tiistai 10. heinäkuuta 2018

Vegaaninen nyhtökaurapiirakka

Vegaaniset piirakat eivät paljon häpeä tavallisille. Ainoastaan munamaidon tilalla pitää keksiä jotain muuta. Tällä kertaa kokeilin ihan vain laittaa tuorejuuston joukkoon vegaanista juustoraastetta, ja hiukan lisäsin vettä. Mikäli kaapissa olisi ollut soijajauhoa, sitä olisin laittanut joukkoon. Vesi kannattaa ehdottomasti jättää pois. Juuri uunista otettuna täyte on hieman löysähköä, mutta asettuu jäähdyttyä.



Vuoka 24cm

Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1,5dl kauraleseitä
1tl leivinjauhetta
1/4tl suolaa
1dl vegaanista juustoraastetta
0,5dl rosmariini-rypsiöljyä
1dl vettä

Sekoita kuivat aineet. Lisää juustoraastevalmiste, öljy ja vesi. Sekoita tasaiseksi.
Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte:
200g nyhtökauraa
1 sipuli renkaina
2 tomaattia viipaleina
mustapippuria myllystä
300g tuorejuustovalmiste
vegaaninen juustoraaste



Ripottele vuoan pohjalle taikinan päälle nyhtökaura, sipuli ja tomaatit.
Jauha myllystä mustapippuria reilusti.
Sekoita tuorejuuston joukkoon juustoraastevalmiste. Levitä vuokaan.
Ripottele juustoraastevalmistetta pinnalle. 



Paista 200-225 asteessa noin 25min.



Ripottele pinnalle sipulinvarsia.


torstai 28. kesäkuuta 2018

Vegaaninen marja-aroniapikari

Marja-aroniasta tehtäviin leivonnaisiin harvemmin törmää. Olen itse siitä tehnyt mousseja kakun väliin, hyytelökakkuja, saaristolaislimpun tapaista leipää ja nyt kokeilin vegaanisia pikareita. Sain testattavaksi Capsin dan agar-hyytelöimisaineen. Agar sopii vegaaniseen leivontaan ja tämä Capsin on edullisempi vaihtoehto kuin leivontatarvikeliikkeistä ostetut. Ainakin Turussa tätä Capsin agaria on saatavilla Kupittaan Citymarketissa. Pikarit ovat näyttävää tarjottavaa esim. juhlissa ja ne saa kauniisti koristeltua.


12kpl

Pohjalle:
Vegaaninen keksi hienonnettuna

Täyte:
2dl maidoton kerma, tässä Alpron soijakerma
150g påMackan tuorejuustovalmiste
2dl soijajogurtti maustamaton ja makeuttamaton
2,5dl marja-aroniahilloa
1/2-1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
10g dan agaria (vajaa rkl)

Koristeluun:
vegaaninen keksimuru
syötäväksi kasvatettu orvokki

Hienonna keksit ja laita jokaisen pikarin pohjalle noin 1rkl

Sekoita agar ja hillo, anna turvota muun täytteen valmistamisen ajan.
Vaahdota soijakerma.
Sekoita PåMackan, jogurtti ja sokerit.
Kuumenna agar-hilloseos 90 asteeseen, kunnes agar liukenee. Lisää seos jogurttiseoksen joukkoon voimakkaasti vatkaten.
Lisää viimeisenä soijakerma joukkoon käsin nuolijalla sekoittaen. 
Jaa täyte pikareihin ja anna jähmettyä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään.
Itse laitan täytemassan pursotinpussiin ja pursottelen pikareihin. Pikarit kopsauttelen pöytään niin että täyte tasoittuu pikariin eikä jää ilmakuoppia.
Koristele pikarit.

Täytteestä voi tehdä myös hyytelökakun. Annos on sopiva 20cm vuokaan. Käytä pohjaan 100g keksimurua ja 30-40g vegaanista margariinia ja painele vuoan pohjalle. 
Agaria laittaisin hieman enemmän, ainakin 1rkl.


