lauantai 23. helmikuuta 2013

Wieniläiset suklaasilmät

Näiden ohje on ollut vuosia sitten kodin kuvalehdessä tai kotiliedessä. Pikkuleipien keskelle pitäisi laittaa wieniläissuklaanappi. Näitä suklaanappeja ei kuitenkaan ole valmistettu pitkään aikaan. Korvasin suklaanapin amerikkalaisilla pastilleilla. Olin ohjeeseen kirjannut, että jauhomäärä liian vähäinen. Taikina oli hyvä pursottaa, mutta kun laittoi karamellinapin, keksi levisi. Eli silloin pitäisi laittaa jauhoja enemmän.

Ennen uuniin laittoa




175g voita tai margariinia
2dl sokeria
2tl vanilliinisokeria
1muna
80g tummaa suklaata
(2 tippaa piparminttuöljyä)
1dl perunajauhoja  / ohrakasta
3,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokerit
Lisää vaahtoon muna, sulatettu hieman jäähtynyt suklaa sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Pursota taikinasta pikkuleipiä (ja paina niiden keskelle wieniläissuklaanappi)

Paista 200 asteessa noin 10min. 
Jäähdytä ja koristele sulatetulla suklaalla.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Huurteiset suklaahuiput

Näiden pikkuleipien ohje oli kotiliedessä 22/2011


150g voita
1dl tomusokeria
1 munankeltuainen
2,5dl vehnäjauhoja
0,5dl perunajauhoja
2rkl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria

Koristeluun:
tomusokeria

Vaahdota rasva ja sokeri.
Lisää keltuainen hyvin sekoittaen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon.
Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Pursota isolla tähtityllalla pikkuleipiä pellille. Jätä hieman leviämisvaraa.

Paista 175asteessa noin 15min.

Anna pikkuleipien jäähtyä. Koristele tomusokerilla.

Ananashyytelökakku

Arlalta oli tullut uutta ananas-tuorejuustoa. Minusta on ihanaa kokeilla uusia tuotteita, joten ostin sitäkin kokeiluun ja tein siitä hyytelökakun. Liivatteet olisi voinut sulattaa sitruunamehuun, niin olisi tullut vähän hapokkuutta mukaan.
Vähän kyllä mietin näitä maustettuja rahkoja ja osaa tuorejuustoista, että tarvitaanko niitä. Osa ajaa kyllä asiansa, mutta tämä hyytelökakku olisi varmasti ollut ihan hyvää vaikka olisi käyttänyt maustamatonta tuorejuustoa ja lisäillyt enemmän ananasta ja vaikka ananasmehutiivistettä joukkoon.


Pohja:
150g keksejä
60g margariinia /voita sulatettuna

Täyte:
2,5dl flora vispi
400g ananas-tuorejuustoa
200g turkkilaista jogurttia
230g ananas-murskaa liemineen
6 liivatetta
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria

Hienonna keksit, lisää sulatettu rasva joukkoon.
Taputtele irtoreunavuoan pohjalle

Laita liivatteet likoamaan
Vatkaa kerma
Sekoita tuorejuusto, turkkilainen jogurtti, ananasmurska ja sokerit.
Kuumenna tilkka vettä tai ananasmehu ja sulata liivatteet siihen. 
Sekoita liivateseos tuorejuustoseoksen joukkoon.
Sekoittele kerma viimeiseksi joukkoon.
Kaada keksipohjan päälle ja anna hyytyä seuraavaan päivään.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Sly 22 - parini ohjeilla leivottua

Sain uudelta sly-pariltani helmikuun paketissa ohjeet brownies-paloihin, rocky roads-paloihin ja kinkku-sinihome-ananaspizzaan joita tein viikonlopun aikana. Mokkapalamuffinssit jäi myöhemmin tehtäväksi.

