lauantai 20. kesäkuuta 2015

MinttuMaarian leipomukset facebook- sivut

Perustin MinttuMaarian leipomuksille oman  facebook-sivuston.

Sivusto löytyy täältä.

Täältä blogista ei välttämättä löydy ihan kaikkia tekemiäni juttuja, vaan lisäilen niitä tuonne facebookin sivustolle. Yritän niitä laittaa myös tänne blogiin, mutta tietokoneella ei tule vietettyä kovinkaan paljon nykyisin ja olen vielä kokenut tuon blogin päivittämisen kännykällä hieman hankalaksi. Ehkä sekin vielä onnistuu :-)

Mukavaa juhannusta kaikille <3



Päivänkakkarakakku

Ystävän äidille tein kaksi päivänkakkarakakkua. Täytteenä mariannemousse ja päärynämousse.


Pullaa, kranssia ja pipareita

Tyttären juhliin leivoin myös kransseja ja suklaapipareita. Apuna minulla oli 8- vuotias pieni apukokki :-)









Suklaaruusu- pikkuleipä:
400 g       voita
200 g       sokeria
400 g       vehnäjauhoja
20 g         tummaa kaakaojauhetta

Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin, että sen on riittävän pehmeää. 
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, noin 15-20 minuuttia.
Sekoita keskenään vehnäjauhot ja kaakaojauhe ja lisää ne siivilän läpi vaahtoon
käsin varovaisesti (massa ei saa sitkistyä). Kannattaa paista koekakkuja ja lisätä tarvittaessa hieman jauhoja jos ruusut lässähtää.
Pursota tähtityllalla nro 8 ruusun mallisiksi ja paista +180 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Pursota sulalla suklaalla ruusun keskelle pieni suklaasilmä. 

Tyttären ylioppilasjuhlat

Esikoisen ylioppilasjuhlia vietettiin toukokuussa. Niin se aika vain rientää..... Juhlien järjestäminen on raskasta, mutta niin kivaa kun saa laittaa kotia juhlakuntoon ja ruokia kauniisti tarjolle. Sisätilat ovat kovin rajalliset, edellisenä päivänä haimme vielä ikeasta jakkaroita, niin kaikki pääsevät istumaan. Meidän onneksemme ilma olikin ihan hyvä iltaan asti, joten vieraat pääsivät myös ulos ja loppujen lopuksi jakkaroita ei tarvittukaan :D Tällä kertaa suunnittelin hieman erilaisen menun kuin aikaisemmissa rippijuhlissa. Uunitila on kovin rajallinen, joten tällä kertaa menimme kylmillä ja helpoilla ;) tarjottavilla :-)
Tarjosimme vieraille naudan paahtopaistia, rosvopaistia, savukalaa, jonka pappa savusti, pariisin perunoita, broilersalaattia, savuporo-pastasalaattia, mozzarellahelmet tomaattiviipaleiden keskellä ja leipäjuustokuutioita. Coctailkarjalanpiirakoita, munavoita, ruisleipää. Kahvin kanssa ylioppilaslakkikakkua, kolmen suklaan juustokakkua, lakkipiparit, suklaapiparit ja pullakranssia.

Lakkipiparit hankin ystäväni työpaikalta täältä. Olisin halunnut kokeilla niitä itse, mutta aika on kertakaikkisen rajallinen.
Alkumaljaksi tarjosimme raparperimehua ja mansikkasta kuohuviinia.Lasin pohjalle noin 2-3cm raparperimehua ja loput kuohuvaa.

Alkumalja







Kolmen suklaan juustokakku



Ylioppilaskakut

Tyttären ylioppilasjuhlia vietettiin toukokuussa. Hän halusi lakkikakun. Edellisestä lakkikakusta onkin muutama vuosi aikaa ja taas oli hieman opettelemista. Kakkupohja gluteeniton kaakaokakkupohja. Täytteenä oli pätkismousse ja passionmousse. Maut täydentävät hienosti toisiaan... Koristelun kanssa on aina hankaluuksia...siinä on kovasti vielä opettelemista, nyt tekisin ihan eri tavalla! Kolmen vuoden päästä on toisen tyttären juhlat... ehkäpä silloin sitten ;-)






sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lyyra

Tyttären ylioppilasjuhlakakkuihin tein lyyrat. Kerran, pari  olen aikaisemmin tehnyt ja tämä pieni näprääminen ei ihan sovi minulle. Niistä tuli kuitenkin ihan tunnistettavat. Ostin kullanväristä sokerimassaa, joka olikin aika jämäkkää tavaraa. Sitä sai aikalailla pehmitellä ennenkuin suostui yhteistyöhön. Sivelin pintaan vielä kullanväristä kimalletta.