lauantai 23. kesäkuuta 2018

Juhannuskakku

Ajatuksissa oli tehdä juhannukseksi drip cake raparperimoussella. Ohjeenkin tein itselle valmiiksi. Kiireen vuoksi meinasi koko kakku jäädä tekemättä, koska kakkupohjan teko jäi torstai- illalle. En ikinä täytä kakkua samana päivänä kun se syödään mutta nyt oli pakko. Täyte ehti hyytyä vain muutaman tunnin mutta hyvin se pysyi kasassa. Tuorejuustokreemin levitys oli hieman haasteellista koska kakku oli pehmeää. Raparperia tulee käytettyä liian harvoin kakun välissä mutta kannattaa kyllä. Kokonaisuus oli raikas eikä liian makea. Kakkupohjana käytin voikakkupohjaa, joka on Kakkumonsterin sivuilta. Tein pohjan gluteenittomaksi semperin finmix-jauhoilla. Tein tyttären lakkiaisiin samaisen kakkupohjan käyttäen vaaleita jyttejauhoja. Ohje on hyvä ja gluteenittomaksi onnistuu jauhoilla kuin jauhoilla =) Valmista kakkupohja ja hilloke edellisenä päivänä. Kakun pinnalle tulevaan ganacheen kokeilin riisisuklaata, koska suomesta ei saa laktoositonta valkosuklaata. Riisisuklaalla saa laktoosittoman ganachen. Riisisuklaan väri oli aika ruma, vihertävä. Laitoin ganachen sekaan valkoista väriä, jauhemaista sekä nestemäistä. Mielestäni ganache onnistui hyvin ja riisisuklaa toimii ellei pysty käyttämään tavallista valkosuklaata. Kakun maku oli hyvä. Kakku kannattaa kuitenkin täyttää edellisenä päivänä, että se ehtii hyytyä kunnolla ja maut tasaantuvat.



Voikakkupohja
20cm vuoka

250g voita
250g sokeria
4 kananmunaa
225g vehnäjauho / gluteeniton jauhoseos
1tl leivinjauhetta

Vaahdota voi ja sokeri
Sekoita leivinjauhe jauhoihin
Lisää munat vuorotellen jauhojen kanssa
Paista 175 asteessa noin tunti

Raparperimousse
2 väliin
Täyte on reilu tähän vuoka kokoon ja kakusta tulee korkea

2dl vispikermaa
175g maustamaton tuorejuusto
250g maitorahka
2-4dl raparperihilloketta (oman makusi mukaan)
5 liivatetta (kaupan pieniä)
sokeria
vaniljasokeria

Moussen päälle tuoreita mansikoita

Raparperihilloke
550g raparperia
1,5dl sokeria
3rkl vettä

Valmista hilloke edellisenä päivänä.
Laita ainekset kattilaan. Keitä kunnes raparperit ovat pehmeitä.
Jäähdytä.

Kostutus
maito, raparperisiirappi (modo)

Tuorejuustokreemi
150g voita
250g tomusokeria
200g tuorejuustoa, vanilja

Vaahdota voi ja tomusokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää tuorejuusto joukkoon.
Sekoita tasaiseksi. Jos on liian löysää, lisää joukkoon tomusokeria.

Valkosuklaa-ganache
40-50g kermaa
100g riisisuklaata
valkoista väriä

Kuumenna kerma höyryäväksi. Lisää suklaa joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Lisää valkoinen väri.
Jäähdytä kylmäksi.


Kokoaminen
Halkaise kakkupohja kolmeen osaan.
Kokoan kakun yleensä kakkulautaselle käyttäen irtovuokapohjan reunaa. Reunat voi suihkuttaa vuokaspraylla tai käyttää reunakalvoa.
Laita kakkupohja lautaselle reunuksen sisälle.
Kostuta maidolla. Laitoin myös raparperisiirappia hieman, mutta ilmankin pärjää.
Laita puolet täytteestä pohjan päälle. Viipaloi mansikoita täytteen päälle.
Tässä kohtaa laitoin reunakalvoa vuoan reunaan kun vuoka tuli täyteen ja reunat uhkaavasti alkoi loppumaan. 10cm korkea vuoka olisi ollut hyvä ottaa käyttöön.
Laita seuraava kakkupohja täytteen päälle, kostuta pohja. Laita loput täytteestä pohjan päälle ja viipaloi mansikoita päälle.
Viimeinen kakkupohja kanneksi. Kostuta myös päällimmäinen kakkupohja ja laita jääkaappiin hyytymään.

Irroita reunus. Levitä päälle ja reunoille tuorejuustokreemiä. Anna kylmettyä jääkaapissa ennen ganachen lisäämistä. 
Valuta ganache reunoille ja pinnalle.

Koristele haluamallasi tavalla!

Hyvää juhannusta <3


Tässä vielä tyttären lakkiaiskakku, jossa gluteeniton voikakkupohja jyttejauhoista. 
Ganache on candy meltseistä.





torstai 21. kesäkuuta 2018

Fresita-macarons

Nautin siitä kun saan kokeilla erilaisia makupareja. Macaron-täytteiden suunnittelu on todella mahtavaa, kun huomaa että ne toimivat. Pidän fresitan mausta ja koska hyytelökakkua olen siitä jo kokeillut, nyt aloin miettimään millainen macarontäyte siitä tulisi. Ja hyvähän siitä tuli. Kesäilmat eivät vain aina suosi macaronpohjien teossa. Muutenkin tuntuu, että macaronpohjien teossa ohjaavat korkeammat voimat. Joko sekoitat massaa liian vähän tai liikaa. Paistat liikaa tai liian vähän. Jokainen uuni on myös erilainen ja itse olen oppinut paistamaan omassa uunissa ja se on tasalämpö piirun vaille 150 astetta. Jos 150, se on liikaa. Sitten kokeilen onko hattu kiinnittynyt jalkaan, jos se liikkuu, paistoa 1min. kerrallaan lisää. Tässä taas on vaarana että vaaleat kuoret ruskettuvat. Käytän pohjissa Siliconmartin macaronmattoa. Siinä saa tasakokoiset pohjat. Jos massaa on sekoitettu liikaa, saattaa kypsymisessä olla ongelmia, eivätkä kuoret irtoa helposti. Lopputulos kyllä kruunaa kaiken vaivan <3