Rocky roadseja sekä brownieseja en olekaan koskaan aikaisemmin tehnyt. Rocky roads-palat olivat todella hyviä :)
Brownies-paloihin käytin fazerin tummaa suklaata, koska marabouta ei ollut kaupassa. En tiedä vaikuttiko makuun, mutta olen huomannut, että tummissa suklaissa on aika paljon makueroja.  Hyvää oli myös brownies-palat, tosin voimakkaan suklaista. Sellaista sen ehkä kuuluukin olla ;)
Kinkkupizzan tein juuri niinkuin ohjeessa oli. Meidän kaupassa oli vain yhtä tomaattikastiketta, Denniksen valkosipulinen pastakastike. Ostin sitä ja voi, kun se olikin hyvän makuista, todella voimakkaan valkosipulista. Aurajuuston murustelin pizzan toiselle puoliskolle, niin perheen "krantutkin" voivat syödä =) Pizzapohjaan tuli ruisjauhoja, joka olikin todella hyvää pohjassa :)

KINKKU-SINIHOME-ANANAPIZZA


Pohja:
2dl vettä
25g hiivaa
0,5tl suolaa
1dl ruisjauhoja
3-3,5dl vehnäjauhoja
2rkl öljyä

Täyte:
2dl tomaatti-basilika pastakastiketta
200g kinkkusuikaleita
mustapippuria
n. 400g pizzajuustoraastetta
n. 150g aurajuustoa
1 tlk ananaspaloja

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva.
Lisää suola ja ruisjauhot. Alusta vehnäjauhot vähitellen taikinaan.
Lisää rasva alustamisen loppuvaiheessa. 
Vaivaa taikina tasaiseksi. Jätä taikina mahdollisimman pehmeäksi.
Anna kohota lämpimässä paikassa.

Kauli taikina uunipannun kokoiseksi levyksi jauhoja apuna käyttäen.
Levitä pastakastike pohjalle tasaiseksi kerrokseksi, ripottele päälle kinkkusuikaleet.
Mausta mustapippurilla.
Levitä juustoraaste ja sinihomejuusto täytteen päälle.
Valuta liemi ananaspaloista ja jaa palat tasaisesti pizzan päälle.

Paista 225 asteessa noin 15min.


ROCKY ROADS


200g maitosuklaata
250g tummaa suklaata
n.400g sokeroitua kondensoitua maitoa
50g voita
200g lakritsipaloja
100g vaahtokarkkeja
3dl suolapähkinöitä

Paloittele suklaat. 
Sulata suklaat, kondensoitu maito ja voi paksupohjaisessa kattilassa keskilämmöllä välillä sekoittaen.
Leikkaa lakritsipalat pariin osaan ja vaahtokarkit koosta riippuen 2-4osaan. (käytin pieniä vaahtokarkkeja)
Sekoita lakritsit, vaahtokarkit ja pähkinät sulaan suklaaseokseen.
Kaada massa leivinpaperilla vuorattuun vuokaan.
Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia ja leikkaa paloiksi.

BROWNIES


200g marabou tummaa suklaata
150g voita
2,5dl sokeria
3munaa
1,5dl vehnäjauhoja
0,5dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1rkl vaniljasokeria
6kpl digestive-keksejä rouheena

Paloittele suklaa kattilaan. Lisää voi.
Sulata miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. 
Sekoita joukkoon sokeri, munat, vehnäjauhot, kaakaojauhe, vaniljasokeri ja karkeaksi rouhitut digestivekeksit.
Kääntele taikina tasaiseksi ja levitä leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (15x30cm)

Paista 175asteessa noin puoli tuntia tai kunnes pinta on jähmettynyt ja saanut hieman väriä.

Anna jäähtyä hetken aikaa ja leikkaa terävällä veitsellä pieniksi paloiksi.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Sly 22 - Helmikuun paketti

Postista tuli pakettikortti jo keskiviikkona, mutta koska viikko on ollut hyvin kiireinen, ehdin hakea paketin vasta tänään.
Helmikuun aiheena oli talvipiknik ja paketti oli hyvin teeman mukainen :) Paketissa oli mukana pitkä kirje, joka lämmitti mieltä kovasti!

