl fresita-kuohuviini, mausteinen
sokeria
vaniljasokeria

Kiille:
0,5dl karpalososetta
0,5dl Fresita- kuohuviini, mausteinen
1 liivatelehti
1/4dl sokeria

Vuoraa 20cm vuoan pohja leivinpaperilla. Laita vuoan reunoille reunakalvo. Ellei ole reunakalvoa, voi reunat suihkuttaa vuokaspraylla tai voidella vaikkapa öljyllä niin reuna lähtee kauniisti irti.

Hienonna keksit ja lisää sulanut voi joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja painele vuoan pohjalle.

Laita liivatteet pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita jogurtti, karpalosose, tuorejuusto ja sokerit.
Kuumenna fresita ja sulata liivatteet joukkoon. Ellet halua alkoholia kakkuun, kiehauta alkoholi pois ja sitten sulata liivatteet.
Kaada seos tuorejuustoseokseen. Sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä kermavaahto.
Kaada seos vuokaan ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Valmista kiille.
Laita liivatteet pehmenemään.
Kuumenna fresita ja sulata liivatteet joukkoon.
Ellet halua alkoholia kakkuun, kiehauta alkoholi pois ja sitten sulata liivatteet. Lisää sokeroitu karpalosose joukkoon.
Kaada seos hyytyneen kakun päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.


Koristele haluamallasi tavalla :-)


tiistai 2. tammikuuta 2018

Puolukka-tuorejuustokakku

Itse tykästyin puolukka-tuorejuustokakkuun ja koitin kehitellä omanlaisen reseptin. Ohje olikin toimiva ja olen näitä tehnyt joulukuussa muutamia. Puolukka ei ole se ensisijainen marja kakkuihin, mutta antaa kyllä mukavan pirtsakan säväyksen. Pohjana käytin uusia piparkakun makuisia domino-keksejä.


20cm vuoka

Pohja:
100g piparkakun makuisia dominoita
20g voita sulatettuna

Täyte:
2dl vispikermaa
200g puolukkaa soseena
150g turkkilainen jogurtti
175g maustamaton tuorejuusto
4 liivatetta (käytän tukusta saatavia, kaupan liivatteita voi laittaa 5)
sokeria
vaniljasokeria

Kiille:
0,5dl puolukkasosetta
0,5dl vettä
1 liivatelehti
sokeria

Vuoraa 20cm vuoan pohja leivinpaperilla. Laita vuoan reunoille reunakalvo. Ellei ole reunakalvoa, voi reunat suihkuttaa vuokaspraylla tai voidella vaikkapa öljyllä niin reuna lähtee kauniisti irti.

Hienonna keksit ja lisää sulanut voi joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja painele vuoan pohjalle.

Laita liivatteet pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita jogurtti, puolukkasose, tuorejuusto ja sokerit.
Kuumenna vesi ja sulata liivatteet joukkoon. Kaada seos tuorejuustoseokseen. Sekoita tasaiseksi. Lisää viimeisenä kermavaahto.
Kaada seos vuokaan ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Valmista kiille.
Laita liivatteet pehmenemään.
Kuumenna vesi ja sulata liivatteet joukkoon.
Lisää puolukkasose ja sokeria makusi mukaan.
Kaada seos hyytyneen kakun päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.

Koristele haluamallasi tavalla :-)


maanantai 1. tammikuuta 2018

Blue velvet cake

Hieman nämä päivitykset tulee jälkijunassa =) Joulukuu oli tosi kiireinen, ja en ole ehtinyt kuvia laittaa.

Itsenäisyyspäiväksi oli tarkoitus tehdä sinistä blue velvet- kakkua. Ohjeen löysin ulkomaiselta sivustolta. Hieman liian tumman sininen kakusta tuli, mutta olen kyllä lopputulokseen tyytyväinen. Kostuttaa kakkua kyllä pitää, muuten on kuivahkoa.



Pohjat:
1/2 kuppia (120ml) (100g) voita tai marg.
1,5 kuppia (355ml) sokeria
2 kananmunaa
28g royal blue- pastaväriä
2 tippaa lilaa pastaväriä
2rkl kaakaota
2 1/4 kuppia (530ml) vehnäjauhoja
vajaa tl suolaa
1tl vanilja
1tl sooda
1 kuppi (235ml) kirnupiimää / jogurttia
1rkl viinietikkaa

Voitele ja jauhota kolme 20cm kakkuvuokaa.
Vaahdota voi/margariini, sokeri ja kananmunat.
Sekoita väri ja kaakao ja lisää seokseen.
Lisää suola ja jauhot kirnupiimän / jogurtin ja vaniljan kanssa.
Lisää vuorotellen sooda ja viinietikka sen verran että sekoittuvat, älä vatkaa liikaa.