Pohjat n. 140kpl

250g sokeri
80g vesi

95g kananmunan valkuainen A

250g mantelijauhe (Meira / Menu)
250g tomusokeri

80g kananmunan valkuainen B

1/2 prk noin 12g valkoinen jauhemainen väriaine super white


TYÖOHJE:

Erottele valkuaiset. Valkuainen A 95g valmiiksi vatkauskulhoon ja B toiseen kulhoon.

Hienonna mantelijauhe ja tomusokeri tehosekoittimen leikkuuterällä hienoksi.

Laita sokeri ja vesi kattilaan. Kuumenna kunnes saavuttaa 105-107 astetta. Laita valkuainen A vatkautumaan ja jatka sokeriseoksen keittämistä kunnes se saavuttaa 118-119 astetta.

ÄLÄ sekoita sokeriseosta kiehumisen aikana.

Kaada kuuma sokeriseos vatkautuneen marengin joukkoon ohuena nauhana koneen käydessä hiljalleen. Varo ettei sokeriseos osu vispilään tai kulhon reunoille. Anna koneen käydä hiljalleen 5min. niin että marenki jäähtyy.

Sekoita valkuainen B ja manteli-tomusokeriseos sekä väri kulhossa voimakkaasti lastalla käsin.

Lisää vatkattu marenkiseos manteliseoksen joukkoon kahdessa erässä. Sekoita tasaiseksi varovasti sekoittaen reunoilta keskelle. Seos on valmista kun vako umpeutuu 10sekunnissa. Mikäli massaa on sekoitettu liian vähän, jää nypykkä, jos liikaa se leviää liikaa eikä paistu kunnolla.

Pursota pellille leivinpaperin päälle kekoja / macaronmatolle. Kopauta peltiä 3-4 kertaa voimakkaasti. Itse nostan ilmaan noin 20cm ja irroitan jolloin pelti pamahtaa pöydälle ja perhe tykkää =)

Anna kuorien kuivahtaa 30-60min. Joskus voi lyhyempikin aika riittää. Tunti on aika hyvä kuorettumisaika.

Paista vähän vajaa 150 asteessa 10min. käännä pelti ja paista vielä 5min. HUOMAA että uunit ovat erilaisia ja etsimällä löydät oman uunisi lämpötilan. Tähän menee ehkäpä useita kertoja. 

Anna kuorien jäähtyä ennen kuin irroitat ne


FRESITATÄYTE

3/4dl kermaa
3/4dl fresitaa
190g valkosuklaata
mansikanpunaista väriainetta (progel)

Kuumenna kerma ja fresita. Kun alkaa höyrytä, ota liedeltä ja sulata suklaa joukkoon. Valkosuklaa tekee massasta hieman ikävän värisen, lisäämällä punaista väriainetta joukkoon, saa kauniin punaisen.

Anna seoksen jähmettyä jääkääkaapissa. Tähän menee muutamia tunteja.

Täytä kuoret ja laita kylmään.

Kun täyte ja kuoret ovat kiinnittyneet toisiinsa, maalaa pensselillä kultaisella värillä raita :)



Tässä vielä siniset fresitamacaronit, joita tein eräisiin ylioppilasjuhliin :)



tiistai 12. kesäkuuta 2018

Marja-aroniahyytelökakku

Marja-aronia on vähän käytetty marja, joka sopii moneen. Hyytelökakkuun se sopii valtavan hyvin. Tytär halusi lakkiaisiinsa marja-aroniakakun ja juuri browniepohjalla se maistuu parhaiten. Valmistin kakut gluteenittomiksi käyttäen vaaleaa jyttejauhoa. Pienillä tuotemuutoksilla ohjeesta saa myös tehtyä maidottoman kakun.


20cm vuoka

Brownie-pohja:
75g tumma suklaa
50g voi
1tl vaniljasokeri
1dl sokeri
ripaus suolaa
1 kananmuna
1rkl kaakaojauhe
1dl vehnäjauho / gluteeniton jauhoseos


Vuoraa 20cm irtopohjavuoan pohjat ja reunat leivinpaperilla.

Sulata voi ja sulata suklaa joukkoon.
Lisää vaniljasokeri, sokeri ja suola suklaaseoksen joukkoon.
Lisää kananmuna hyvin sekoittaen.
Sekoita kaakao ja jauhot sihdaten joukkoon kahdessa erässä.