Paketti sisälsi:
- sitruunateetä
- vadelma-mansikkavälipalapatukoita
- kaakaojauhetta
- kondensoitua maitoa
- dr.oetker muffinssivuokia (tälläisiä en olekaan ennen nähnyt, tosi kauniita)
- 2kpl lumiukko- silikonimuottia
- pieni pyyhe ja saippua

Ohjeet kinkku-sinihome-ananaspizzaan, rocky roadseihin, mokkapala muffinsseihin sekä browniesiin.
Todella ihania ohjeita. Brownieseja sekä rocky roadseja en olekaan koskaan vielä tehnyt, joten aloitan varmaan niistä :)

Kiitos salaiselle leivontaystävälle paketista :)

Ystävänpäiväkakku

Tein ystävänpäiväksi sydämenmuotoisen kakun, jonka vein töihin päiväkahville. Kakun täytteenä on vadelmamousse kahdessa välissä ja valkosuklaamousse yhdessä välissä ja kuorrutuksen alla. Täytteet sopivat tosi hyvin yhteen :) Kakkupohja oli kaakaopohja, joka sopii mielestäni hyvin monien täytteiden kanssa. Päällinen vaahtokarkinmakuista sokerimassaa.


sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mansikkahyytelökakku

Kaupasta löytyi Valion uutta maustettu rahka - mansikka. Rahka oli hyvän makuista ja päätin kokeilla sitä hyytelökakkuun. Täyte oli todella hyvää, mutta vähän ajattelin, että kuinka paljon oli osuutta tällä maustetulla rahkalla.... yhtä hyvää saa varmasti maustamattomallakin rahkalla. Pohjaksi laitoin niitä keksejä, mitä sattui kaapissa olemaan, mutta suklaakeksit sopivat tähän erityisen hyvin. Pinnalle soseutin mansikkaa ja laitoin hyytelösokeria joukkoon. Se ei oikein hyytynyt ja oli todella makeaa... Hyytelösokerilla olen ennenkin tehnyt, mutta nyt se tuntui erityisen makealta. Ensi kerralla kokeilen liivatteella.
Kakkuun kokeilin suklaa-spritsausta, mutta se ei kyllä onnistunut yhtään....


Pohja:
150g keksejä
50g margariinia

Täyte:
3,5dl flora vispi
400g mansikkarahkaa
150g maustamatonta tuorejuustoa
300g mansikoita soseena
1/2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
7 liivatetta
1/2dl mansikkamehua sulaneista mansikoista

Pinnalle:
2dl mansikkasosetta
1dl hyytelösokeria

Murskaa keksit hienoksi. Lisää sulanut margariini joukkoon. 
Taputtele keksiseos 24cm irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatteet pehmenemään
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita rahka, tuorejuusto, mansikat ja sokerit.
Kuumenna mansikkamehu, sulata liivatteet mehuun. Sekoita hieman jäähtyneenä mansikkaseoksen joukkoon.
Lisää viimeiseksi varovasti sekoittaen kerma joukkoon.

Kaada täyteseos keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi.
Kuumenna mansikkasose, lisää hyytelösokeri joukkoon. Anna pulpahtaa. Ota levyltä ja anna jäähtyä hieman. Kaada vuokaan täytteen päälle ja anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään.

Koristele haluamallasi tavalla :)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Masukakku

Pääsin toisen kerran kokeilemaan masukakkua :) Kakun täytteenä kahdessa välissä pätkismousse ja yhdessä välissä vaniljamousse. Lila kuorrutus sokerimassaa, valkoinen vaahtokarkinmakuista massaa ja iho-osa valkosuklaanmakuista massaa, joka on värjätty Wiltonin ivory-värillä tummemmaksi. Valkosuklaamassa repeilee tosi herkästi,mutta on kyllä hyvänmakuista.