Paista 175 asteessa 25min.

Anna jäähtyä ennen täyttämistä.



Täyte:
400g tuorejuustoa
75g voita
2dl vispikermaa
3dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

Vatkaa kerma vaahdoksi.
Vaahdota voi ja tomusokeri.
Sekoita joukkoon tuorejuusto ja kermavaahto.


Kostuta pohjat maidolla. Lisää täytettä pohjien väliin ja pinnalle.


Glögi- Pannacotta

Jouluaaton jälkiruoaksi tein tämän glögi-pannacotan. Helppoa DanSukkerin hyytelösokereilla. Ensin valmistetaan glögihyytelö. Kiehauta glögi ja lisää hyytelösokeri joukkoon. Anna kiehahtaa. Jäähdytä hetki ennen kuin lisäät lasiin. Laitoin lasit ikean kuivatustelineeseen ja hieman pyyhettä alle niin pysyy hyvin vaakatasossa. Sitten kaadoin glögihyytelön ja annoin hyytyä. Sitten valmistin valkoisen pannacotan ja kaadoin glögihyytelön päälle. Sitten siirsin lasit jääkaappiin seuraavaan päivään.
Glögihyytelöä olisi voinut olla hieman vähemmän, se ei ollut yhtä hyvää kuin pannacotta =) Glögin tilalla käy mikä vain mehu. Tämä on oma suosikkini jälkiruoista. Vaikka se on suht tuhtia, on se myös raikasta.


Kinuskinen Pannacotta

Joulupäivän jälkiruoaksi tein pannacottaa. DanSukkerin multi-hyytelösokeri on niin helppo =)
Kuumennat vain kerman ja sokerin. Annat kiehua minuutin ja kaadat hyytymään =)
Pinnalle keitin kinuskin. 2dl kermaa ja 2dl fariinisokeria ja 1-2tl vaniljasokeria. Keitä noin 15min. Tämän ei tarvitse olla niin paksua kuin normaalin kinuskin. Kun kinuski on jäähtynyt ja pannacotta hyytynyt, kaada pannacotan päälle. Murustele keksimurua pinnalle.




Jouluhalko

Tapaninpäiväksi tein jouluhalon kahvipöytään. Syksyllä tuli hankittua tuo ihana Siliconmartin vuoka ja nyt sitä kokeilin. Tein kakun pakkaseen ja tapaninpäivän aamuna suihkutin suklaaspraytä pintaan.



Täyte:
400g Irish cream rahkaa
250g mascarpone-tuorejuustoa
2dl kermaa
100g suklaata rouhittuna
100g suklaata sulatettuna
sokeria
vaniljasokeria
5 liivatelehteä
0,5dl kuumaa kahvia

Keksimuru:
100g Siirappikeksejä
30g voita sulatettuna

Sulata suklaa miedolla lämmöllä mikrossa.
Rouhi suklaa
Laita liivatteet pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi
Sekoita tuorejuusto, rahkat, sokerit ja sulatettu suklaa.
Sulata liivatteet kuumaan kahviin ja sekoita rahkaseokseen.
Lisää vatkattu kerma ja suklaarouhe.
Kaada massa vuokaan.

Valmista keksimuru. Hienonna siirappikeksit ja lisää sulanut voi joukkoon. Sekoita tasaiseksi ja painele täytteen päälle.

Anna hyytyä ja siirrä pakastimeen ja anna olla pakastimessa seuraavaan päivään.
Irrota kakku vuoasta ja suihkuta pinnalle suklaaspray.

Koristele haluamallasi tavalla :-) 

Halko ennen kuin pintaan on ripoteltu lumisokeria





perjantai 29. joulukuuta 2017

Savuporo- joulutortut

Suolaiset joulutortut kuulostivat herkullisilta joten oli pakko kokeilla =)
Savuporo on perheen mieleen ja sopii hyvin tähän joulun ja uudenvuoden  juhlintaan.