Kaada taikina vuoan pohjalle. Paista 175 asteessa noin 15min.

Anna jäähtyä. 

Siirrä pohja tarjoiluastialle / kakkupahville. 
Pese irtopohjavuoan reuna ja laita  reunat takaisin paikoilleen kakun ympärille ja vuoraa reunat reunakalvolla.

Valmista täyte.


Täyte:
2dl vispikerma
175g maustamaton tuorejuusto
2dl maustamaton jogurtti
2-2,5dl marja-aroniahilloa
0,5-1dl sokeria
2tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä (käytän isoja, pieniä kaupan lehtiä 5kpl)
2rkl vesi

Laita liivatteet pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita tuorejuusto, jogurtti, marja-aroniahillo ja sokerit.
Kuumenna vesi ja sulata liivatteet. Kaada seos jogurttiseoksen joukkoon. Lisää viimeisenä vatkattu kerma varovasti käsin sekoittaen joukkoon.

Kostuta pohjaa hieman maidolla ja kaada täyte vuokaan. Anna hyytyä muutama tunti.

Kiille:
0,5dl vettä
0,5dl marja-aroniahilloa
0,5dl hyytelösokeria

Sekoita vesi ja hillo. Kuumenna kiehuvaksi ja sekoita hyytelösokeri joukkoon. Anna kiehahtaa.
Jäähdytä hieman ja kaada seos kakun pinnalle.
Anna kakun hyytyä seuraavaan päivään.

Irrota vuoan reunat ja reunakalvo ja koristele kakku haluamallasi tavalla :-)

lauantai 9. kesäkuuta 2018

Lakkimacaronit

Lakkimacaronit oli niin hauskoja. Hieman erilaiset mitä olen nähnyt. Pohjana on mustat macaronpohjat, välissä mustikkacurd ja päällä valkoinen macaronpohja.


perjantai 8. kesäkuuta 2018

Ylioppilaskakku

Tytär kirjoitti ylioppilaaksi ja saimme juhlat. Kakkua olin suunnitellut jo pidemmn aikaa, millaisen tekisin. Kakku on tehty gluteenittomaan kakkupohjaan. Täytteenä on passion-tropicaltäyte ja jogurttitäyte. Kakku oli raikas. Pitsi oli hieman liian korkea kakkupohjaan nähden mutta se ei loppujen lopuksi haitannut.


tiistai 29. toukokuuta 2018

Vegaaninen mansikka-passionhyytelökakku

Markkinoille on tullut ihania maidottomia tuotteita. Maidottomat kasvipohjaiset tuotteet eivät ole myöskään niin rasvaisia mutta ovat maultaan hyviä. Vegaaniset tuotteet sopivat myös maidottomaan ruokavalioon.


18-20cm vuoka

Pohja:
100g kaurakeksejä 
25g kasvipohjaista margariinia

Täyte:
2dl soijavispi Alpro
150g Alpro go on-mansikkajogurtti
150g påmackan tuorejuustovalmiste
1,5dl mansikkasosetta
0,5dl passion pyre /passionista puristettua mehua
2tl vaniljasokeria
0,5dl sokeria
4tl agarjauhetta

*Laita leivinpaperi irtoreunavuoan pohjalle ja reunakalvo reunoille

*Hienonna keksit ja lisää joukkoon sulatettu kasvimargariini. Painele seos vuoan pohjalle

*Laita agaragar turpoamaan koko sosemäärän joukkoon n. 5minuutiksi

*Vatkaa soijavispi vaahdoksi

*Sekoita jogurtti, tuorejuusto ja sokerit

*Kuumenna sose-agarseos ja keitä 4-5min. koko ajan sekoittaen. Varo ettei seos pala pohjaan

*Lisää seos jogurtti-tuorejuustoseokseen ja sekoita voimakkaasti. (olen lisännyt sen kuumana koska jos lisää jäähtyneenä, menee seos nypyille)

*Lisää viimeisenä vaahdotettu soijavispi

*Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokaan. Vuokaa voi kopsauttaa muutaman kerran pöytään niin massa menee tasaisesti vuokaan.

Agaragarin voi korvata liivatteella, jolloin tarvitset niitä 4kpl isoja / 5kpl pieniä.

torstai 17. toukokuuta 2018

Lohivoileipäkakku

Lohikakun täytteenä savulohitäyte kahdessa välissä ja kurkkusalaattitäyte yhdessä.
Orvokit ovat niin kauniita kakussa <3




keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Kermakakku syötävillä orvokeilla

Kaupoista ja tukuista löytyy Mimis- puutarhan syötäviä orvokkeja jotka on ihania kakun päällä. Itselläni ongelmaksi tulee orvokkien kylmäsäilytys. Nyt löysin Turun reko-ringistä syötäväksi kasvatettuja orvokkeja joita ostin omalle terassille. Sieltä on ihana hakea kukkia kakun päälle ja ovat taatusti tuoreita. Hyvin säilyvät myös yön yli jääkaapissa kakun päällä. Syötäviin orvokkeihin ei ole käytetty kemiallisia torjunta-aineita vaan kukka on myös syötävää jos sen syödä haluaa =) Itse vielä huuhtelen niistä siitepölyt pois.



tiistai 15. toukokuuta 2018

Passionpulla


Rakastuin passionhedelmään yli kaiken Dominikaanisen matkan jälkeen. Siellä oli parhautta passion-hedelmät aamiaispöydässä.