tiistai 5. helmikuuta 2013

Pannukakku Mantelimaidosta

Käytin lopun mantelimaidon pannukakkuun. Tein normaalin pannukakkutaikinan, mantelimaitoa oli noin 7dl ja vettä 3dl.
Pannukakku oli todella hyvän makuista,  mantelimaito sopii todella hyvin tähän tarkoitukseen :)





sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Focaccia

Ensimmäistä kertaa tuli tehtyä Focacciaa. Ohje tuli vastaan täältä.
Vaihdoin oliivit fetajuustoon, koska oliivit jää meillä syömättä. Tämä olikin hyvä ohje, jota tulee varmasti toisenkin kerran tehtyä :)



Riisirieska





Pääsin ensimmäistä kertaa osallistumaan leivontafoorumin haastekisaan. Tammikuun haasteena oli tarkan euron budjetti. Käytössä oli vain 8 euroa ja vieraat tulevat kahden tunnin päästä. Nopeaa, halpaa ja hyvää piti siis saada aikaiseksi.

Minulla oli monia ajatuksia, mutta päätin kuitenkin tehdä riisirieskaa, jota olen omille vierailleni tarjonnut ja mistä kaikki aina pitävät ja lähtevät kotiin ohje kourassa ;)

Kaikki kilpailijat ja tulokset löytyy täältä.

Macarons - Kolmas kerta toden sanoo... kai ;)

Jostain kun hakee onnistumista ja haluaa onnistua, sitä kokeilee uudestaan ja uudestaan....
Ajattelin, että kolmas kerta toden sanoo. Osittain se kyllä piti paikkaansa. En ilmeisesti uskalla sekoittaa taikinaa tarpeeksi, koska pursotettaessa tulee edelleen nuo pienet nypykät. Muuten nämä olivat kyllä parhaiten onnistuneet :)

Täytteeksi laitoin Kermaruusun ohjeella mansikka-valkosuklaaganachen. Tässäkin luulin onnistuneeni, en vatkannut mielestäni kauaa. Mutta kun aloin pursottamaan sitä, se näytti aavistuksen herottuneelta.Maku oli kyllä tosi hyvä :)


Illan valo taas vääristää väriä...

lauantai 2. helmikuuta 2013

Runebergin tortut

Ostin syksyllä alennusmyynnistä Runebergin torttu-vuoat. Nyt tuli ajankohtaiseksi kokeilla niitä. Pulla-akalla oli kivan tuntuinen ohje, jota kokeilin. Ohje löytyy täältä.
Laitoin manteliaromia, kun ei ollut karvasmanteliöljyä. Keksit meni enemmänkin jauheeksi, mutta ne kannattaa mielestäni jättää vähän rouheisemmaksi. Uunissa pidin näitä ainakin 25-30min. kun eivät meinanneet kypsyä, lämpöä piti alentaa puolessa välissä,  kun alkoivat tummumaan pinnalta. Rommikostutukset jätin pois, kun tortut meinasivat lähteä käsistä ;)  Maku oli todella hyvä, tätä ohjetta aion varmasti jatkossakin käyttää, kiitos Pulla-akalle ohjeesta :)


perjantai 1. helmikuuta 2013

Mokkapalat mantelimaidosta

Olin jo aikaa sitten ostanut mantelimaitopurkin mielenkiinnosta. Purkki on odottanut käyttöönpääsyä jo aika kauan. Nyt ajattelin kokeilla sitä mokkapaloihin. Maidon maku oli hyvin makea, mutta ei ollenkaan voimakas. Ja koska kokeilemaan alettiin, käytin taikinaan muscovado-sokeria. Jostain olin lukenut, että muscovado-sokeri sopii erityisesti suklaisiin leivonnaisiin. Kaappiin oli kertynyt myös näytepusseja kirpeästä limerakeesta, ne ripottelin tortun pinnalle.
Vähän pohja "kumpuili" ja oli aavistuksen kuivahko,  mutta muuten oli kyllä hyvä :)
Torttu oli ilmeisesti perheen mielestä onnistunut, koska illalla kun tulin kotiin, oli pellillä yksi pala odottamassa. Onneksi olin kuvat ottanut heti, kun torttu oli valmis ;)




Pohja:
3 kananmunaa
3dl muscovado-sokeria
150g margariinia
5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
3rkl kaakaojauhetta
1tl aito vaniljasokeri
2dl mantelimaitoa / kahvia

Kuorrutus:
0,5dl kuumaa kahvia
n. 60g margariinia
4dl tomusokeria
2tl aito vaniljasokeri
2rkl kaakaojauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi vuorotellen nesteen kanssa.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 15min.

