keskiviikko 16. elokuuta 2017

Pihlajanmarjahyytelökakku

Tein vuosi sitten pihlajanmarjahilloa, kun pihlajissa oli paljon marjoja. Laitoin sekaan omenia, niin hilloon tulee hieman makeutta. Hapantahan hillo silti on, mutta sopii hienosti vaikka hyytelökakkuun. Dan Sukkerin sivuilla oli puolukkakakun ohje, jota hieman muokkasin kukkavuokaan sopivaksi. Kukkavuoka on aika reilu vuoka ja täytettä menee reilusti jos haluaa korkeutta kakkuun. Voit myös tehdä matalampana jolloin puolita täytteen ohje. Tällä ohjeella kakusta syö 25-30hlö:ä.

Kakun pintaan on suihkutettu suklaaspraytä. Ihan en vielä onnistunut saamaan kunnon samettista pintaa. Kakun tulee olla jäinen ja spraytä kannattaa hieman lämmittää lämpimän veden alla ja sekoittaa hyvin. Itse en sitä ensin huomannut lämmittää muuta kuin käsien välissä, mutta kun lämmitin vesihanan alla, alkoi pintaa hieman tulla. Mikäli pullon suutin tukkeutuu, putsaa se myös lämpimän veden alla ja kuivaa ennen kuin suihkutat. Kakun pinnassa ei saa olla myöskään kosteutta, muuten pintaan tulee viiruja.



PIHLAJANMARJAHYYTELÖKAKKU

Pohja:
200g kaurakeksi
50g voi

Täyte:
4dl vispikermaa
4-4,5dl pihlajanmarja-omena-vaniljahilloa (ohje alla)
4tl aitoa vaniljasokeria
2,5-3dl sokeria
1l turkkilaista jogurttia
10 liivatelehteä (kaupan pieniä 15)
n. 0,5dl vettä

Pinnalle:
Suklaaspray

Hienonna keksit. Sulata voi ja kaada keksimurujen joukkoon. Suihkuta vuoka vuokaspraylla, niin kakku irtoaa hyvin.
Laita vuoka tarjoilulautaselle. Taputtele keksiseos vuoan pohjalle.

Laita liivatteet pehmenemään.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita turkkilainen jogurtti, sokerit ja pihlajanmarjahillo keskenään.
Kiehauta tilkka vettä (noin 0,5dl) ja sulata liivatteet. Kaada seos jogurttiseoksen joukkoon. Sekoita hyvin. 
Lisää viimeiseksi vatkattu kerma.
Kaada täyte vuokaan.

Mikäli haluat pintaan suklaasprayta, pitää kakku laittaa yöksi pakkaseen.
Laita kylmään hetkeksi, että alkaa hyytyä. (Pidin noin tunnin). Siirrä kakku pakastimeen yöksi.
Suihkuta jäätyneen kakun pinnalle suklaasprayta. 

Jäätynyt kakku, jonka pintaan on suihkutettu suklaaspray

Anna kakun sulaa rauhassa jääkaapissa. Kun kakku on sulanut, vuoka lähtee hyvin nostamalla sitä ylöspäin.



Pihlajanmarja-omena-vaniljahillo
1l pihlajanmarjoja
2dl vettä
3 omenaa
1l hillosokeria
1 vaniljatanko

Puhdista marjat hyvin. Kuori ja lohko omenat. Keitä vedessä noin 20min. 
Halkaise vaniljatanko ja kaavi siemenet.
Soseuta seos sauvasekoittimella. Lisää hillosokeri ja halkaistu vaniljatanko sekä siemenet kattilaan. Keitä noin 10min.
Kaada hillo kuumana kuumennettuihin lasipurkkeihin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)