Nyt tuleva kevät ja pääsiäinen inspiroi kokeilemaan passionhedelmää rahkapullaan. Pulla maistuu muutenkin kuin pääsiäisenä. Taikinan tein veteen ja jätin taikinasta kananmunan pois. Ihan huippupehmeää pullaa tuli. Ja hyvää =) Maku-lehti haki maistuvaa pullan ohjetta ja ohjeeni pääsi lehteen. Lehti on nyt myynnissä kaupoissa.




Passionpulla

5dl vettä
2pss kuivahiivaa
1,5tl suolaa
2dl sokeria
1rkl kardemummaa
2dl juokseva margariini
n.1,5l vehnäjauhoja

Täyte:
500g rahkaa
2 kananmunaa
0,5rkl sitruunamehua
0,5rkl passionmehua koverretuista hedelmistä
1-1,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria

6kpl Passionhedelmiä

Voiteluun: kananmunaa

Valmista pullataikina. Kuumenna vesi noin 42 asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja sekoita veden joukkoon. Lisää kaikki muut aineet. Vaivaa taikinaa hitaalla nopeudella 6min. ja nopealla 6min. Anna taikinan kohota 15-30min.. Pyörittele kohonneesta taikinasta pikkupullia. Taikinasta tulee noin 25kpl 70g pullia. Anna pullien kohota noin 10min. Paina pullia leikkuulaudalla/tarjottimella matalammaksi ja anna vielä kohota.

Valmista täyte.

Koverra passionhedelmistä sisus. Sekoita täytteen ainekset keskenään.
Paina pullia leveällä lasilla tms. pariin kertaan, niin että tulee kunnon "kuoppa". Voitele pullan reunat kananmunalla. Pistele pullan pohja haarukalla. Laita rahkatäytettä pullan syvennykseen noin 0,5dl/pulla. Rahkatäytteen keskelle passionhedelmän lihaa. Yhdestä hedelmästä riittää noin neljään pullaan.

Paista 200-225 asteessa 10-12min.


maanantai 7. toukokuuta 2018

Suolainen keksikakku

Keksikakku on tällä hetkellä kovin suosittu leivonnainen. Halusin tehdä kakusta suolaisen version kun kaikki muut tekevät makean. Valmiita ohjeita ei ollut saatavila, joten se piti tehdä itse =)
Tein kakusta gluteenittoman, kun lähipiirissä on muutama gluteenitonta ruokavaliota noudattava. Kala ja kinkku vaihtoehdot eivät kaikille myöskään käy, joten valitsin kalkkunaleikkeleen pippurireunuksella. Se on koristelussa myös kaunis. Pohjaksi tein juusto-voitaikinan gluteenittomista jyttejauhoista. Pidän jyttejauhoista koska ne vastaavat ominaisuuksiltaan hyvin paljon vehnäjauhoja, joten ovat helpommin käsiteltävissä. Pohja on hyvin pehmeä ja hieman mureneva. Täytteiden alla sitä ei onneksi huomaa. Ellet tarvitse gluteenitonta, vaihda jyttejauhot vehnäjauhoiksi.


Juustovoitaikina

300g voita
300g jyttejauhoja
300g juustoraastetta (emmental)

Sekoita pehmeän voin joukkoon muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaappiin jähmettymään.

Vaivaa taikina tasaiseksi ja jaa puoliksi.
Taikina kannattaa kaulia muutamaan kertaan, niin siitä tulee kestävämpi.
Kauli taikina pöydällä, taita reunat keskelle ja kauli uudestaan.
Kun kaulit viimeisen kerran, siirrä taikinapala leivinpaperin päälle ja kaulitse auki viimeisen kerran. Kaulittu taikina ei kestä siirtelyä vaan hajoaa.
Olin A-kirjaimen tulostanut aikaisemmin. Laita kirjain taikinan päälle ja leikkaa ääriviivat veitsellä. Siirrä keksipohja pellille vetäen leivinpaperista.

Paista 200 asteessa noin 10min.

Mikäli teet pienempiä kirjaimia, saat taikinamäärästä kolme levyä.

Anna pohjan jäähtyä.