Sulata rasva kuumaan kahviin.
Lisää tomu -ja vaniljasokeri sekä kaakao.
Levitä kuorrutus jäähtyneelle piirakkapohjalle.
Koristele haluamallasi tavalla.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Peltileipä

Leipää tulee leivottua aika harvoin, mutta nyt tein pitkästä aikaa pellille tehtävän leivän.


5dl vettä
2dl kaurahiutaleita
30g hiivaa
2rkl auringonkukan siemeniä
1tl suolaa
rkl juoksevaa margariinia
2rkl siirappia
2dl grahamjauhoja
5dl hiivaleipäjjauhoja

Kaada kaurahiutaleiden päälle kuuma vesi ja jäähdytä seos kädenlämpöiseksi. Lisää hiiva ja muut aineet puuhaarukalla sekoittaen.
Kohota taikina.
Levitä taikina jauhotetuin käsin uunipellille ( taikina on aika löysää) ja anna kohota.
Tee taikinapyörällä ruudut.
Paista 200 - 225 asteessa 15-20min.

Macarons harjoitukset jatkuu

Tein jälleen uuden koe- erän macaronseja. Tälläkin kertaa tein koekakun, ja siihen ei tullut "nystyrää" mutta taikina oli kuitenkin aavistuksen paksuhkoa, koska nypykät siinä vain taas oli ;) Nyt pohjat olivat sentään suht oikean kokoisia. Pursottamistakin pitää vielä harjoitella ;)
Välissä valkosuklaaganache. Siitäkään minulla ei hirveästi ole kokemusta ja vatkasin sitä ilmeisesti hiukan liikaa.
Suuntaus on (ehkä) oikea ja kolmas kerta toden sanoo... ainakin niin toivon  =)

Illalla liesituulettimen valossa otettu kuva



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Brush embroidery- tekniikkaa kääretortussa

Halusin heti kokeilla uudestaan brush embroidery-tekniikkaa. Ja miten osaisin toteuttaa sitä jonkin massan pinnalla. Tein perheelle siis sunnuntain iloksi kääretortun.
Pohjana normaali kääretorttupohja. Väliin laitoin omena-luumuhilloa ja dr.oetkerin vaniljanmakuista kakkumoussea, jonka sekoitin kermavaahdon kanssa. Päällä suklaanmakuinen sokerimassa.
Nyt tein pikeerin itse, ja se olikin paljon mukavampi laittaa. Vähän täytyy vielä opiskella, että kun laittaa kukan keskelle toisen kerroksen, mikä olisi paras kohta, että sen saa kauniisti. Itse pidän enemmän tuosta ylemmästä kuvasta. Tätä oli mukavaa tehdä ja ihana huomata, että erilaisia asioita voi oppia :)



Kääretorttupohja:

4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne varovasti vaahtoon.
Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 10min.
Kumoa pohja leivinpaperille.

Täyte:

Omena-luumuhilloa & kakkumousse


Kakkumousse:
1pss vaniljanmakuista kakkumoussea
2,5dl maitoa

2,5dl flora kuohu
hieman sokeria

Sekoita kakkumousse-jauhe ja maito. Vaahdota noin minuutti (niin kauan, että tulee vaahdoksi)
Vaahdota flora kuohu
Sekoita vaahdot keskenään ja mausta makusi mukaan sokerilla


Levitä jäähtyneelle kääretorttulevylle hilloa ja moussea (Säästä moussea myös kääretortun päälle)
Kääri rullalle ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Levitä pinnalle moussea ja kuorruta sokerimassalla.