Laitoin täytteeksi:
150g savupororouhetta
200g tuorejuustoa
1 punasipuli
mustapippurirouhetta
noin 1dl juustoraastetta

Sulata voitaikinalevyt.
Sekoita täytteen ainekset keskenään. Poron tilalle sopii myös kinkku ja broiler-suikale / lastu.
Leikkaa kulmat kuten joulutortuissa. Laita täytettä noin rkl-kaksi torttuaihion keskelle.
Taittele voitaikinasta sakarat täytteen päälle.
Voitele munalla. Paista noin 225 asteessa 15-20min.

Sulaneet lumiukot

Olen usean vuoden ajan tehnyt näitä sulaneita lumiukkoja omalle perheelle ja ystäville. Tänä vuonna ne oli oikein hitti ja olen niitä tehnyt muutamia satoja =) Jokaisesta tulee erilainen. Nämä tarvitsevat tämän hieman isomman pikkuleivän, että pikeeri valuu nätisti.



torstai 28. joulukuuta 2017

Sämpylät joululaatikoista

Mikäli kyllästyit joululaatikoihin, voi niistä tehdä vaikka sämpylöitä 😊 Itse käytin juureslaatikon lopun mutta ohjeeseen käy mikä laatikko vain. Mikäli pidät vaaleammista sämpylöistä, korvaa osa sämpyläjauhoista vehnäjauhoilla.


5dl maitoa
5dl juureslaatikkoa
50g hiivaa
5dl hiivaleipäjauhoja
5dl sämpyläjauhoja
2dl kauralesettä
0.5dl vehnäjauhoja
1.5tl suolaa
120g margariinia

Lämmitä maito ja laatikko kädenlämpöiseksi.
Liuota hiiva joukkoon. Lisää muut aineet. Vaivaa hitaalla nopeudella 6min. Tarkista taikinan paksuus ja lisää jauhoja jos tarvitsee. Vaivaa vielä keskinopeudella 4min.

Anna taikinan kohota. Leivo sämpylöiksi. Anna sämpylöiden kohota liinan alla.
Paista 225 asteessa noin 12min.

Ristiäiskakku

Ristiäiskakku pienelle pojalle. Täytteenä mango-passionmousse ja dominokeksimousse.


Ohi on kakku

Tyttären kanssa yhteistyössä tehty kakku.

Pienet piparkakkutalot




Nämä on niin söpöjä ♡
Tonttu sokerimassaa ja kuuset marenkeja.
Muottina oli Heirolin uudet pienet piparitalomuotit.

Yksisarvinen kakku

Pääsin tekemään yksisarvista kakkua. Sarvi olikin yllättävän vaikea ja ensi kerralla teen hieman toisin. Päällinen valkosuklaakreemiä.



Valkosuklaa- muffinssit

Itsenäisyyspäiväksi pyydettiin muffinsseja sinisellä valkosuklaakreemillä. Ihan niin sinistä en saanut kuin olisin halunnut mutta maku oli hyvä 😊


16kpl pienempiä muffinsseja

3munaa
3dl sokeria
1dl margariinia sulana
4dl vehnäjauhoja
1.5tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
200g kermaviiliä

Vaahdota munat ja sokeri.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munavaahtoon vuorotellen rasvan ja kermaviilin kanssa.
Jaa muffinssivuokiin.

Paista 200 asteessa noin 20min.

Anna jäähtyä ja valmista sillä aikaa valkosuklaakreemi.

130g valkosuklaa
175g voi
4-5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
100g tuorejuustoa
Sininen pastaväri

Sulata valkosuklaa miedolla lämmöllä.
Vaahdota voi, tomusokeri ja vaniljasokeri hyväksi vaahdoksi, noin 10-15min.
Lisää valkosuklaa ja tomusokeria.
Värjää pastavärillä. Onnistuu kaikilla väreillä 😊

Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Tontun saunamökki

Nami-hiireltä tuli viestiä että jospa kisaillaan vähän. Tarkoituksena on tehdä suklaatalo. Malli ja suklaat saa itse päättää. Me ryhdyimme pojan kanssa tuumasta toimeen ja kokosimme pienen suklaatalon jonka nimesimme tontun saunamökiksi. Näen silmissäni kun tonttu on ottanut löylyt ja tullut ulos vilvoittelemaan =) Kokoamisessa ja koristelussa on käytetty ainoastaan suklaata ja karkkeja. Tonttu on sokerimassaa eli yhdenlaista karkkia sekin 😊