Täyte:
250g kalkkunaleikettä
1 iso omena
200g mustapippuri-tuorejuustoa
400g ruohosipuli-tuorejuustoa
300g turkkilaista jogurttia
ripaus suolaa
pikasuuruste

Hienonna kalkkunaleike monitoimikoneessa pieneksi silpuksi.
Kuori ja raasta omena.
Sekoita kaikki ainekset sekaisin.
Lisää pikasuurustetta sen verran että massa ei ole liian löysä, vaan sen voi pursottaa eikä se leviä.

Siirrä pohjalevy tarjottimelle. Siirsin leivinpaperin kanssa ja leikkasin leivinpaperin kirjaimen muotojen mukaan.

Laita täytemassa pursotinpussiin, missä on pyöreäpäinen tylla. 
Pursota pyöreitä "palloja" vieri viereen.
Nosta toinen levy päälle. En saanut pohjaa ehjänä päälle, mutta se ei haittaa koska siihen tulee pursotus päälle.

Koristele haluamallasi tavalle.

Minä laitoin herneenversoja, pippurikalkkunaleikkelettä, limeä, mansikoita ja muutaman syötävän orvokin.

Kakku oli hyvää, hieman erilaista ja sitä oli helppo leikata =)


tiistai 1. toukokuuta 2018

Ristiäiskakku

Pienen tytön ensi juhlaan. Kakun täytteenä passion -ja kinuskimousse 😊


torstai 19. huhtikuuta 2018

Kiireisen äidin menoveska

Baby showereille Louis Vuitton hoitolaukkukakku. Kakun täytteenä appelsiinicrisp-suklaamousse ja appelsiinimousse.




perjantai 30. maaliskuuta 2018

Kinderleivokset

Kindermousse on suklaisista täytteistä oma suosikkini. Suklaa on miedon makuista ja siitä tulee pehmeän makuista täytettä joko kakun väliin tai sitten leivosmuodossa. Täyte ei ole myöskään niin makeaa kuin voisi kuvitella. Kokeilin iki-ihaniin Tupperwaren munavuokiin kindertäytettä. Päällä on mirror glaze- peilikiille.

noin 8-10 leivosta
Täyte:
1,5dl vispikermaa
110g tuorejuustoa
110g kinder-patukoita
3/4tl vaniljasokeria

Sulata Kinder-suklaat varovasti mikrossa puolella teholla.
Vatkaa kerma vaahdoksi
Sekoita tuorejuusto ja vaniljasokeri sulaneen suklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Sekoita viimeiseksi kerma joukkoon. 
Sekoita tasaiseksi ja kaada vuokiin. Jätä päälle hieman tilaa pohjalle.

Näissä leivoksissa on sokerikakkupohja mutta voit laittaa myös keksipohjan :)



Laita leivokset yöksi pakastimeen.


Mirror glaze-peilikiilteen tein tällä samalla ohjeella. Ohje on peräisin Kakkumonsterin blogista.


Mirror glaze, 

1tl liivatejauhetta
1rkl vettä
85g kermaa
20ml vettä
15g glukoosisiirappia
12g rypsiöljyä
170g valkosuklaata
pastaväri progel

Sekoita liivatejauhe ja vesi lasissa. Jätä turpoamaan.
Laita kerma, vesi ja glukoosi kattilaan. Kiehauta mutta älä keitä. Lisää joukkoon turvonnut liivate.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Lisää kuuma kermaseos suklaan joukkoon koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes seos on tasaista. 
Lisää lopuksi öljy ja väriaine. 

Jäähdytä kuorrutus noin 30 asteiseksi.

Sillä aikaa kun kuorrutus jäähtyy, laita ritilä tms. leivinpaperin päälle. 

Kumoa leivokset ritilälle.
Kuorruta leivokset. Ylimääräinen kuorrutus valuu leivinpaperille.

Koristele haluamallasi tavalla.



Aikaisemmin kokeilin kinderleivoksiin peilikiilteen sijasta suklaasprayta.





keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Hyytelökakku suklaamunassa

Nyt on ollut töhnämunat kovin suosittuja. Sain siitä idean kokeilla hyytelökakkua suklaamunaan. Tämä on hauska vaikka pääsiäisen jälkiruoaksi. Maistuu myös lapsille. Oma poika, joka ei kakuista niinkään välitä niin tämän söi hyvinkin reippaasti =) Tein samalla täytteellä kuin nämä leivokset. Suklaamuniin täyte kannattaa puolittaa, alla puolikas annos täytteestä. Arvioisin että täyte riittää 6-10 suklaamunaan.



Täyte:
1dl vispikerma
200g persikka-passionrahka
1/4dl persikkaa soseena
1,5 passionhedelmää paseerattuna, noin 1/4dl
1tl vaniljasokeria
1/4-1/2dl sokeria tai maun mukaan
1,5  liivatetta
2rkl persikkalientä

Laita liivatteet pehmenemään
Soseuta persikat ja paseeraa passion-hedelmät.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoitarahka, hedelmät ja sokeri keskenään.
Kuumenna persikkaliemi ja sulata liivatteet.
Kaada liivateliemi rahkaseoksen joukkoon, sekoita tasaiseksi.
Lisää viimeisenä vatkattu kerma varovasti sekoittaen joukkoon.

