maanantai 31. lokakuuta 2016

Omena- marenkitorttu ilman kananmunaa

Leivontafoorumilla on lokakuussa meneillään vegaanihaaste. Olen ollut tietoinen kananmunattomasta marengista ja nyt tuli oiva tilaisuus sitä kokeilla. Marenkiin tulee kikherneen lientä ja sokeria. Piirakka oli haasteellinen sen takia koska marenki ei tahtonut kypsyä vaan jäi vetiseksi. Se tarvitsee pidemmän paistoajan. Ensimmäisen tein ilman viinietikkaa ja toisen kokeilin viinietikalla. Jälkimmäisen kanssa marengista tuli tiiviimpää ja pursotettaessa tuli kauniimpaa jälkeä. Marenki täytyy olla myös todella hyvin vatkattua että onnistuu. Marenki oli todella hyvän makuista eikä siitä huomannut että siinä ei ollut kananmunaa.

Tässä on kuva ensimmäisestä marengista. Siitä ei tullut ihan yhtä kiiltävää kuin toisesta jossa oli mukana viinietikkaa. Tämä myös hieman levisi pursotettaessa. Toisesta versiosta en huomannut ottaa kuvaa...




Pohja:
1,5dl ruokosokeria
1dl rypsiöljyä
0,5tl suolaa
2,5tl leivinjauhetta
2,5tl aitoa vaniljasokeria
4dl vehnäjauhoja
2,5dl puolukkamehua (Lapin marjan valmis juotava mehu)

 Sekoita pohjan aineet keskenään. Levitä öljyllä voidellun piirakkavuoan pohjalle.
Paista 175 ºC:ssa 10 min.

Omenatäyte:
4-5 isoa omenaa kuutioina
2dl vettä
1dl ruokosokeria
1rkl perunajauhoja
2rkl kylmää vettä


Keitä omenakuutiot sokeriliemessä kypsäksi.
Sekoita perunajauho ja vesi. Kaada omenaseoksen joukkoon, anna kiehahtaa.
Kaada omenaseos esipaistetun pohjan päälle


Marenki:
1,5dl säilyke kikherneen lientä
1,5dl siro erikoishienoa sokeria
2tl aitoa vaniljasokeria
1tl omenaviinietikkaa

Vatkaa kikherneen liemi vaahdoksi.
Lisää sokerit pienissä erissä rauhallisesti vatkaten.
 Vaahdota kunnes vaahto on jämäkkää
Pursota marenki omenatäytteen päälle ja jatka paistamista 30-45min.



Torttu sijoittui kolmanneksi. Kiitos ♡
Sain Valion palkinnon Lapuan kankureiden patakintaat. Aivan ihanat ♡





1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)