Asfalttimiehelle kakku

Isä jäi eläkkeelle tehtyään pitkän työuran asfalttifirmassa. Kyseiseen ammattiin liittyviä työkoneita en osannut, enkä olisi kyllä ehtinytkään tekemään. Halusin kuitenkin tehdä jotain, joka viittaa työhön. Päädyin tekemään tietä ja tien varsille pikikasoja sekä muutaman liikennemerkin. Autoksi valmis Martti kaupasta. Teema oli tunnistettavissa, joten ilmeisesti oli ihan onnistunut ajatua =)

Kakun täytteenä raparperihillo ja mansikkamousse, jossa kermaa, mansikkajogurttia ja mansikkasurvosta.


Voileipäkakkuja

Isäni syntymäpäiville tein kinkku -ja lohivoileipäkakut.
Kinkkukakun täytteenä on palvikinkku, tuorejuusto ja créme fraiche sekä kurkkusalaatti, ruohosipulituorejuusto ja créme fraiche.

Kalakakun täytteenä on kylmäsavulohi, ruohosipulituorejuusto, creme fráiche ja kananmuna, maustamaton tuorejuusto ja créme fraiche. Kalatäytteen päälle ripoteltu savulohta.




Pätkismuffinssi

Joskus keväällä tein tälläiset muffinssit. Ohje oli muistaakseni MariAnnikan sivuilla. Ohje löytyy täältä.


Suklaakakku





Isän syntymäpäiville tuli tehtyä tämä suklainen kuivakakku.

Siemennäkkileipä


Silloin tällöin tulee tehtyä siemennäkkileipää. Leipä on helppo tehdä ja hyvää naposteltavaa :-)

Ohje on ollut Turun sanomissa joskus keväällä.

SIEMENNÄKKILEIPÄ

2dl maissijauhoja
1dl auringonkukansiemeniä
1/2dl seesaminsiemeniä
1/2dl kurpitsansiemeniä
1/2dl pellavansiemeniä
1/2dl oliiviöljyä
2,5dl kiehuvaa vettä
sormisuolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää öljy ja kiehuva vesi.
Painele taikina leivinpaperille tasaiseksi levyksi ja ripottele päälle sormisuolaa.
Paista leipää 150 asteessa 10min., ota pelti uunista ja leikkaa näkkileipä paloiksi.
Paista leikkaamisen jälkeen vielä noin 40min.
Näkkileipä on valmis, kun se tuntuu kynnellä kopautettaessa kovalta.  
Varo ettei näkkileipä pääse palamaan reunoilta.

Koristeita

Ystäväni kysyi, jos ehdin tekemään koristeita hänen tyttärensä valmistujaisiin, kun hän valmistuu lähihoitajaksi. Pikaisesti sain tälläiset koristeet aikaiseksi. Näitä oli kyllä kiva väkerrellä :-)


Fazerina-juustokakku



Pääsiäisen aikoihin tehdyt fazerina-juustokakut

Pokemonkakku

Blogi on viettänyt todellakin hiljaiseloa. Tämä vuosi on mennyt kuin siivillä, todella nopeasti. Leivottu on jonkin verran, mutta vähemmän.

Tämän kakun tein pojan 7- vuotis syntymäpäiville marraskuussa. Hän teki itse koristeet :-)
Gluteenittoman kakkupohjan välissä valkosuklaamousse ja mustikkahillo.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Kap Verden maistiaisia

Olin viikon lomamatkalla KapVerdellä BoaVista-saarella. Odotin lomalta lämpöä ja rentoutumista ja sain mitä hainkin :-) Lämpöä oli 28-33 astetta, minulle joka aina palelen, lämpö oli taivaallista. Aamusta iltaan tarkeni shortseilla ja topilla.

Hotelli oli aivan mahtava all inclusive-hotelli ja palvelu oli sen mukaista. Ainahan löytyy jotain mikä ei ole omaan mieleen, mutta kun Afrikassa ollaan, kaikki toimi mielestäni kuitenkin siihen nähden loistavasti.


Lentokoneateria

Koneen tankkausta teneriffalla






















Sunnuntain aamupalan kuohuviinitarjoilu



Tortilla


Täytekakku, annokseen lisättiin vielä jäätelöä ja kermavaahtoa sekä suklaakastiketta















Kalasatama