Halkaise suklaamunat ja kaada massa suklaamuniin.

Anna hyytyä hetki ja koristele suklaarakeilla. Mikäli laitat suklaarakeet heti massan pintaan, alkaa ne sulamaan.


maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pääsiäiskakku

Löysin muutamia vuosia sitten tarjouksesta Wiltonin munanmuotoiset kakkuvuoat. Olisin niitä nyt hankkinut lisää, mutta niitä ei ilmeisesti enää saa. Vuokiin olen yleensä tehnyt tavalliset kakkupohjat. Nyt kokeilin hyytelökakkua samantyyppisesti kuin nämä leivokset. Pinnalle suihkutin keltaisen suklaasprayn peilikiilteen sijasta. Suklaaspray sopii myös laktoosittomaan ruokavalioon. Olen ihastunut Arlan uuteen persikka-passionrahkaan, jota käytin täytteeseen. Olen yleensä käyttänyt tukusta saatavaa passionpyrettä, mutta tämän ohjeen olen tehnyt siltä pohjalta, että tämän voi kotonakin tehdä kaupasta saatavilla tuotteilla. Keltainen suklaaspray löytyi Juhlakaupasta. Tällä kertaa laitoin passionit siemenineen massan joukkoon ja pohjaksi laitoin tällä kertaa sokerikakkulevyn. Yhtä hyvin voi laittaa myös keksipohjan. Tuo vuoka on mitoitettu kahdelle munalle, pohjaksi riittää pieni osa. Suloinen pieni pääsiäiskakku <3



Täyte:
2dl vispikerma
400g persikka-passionrahka
3/4dl säilykepersikkaa soseutettuna
3 passionhedelmää
2tl vaniljasokeria
3/4dl sokeria
3 liivatelehteä (kaupan pieniä)
3rkl persikanliemi

Vuoraa munavuoka tuorekelmulla. Yritä laittaa niin ettei tule ryppyjä. 

- Laita liivatteet pehmenemään
- Koverra passionhedelmistä hedelmäliha
- Soseuta persikat
- Vatkaa kerma vaahdoksi
- Sekoita rahka, hedelmät ja sokeri
- Kuumenna persikanliemi ja sulata liivatteet siihen, kaada rahkamassan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
- Lisää viimeiseksi vatkattu kerma joukkoon
- Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku
- Kaada massa vuokaan
- Laita pohjaksi joko sokerikakkulevy tai keksimuruseos. 
Keksimuruja riittää 100g keksiä ja 20g voita

Laita jääkaappiin hetkeksi että pääsee hyytymisen vauhtiin. Siirrä sen jälkeen yöksi pakastimeen.

- Lämmitä suklaaspray lämpimän veden alla. Ravista pulloa ja lämmitä vielä vähän
- Ota kakku pakastimesta ja kumoa leivinpaperin tms. päälle. Varaa tilaa suihkuttamiseen, koska suihke lentää aika pitkälle =) 




- Suihkuta kakun pinta suklaasprayllä niin kauan että tulee kaunis pinta


Koristele kakku pajunkissakoristelulla. 
Mikäli tarvitset täysin laktoosittoman kakun, huomioi se myös suklaassa. Vaikka määrä on kylläkin pieni / annos.



Kakku oli todella herkullinen. Mikäli pidät passionin mausta, pidät tästä varmasti :-)

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Valkosipuli-rosmariini- siemennäkkileipä

Siemennäkkileipä on ihan ykkös-naposteltava. Herkkua sellaisenaan ja käy naposteltavaksi vaikka illan istujaisiin. Kokeilin nyt lisätä valkosipulin ja rosmariinin makuja ja toimii kyllä!


2dl maissijauhoja
1dl auringonkukan siemeniä
0,5dl seesaminsiemeniä
0,5dl kurpitsansiemeniä
1/4dl chiansiemeniä
1/4dl pellavansiemeniä
0,5dl valkosipulioliiviöljyä
2rkl kuivattua rosmariinia
2,5dl kiehuvaa vettä

Pinnalle:
Vuorisuola
Kuivattu rosmariini

Sekoita valkosipuliöljy ja rosmariini keskenään. Anna maustua muutama tunti.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy-rosmariiniseos ja kiehuva vesi.
Sekoita tasaiseksi.

Painele massa leivinpaperille tasaiseksi levyksi. Käytän itse kertakäyttöhanskoja jolloin taputteleminen käy näppärästi.

Ripottele pinnalle vuorisuolaa ja rosmariinia.

Paista 150 asteessa 10min. 
Ota pelti uunista ja paloittele paloiksi. Laita takaisin uuniin ja paista vielä 45-55min. 
Näkkileipä on valmis kun se tuntuu kovalle ja on tasaisen ruskea väriltään. Varo ettei se pääse palamaan reunoilta.

