Kuorrutus vaniljanmakuista sokerimassaa, täytteenä pätkismousse :)
Koristeiden sijoittelussa on vielä aika paljon harjoiteltavaa!
keskiviikko 30. toukokuuta 2012
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
Angry birds
Pääsin toisen kerran kokeilemaan Angry birds- kakkua :)
Täytteenä marianne & päärynämousse. Nokka ja valkoiset osat sokerimassaa, muut marsipaania. Kuorrutuksen alla sokerikreemi.
Täytteenä marianne & päärynämousse. Nokka ja valkoiset osat sokerimassaa, muut marsipaania. Kuorrutuksen alla sokerikreemi.
lauantai 5. toukokuuta 2012
Juustokakku
Todella hyvää juustokakkua. Vähän jäi matalaksi, täyte kannattaisi tehdä kaksinkertaisena. Tein kakun irtopohjavuoassa.
JUUSTOKAKKU
Pohja:
3dl gluteeniton digestivekeksi murennettuna (= 1 pkt)
1dl voisulaa
1dl sokeria
Sekoita keskenään ja painele vuoan pohjalle.
Täyte:
200g maustamaton tuorejuusto
2 kananmunaa
1,5dl kuohukermaa
1dl sokeria
1,5tl vanilliinisokeria
Sekoita tehosekoittimessa. Kaada keksimurujen päälle. Paista 180 asteessa 20-40min, kunnes on hyytynyt ja saanut väriä.
Pinnalle:
1dl smetanaa
1rkl sokeria
Sekoita sokeri smetanan joukkoon ja kaada lämpimän pohjan päälle.
Anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään-
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Marianne-tiikerikakku
MARIANNE-TIIKERIKAKKU
200g voita
2,5dl sokeria
3 munaa
1dl kermaviiliä
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
2rkl kaakaojauhetta
100g mariannerouhetta
Vaahdota voi ja sokeri.
Lisää munat yksitellen samalla sekoittaen.
Lisää vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri seoksena vuorotellen kermaviilin kanssa. Sekoita tasaiseksi.
Ota taikinasta noin puolet erilleen toiseen kulhoon. sekoita siihen kaakaojauhe ja mariannerouhe.
Lusikoi puolet vaaleasta taikinasta kakkuvuoan pohjalle. Lisää tumma taikina ja päälle loput vaaleasta taikinasta.
Pistele haarukalla, niin raidat sekoittuvat.
Paista 175asteessa noin 60min.
Kolapuikot
KOLAPUIKOT
300g voita / marg.
300g sokeria
400g vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1,5tl soodaa
1rkl siirappia
3tl vaniljasokeria
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muut aineet.
Leivo taikinasta kuusi pötköä (3/pelti) Leviävät paljon.
Paista 175 asteessa 10-15min.
Leikkaa lämpimänä viipaleiksi.
Jauheliharulla
Hyvänmakuiset rullat esim. kahvipöytään.
Rahkavoitaikina:
250g maitorahka
250g margariinia
4 1/4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
Valmista rahkavoitaikina, anna kovettua jääkaapissa.
Jauhelihatäyte:
300g jauhelihaa
100g sipulia
1rkl vehnäjauhoja
1prk smetana
2rkl ketsuppia
1/4tl mustapippuria
1/4tl paprikajauhetta
1/4tl suolaa
1/2tl oreganoa
2 valkosipulinkynttä
Ruskista jauheliha ja sipuli. Lisää vehnäjauhot ja sekoita. Lisää seokseen muut aineet. Hauduta n. 5min. eli kunnes se sakenee. Jäähdytä.
Kaaviloi taikina levyksi (45x30cm) ja levitä sille täyte. Kääri rullalle ja leikkaa 2cm:n paksuiksi viipaleiksi. Voitele munalla.
Paista 225 asteessa 15-20min.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Yllätyskakku
Vietiin tämä kakku yllätykseksi synttärisankarille, joka ei meitä osannut odottaa :)
Välissä omenahilloa ja suklaakermaa.
Välissä omenahilloa ja suklaakermaa.
Riisirieska
Riisirieskaan olen joskus aikoinaan saanut ohjeen eräältä työkaverilta ja ohje on osoittautunut erittäin hyväksi ja maittavaksi etenkin munavoin kanssa!
