sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kurpitsapiirakka

Sain pariltani kurpitsapiirakan ohjeen ja kokeilin sitä viikonlopun aikana. Taisin jopa itsekin lähettää omalle parilleni saman ohjeen :-D
Ohje oli helppo tehdä. Meidän kaupassa ei ollut appelsiinituorejuustoa, joten laitoin sitruunatuorejuustoa. Appelsiini olisi voinut olla parempaa. Hyvin kelpasi myös meidän 8vuotiaalle, joten piirakka taisi olla ihan onnistunut. Kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa myös kurpitsalyhtyä. Olin ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka huomasin että nenä puuttui ;-)



 Kurpitsapiirakka

3 kananmunaa
2dl sokeria
n. 5dl keltaista kurpitsaa raastettuna (pilkoin ihan pieneksi)
1dl juoksevaa margariinia
3dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
1tl kardemummaa
1tl kanelia
1tl inkivääriä

Vaahdota munat ja sokeria napakaksi vaahdoksi.
Sekoita vaahdon joukkoon kurpitsaraaste ja juokseva margariini.
Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää taikinaan kevyesti sekoittaen.
Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (28cm halk.)
Paista 200 asteessa noin 20min.
Jäähdytä

Kuorrutus:
180g appelsiinituorejuustoa
2rkl appelsiinitäysmehua

Sekoita tuorejuusto ja appelsiinimehu keskenään.
Levitä kuorrutus piirakan päälle.




2 kommenttia:

  1. Ihanat värit ja varmasti hyvää =) Ihana tuo lyhty

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanan näköinen piirakka! :) En oo itte leiponu koskaan kurpitsasta mitään, mutta kun näitä ihania kurpitsareseptejä nyt tuntuu tulevan joka suunnasta, niin ehkä se on munkin kokeiltava jossain vaiheessa :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)