Kuorrutus:

250g suklaanmakuista sokerimassaa


Zopf

Sly-pariltani saamassa paketissa oli ohje sveitsiläiseen Zopf- sunnuntaileipään. Zopf on vehnäpullan korvike ilman rusinoita ja niihin käytetään aina voita.
Sain hyvät ohjeet taikinaan ja letitykseen. Jonkin kohdan letityksen kohdalla olin ymmärtänyt jotenkin väärin, koska minun zopf ei ollut läheskään sellainen kuin kuvassa ;) Ja minun zopf oli hirmu iso =)
Mausta en osannut sanoa olisiko se pullaa tai leipää, maku oli vähän sellainen suolaisen makea. Mausta tuli mieleen mammani aikoinaan itse tekemät korput, ai että ne oli hyviä, kun laittoi voita päälle ja kastoi kahviin. Mamma se aikoinaan opetti minut kahvia juomaan, oisko juuri nämä korput toimineet houkuttimena... ;)

Ohjeessa käytetään Zopf-jauhoja. Koitin netin syövereistä hakea mitä zopf-jauhot on, mutta en löytänyt vastausta. Onkohan vain nimitys? Joka tapauksessa, kun oli kyse kuitenkin vehnäpullasta, niin ajattelin niiden tarkoittavan vehnäjauhoja ja niitä siis laitoin :)

Oli mukava kokeilla tälläistä hieman erilaista versiota pitkosta :)


Sveitsiläisen jauhopussin kyljessä oleva letitys
Ja tälläinen olisi kuulunut tulla ;)

500g jauhoja (Zopf-jauhoja)
20g tuoretta hiivaa paloiteltuna
0,5rkl suolaa
0,5rkl sokeria
75g pehmeää voita
3dl maitoa

Voiteluun: 1 keltuainen + 0,5tl auringonkukkaöljyä

Taikina tehdään normaalin pullataikinamme tavoin.
Anna taikinan levähtää vaivaamisen jälkeen 15-20min.

Paista 180 asteessa 40-45min.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tikkupullat uunissa

Sly-pariltani saamassa paketissa oli tikkupullien ohje. Kokeilin ohjetta, joka oli helppo. Ohjeen mukaan ainekset olisi voinut sekoittaa muovipussissa, mutta minä sekoitin taikinan kulhossa.
Hankin viikolla sarvimuotit ja kääräisin taikinan voideltujen muottien ympärille. Valmiista pullista tuli aika isoja, tuhdisti syötävää ;) Sama taikinamäärä riittää varmasti ainakin 8 sarvimuottiin, kun minä laitoin kuuteen.
Annoin kypsien pullien jäähtyä kypsennyksen jälkeen, pullat irtosivat tosi hyvin muoteista.
Täytteeksi vatkasin flora vispiä ja laitoin joukkoon mansikkahilloa, sokeria ja vaniljasokeria. Pullat erosivat hieman tavallisista pullista, olivat hieman kuivempia, mutta maku oli hyvä :)



Brush embroidery

Sly21- kierroksen kaavakkeessa oli kohta, missä kysyttiin, että mikä koristelutekniikka on oppimatta. Niitä on paljonkin, mutta olen ihaillut muiden blogeissa brush embroidery-tekniikalla tehtyjä töitä ja haluaisin myös itse oppia sen, joten kirjasin sen kaavakkeeseen.
Sain sly-pariltani Nami-hiireltä hyvät ohjeet kyseiseen tekniikkaan ja kokeilin sitä ensi alkuun valmiisiin digestive-kekseihin, koska niitä sattui kaapissa olemaan ;) 
Pikeeriä en alkanut itse tekemään, vaan käytin kaupan valmista kuorrutetta, koska sitäkin kaapissa oli! Tekniikka on loppujen lopuksi aika helppo. Kuorrute vähän levisi, itse tehdystä saa varmasti jämäkämpää jälkeä. Tämä oli alku ja tästä on hyvä jatkaa harjoituksia  =)