Ohjeessa on käytetty mittoina kahvikuppia, yksi kahvikuppi on noin 1,5dl.
Ohjeessa on käytetty mittoina kahvikuppia, yksi kahvikuppi on noin 1,5dl.
3kkp kaurahiutaleita (Elovena)
1l maitoa
2tl suolaa
2kkp riisiä
3kkp vettä
50g voita
2 munaa
Sekoita maito, kaurahiutaleet ja suola. Anna turvota noin tunti (vähempikin aika riittää)
Keitä vesi ja riisit, niin että vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää voi sulamaan kuumien riisien joukkoon.
Sekoita maito-kaurahiutaleseos sekä riisiseos. Lisää joukkoon kananmunat.
Paista 200 asteessa 40-50min. kunnes hyytyy ja saa kauniin värin.
Tarjoa munavoin kanssa.
Kinkkupiirakka
Taas jälleen kinkkupiirakkaa, on meidän perheen suosikki :)
Pohja:
200g margariinia
4dl vehnäjauhoja
100g juustoraastetta
1dl kylmää vettä
Nypi voi ja jauhot sekaisin. Lisää juustoraaste ja lopuksi kylmä neste.
Anna kovettua jääkaapissa ennen kaulintaa.
Kauli uunipellille leivinpaperin päälle.
Täyte:
300g kinkkusuikaleita
200g purjosuikaleita
225g mangoa säilykkeenä
mustapippurirouhetta
4dl ruokakerma
4 kananmunaa
3/4tl suolaa
Ripottele kaulitun pohjan päälle kinkkusuikaleet, purjo ja mango.
Ripottele pinnalle mustapippuria.
Sekoita kerma, munat ja suola. Kaada täytteen päälle.
Pinnalle:
150g juustoraastetta
Paista 200 asteessa 30min.
perjantai 13. huhtikuuta 2012
Vohvelikakku
Joskus on tullut hankittua vohvelipohjat ja en ole niistä mitään saanut aikaiseksi. Nyt ajattelin kokeilla niistä jotain.... Päädyin laittamaan väliin mustikkamoussen ja päälle sulatettua valkosuklaata.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Kinkku-leipäjuustopiirakka
Piirakan pohja on sama kuin tämä. Savuporoa en löytänyt kaupasta, joten piti laittaa kinkkusuikaleita. Alkuperäinen ohje Open cafelta.
Pohjan päälle:
2prk sipulisekoitus cuisine
250g juustoraastetta
2 kananmunaa
Sekoita keskenään ja lisää kaulitulle pohjan päälle.
Täyte:
300g palvikinkkua
150g leipäjuustoa kuutioina
Ripottele piirakan pinnalle
Piirakan päälle:
Juustoraastetta
Paista 200 asteessa 30min.
Mangotäytteinen kakku
Ohje on kotiliedestä. Tein kakkua pojan nimipäiville, päälle laitoin Prismasta ostetun salamakuvan.
Kakkupohja halkaistiin kahteen osaan, välissä mangomousse.
Kakkupohja halkaistiin kahteen osaan, välissä mangomousse.
Kakkupohja:
100g valkosuklaata
100g voita
3 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta
Sulata rasva, sekoita suklaa sulaneen rasvan joukkoon
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
Sekoita kuivat aineet keskenään
Lisää munavaahdon joukkoon jauhot ja rasva-suklaaseos
Paista 175 asteessa noin 50min.
Mangomousse:
3 liivatetta
2dl kermaa
3dl mangososetta (bonne)
3rkl sokeria
3rkl sitruunamehua
Laita liivatteet likoamaan
Vatkaa kerma.
Lisää kerman joukkoon mangosose ja sokeri.
Kuumenna sitruunamehu, sulata liivatelehdet. Sekoita liivateseos kerman joukkoon.
Vuoraa kakkuvuoka kelmulla.
Halkaise kakkupohja kahteen osaan, laita toinen puolikas kakkuvuokaan.
Kaada mangomousse vuokaan ja laita toinen kakkupohja päälle.
Laita jääkaappiin hyytymään.
Pinnalle:
1dl aprikoosimarmeladia
200g valkosuklaata
200g tuorejuustoa
Sivele marmeladi kakun pintaan.