Voit myös olla paloittelematta leipää välissä, jolloin siitä voi taitella paloja kun se on kypsä.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Persikka-passionleivokset

Arlalta on tullut aivan ihana uusi rahka persikka-passion. Tein rahkasta aikaisemmin mango-passion hyytelökakkuja: https://minttumaarianleipomukset.blogspot.fi/2018/03/mango-passionhyytelokakku.html. Tuon kakun kanssa kävi ajatuskatkos ja kuvittelin rahkan koko ajan mango-passioniksi. Nyt kokeilin uudestaan, niin että vaihdoin mangon persikkaan.
Tilasin Tupperilta heidän uuden munamuotin, mutta koska se ei ole vielä tullut, testasin leivoksia puolipyöreään muottiin. Mirror glaze on kakkumonsterin ohjeella tehty. Tuolla ohjeella onnistuu varmasti!



Täyte:
2dl vispikerma
400g persikka-passionrahka
1/2dl persikkaa soseena
3 passionhedelmää paseerattuna, noin 1/2dl
2tl vaniljasokeria
3/4dl sokeria tai maun mukaan
2,5 isoa liivatetta
4rkl persikkalientä

Laita liivatteet pehmenemään
Soseuta persikat ja paseeraa passion-hedelmät.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoitarahka, hedelmät ja sokeri keskenään.
Kuumenna persikkaliemi ja sulata liivatteet.
Kaada liivateliemi rahkaseoksen joukkoon, sekoita tasaiseksi.
Lisää viimeisenä vatkattu kerma varovasti sekoittaen joukkoon.

Kaada massa leivosvuokiin 

Pohja:
140g gluteeniton suklaakeksi
20g voita

Hienonna keksit ja sekoita sulatettu voi joukkoon. Sekoita tasaiseksi.

Laita muruseos hyytelöseoksen päälle. Painele hieman.

Laita jääkaappiin hyytymään ja sen jälkeen pakastimeen vähintään kahdeksi tunniksi.

Mikäli teet mirror glaze- peilikuorrutuksen, on kakun pinnan oltava jäinen. 



Mirror glaze, 
riittää 10-11 leivokseen:
1tl liivatejauhetta
1rkl vettä
85g kermaa
20ml vettä
15g glukoosisiirappia
12g rypsiöljyä
170g valkosuklaata
pastaväri progel

Sekoita liivatejauhe ja vesi lasissa. Jätä turpoamaan.
Laita kerma, vesi ja glukoosi kattilaan. Kiehauta mutta älä keitä. Lisää joukkoon turvonnut liivate.
Sulata valkosuklaa varovasti mikrossa.
Lisää kuuma kermaseos suklaan joukkoon koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes seos on tasaista. 
Lisää lopuksi öljy ja väriaine. 

Jäähdytä kuorrutus noin 30 asteiseksi.

Sillä aikaa kun kuorrutus jäähtyy, laita ritilä tms. leivinpaperin päälle. 

Kumoa leivokset ritilälle.
Kuorruta leivokset. Ylimääräinen kuorrutus valuu leivinpaperille.





perjantai 16. maaliskuuta 2018

Pistaasimacaronit

Macaronit ovat pieniä pirulaisia, joihin vaikuttaa moni asia.
Alkaa kaikki kompastuskivet olla selvillä 😃 Näiden pienten pirulaisten onnistuminen on monesti korkeammissa käsissä. Onnistumiseen vaikuttaa miten on valkuaisvaahto vatkattu, milloin väri lisätty, onko sekoitettu liikaa tai liian vähän, kuinka kauan kuoria kuoretettu, ilman kosteus paistolämpötila ja paistoaika jne jne.

Sain ystävältä Italian tuliaisina pistaasilikööriä ja Salliselta löytyi pistaasisuklaata joten ajattelin kokeilla niitä yhdessä macarontäytteeksi. Maku oli taivaallisen hyvä. Kotoa ei löytynyt oikean vihreää pastaväriä mutta ei tämä tumman vihreäkään huono ole 😊


Pohjiin olen käyttänyt tätä ohjetta:
http://minttumaarianleipomukset.blogspot.fi/2017/10/macaronsit-halloweeniin.html?m=0

Kun olet pursottanut kuoret, ripottele pistaasirouhetta kanneksi tulevien päälle.

Täyte:
70g pistaasisuklaa
15g kermaa
15g pistaasilikööriä
10g voi
Vihreä pastaväri

Kuumenna kerma ja likööri höyryäväksi. Lisää suklaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää voi. Lisää pastaväri.
Mikäli täyte on löysähköä, anna jähmettyä kylmässä.
Pursota kuorille ja laita pistaasipäällysteinen kuori kanneksi.


Pistaasiliköörin voi korvata kermalla ellet halua käyttää likööriä.