Sulata valkosuklaa ja sekoita se tuorejuuston joukkoon. Levitä kakun pintaan.
Reunoille:
Valkosuklaata
Pääsiäishyytelökakku
Confetin sivuilta löytyi tälläinen hyytelökakun ohje. Lisäsin jogurtin ja liivatteen määrää, ja vähensin sokerin määrää.
Pajunkissaköynnös ei ihan onnistunut niin kuin olisin halunnut, mutta aina oppii jotain uutta, miten kannattaa seuraavalla kerralla tehdä ;)
Pajunkissaköynnös ei ihan onnistunut niin kuin olisin halunnut, mutta aina oppii jotain uutta, miten kannattaa seuraavalla kerralla tehdä ;)
PÄÄSIÄISHYYTELÖKAKKU
Pohja:
150g digestivekeksi
50g margariinia
Täyte:
2,5dl kermaa
2prk (4dl) appelsiinijogurttia
0,5dl sokeria
2tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
tilkka appelsiinimehua
Kiille:
2dl appelsiinimehua
2 liivatelehteä
Suolainen piirakka
Iltapalaksi taas piirakkaa. Pohjan ohje Open cafelta. Kokeilin cuisinen tilalla créme bonjour savuporoa, johon sekoitin purkin créme fraichea, niin sain siitä vähän löysemmän.
Pohja:
250g margariinia
4,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
250g maitorahkaa
Nypi jauhot ja leivinjauhe pehmeän margariinin kanssa sekaisin.
Sekoita maitorahka joukkoon.
Kauli uunipellille leivinpaperin päälle.
Pohjan päälle:
2prk créme bonjour savuporo
1prk créme fraiche
300g juustoraaste
2 kananmunaa
Sekoita créme bonjour, créme fraiche, juustoraaste ja kananmunat.
Kaada pohjan päälle.
Täyte:
300g. palvikinkkusuikaleita
aurajuusto
juustoraaste
Ripottele pinnalle, kinkku, aurajuusto ja juustoraaste.
Paista 200 asteessa 30min.
Pohja:
250g margariinia
4,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
250g maitorahkaa
Nypi jauhot ja leivinjauhe pehmeän margariinin kanssa sekaisin.
Sekoita maitorahka joukkoon.
Kauli uunipellille leivinpaperin päälle.
Pohjan päälle:
2prk créme bonjour savuporo
1prk créme fraiche
300g juustoraaste
2 kananmunaa
Sekoita créme bonjour, créme fraiche, juustoraaste ja kananmunat.
Kaada pohjan päälle.
Täyte:
300g. palvikinkkusuikaleita
aurajuusto
juustoraaste
Ripottele pinnalle, kinkku, aurajuusto ja juustoraaste.
Paista 200 asteessa 30min.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Kinkkupiirakka
Iltapalaksi tein kinkkupiirakkaa. Pohjan ohje on Ullan unelmablogista, täytteenä kinkkua, aurajuustoa ja mangoa.
KINKKUPIIRAKKA
Pohja:
200g margariinia
100g juustoraastetta
3/4tl suolaa
1dl kevyt kermaa
4dl vehnäjauhoja
Sekoita ainekset sekaisin.
Kaulitse pohja uunipannulle leivinpaperin päälle.
Täyte:
300g kinkkusuikaleita
150g purjoa
1pkt aurajuustoa
1tlk mangoa
mustapippuria
4dlruokakermaa
4 kananmunaa
1tl suolaa
juustoraastetta
Levitä pohjan päälle kinkkusuikaleet, purjo, aurajuusto ja mango.
Ripottele mustapippuria päälle.
Sekoita kerma ja kananmunat, mausta suolalla. Kaada täytteen päälle.
Ripottele pinnalle juustoraastetta
Paista 200 asteessa 30min.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Pääsiäiskakku
Pohja:
3 munan suklaakakkupohja
Täyte:
2dl kermaa
200g appelsiinituorejuustoa
1prk (175g) bulgarianjogurtti sitruuna
n. 1/2dl sokeria
1tl vaniljasokeria
1tl sitruunajauhetta
1tl sitruunajauhetta
2 liivatelehteä
Kuorrutus:
Appelsiinin makuista kaulintamassaa
Koristeet:
pajunkissat suklaata
narsissit marsipaania ja kaulintamassaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)